Huuhkajan silmät hehkuvat oranssin sävyissä ja ovat yhtä pelottavan näköiset kuin pöllön kaksiosainen huuto.
Aino Uski
Mestari Tero Tukiainen tuulettaa.
Tero Lyttinen
Iina Vainionpää ja Janne Airaksinen aloittivat uusina työntekijöinä Ylä-Satakunnassa.
Niina Kivioja
Parkanossa on tehty merkittävä kiinteistökauppa, kun KM-Sijoitus Oy osti asuntoja kahdesta keskusta-alueen kerrostalosta. Kuvassa on As Oy Huhdanrinne.
Janne Airaksinen
Paula Latvajärven esittelemä läskipyörä on harvoin kirjastossa säilytyksessä, sillä laitteille on kysyntää ympäri vuoden.
Parkanon kaupungin verkkosivujen uudistus on määrä kilpailuttaa tänä vuonna.
Kirjoittaja on kunnallishallinnon parissa työskentelevä yrittäjä, kouluttaja ja konsultti.
Koskirannantien omakotitalo oli ilmiliekeissä. Kuva on otettu ennen palokunnan saapumista paikalle.
Aki Haapaniemi
Tieisännöitsijä Harri Yli-Hietanen kertoi yksityistieillan yleisölle, että isännöitsijä on tiekuntaa neuvova luotettava ammattilainen.
Merja Kompsin labradorinnoutaja Lyyli on käynyt yhdistyksen tottelevaisuuskoulutuksen. 1-vuotias seurasikin rauhallisesti muiden koirien esiintymistä.
Maarit Lehto
Karvialaisen kunnanvaltuutetun Väinö Hautaluoman arkea kuvattiin belgialaiseen dokumenttisarjaan Karvian maisemissa.
Vlaamse Radio- en Televisieomroeporganisatie
Poikkitaiteilijat ry:n porukka koostuu muun muassa Ainot ja Reinot -runoryhmän jäsenistä. Näyttämötaiteen ryhmää ohjaa oikeassa reunassa oleva Leena Koivula.
Parkanolaisen Ismo Rintalan Rainbow Highlight voitti viime vuonna melkein joka toisen kilpailunsa. Nyt tammikuun kahdesta kisasta on koossa kuudes ja toinen sija.
Kristina Bogataj lämmittelee naiskuoro Riiarinnaa ennen koulukampuksen vihkiäistilaisuutta. Kuvassa kuorolaisista Katja Tammiranta, Mervi Simonen ja Eleonora Printz.
Karvian Urheiluautoilijoiden vastuutiimi kävi pokkaamassa vuoden parjaan kisajärjestäjän pokaalin AKK:n gaalassa Lahdessa. Vasemmalta Pasi Patokoski, Juha-Matti Sillanpää, Olli Pentinmäki, Veikko Jaskari, Lauri Korpi, Tero Sievi-Korte, Rauno Laitinen, Jutta Harjaluoma, Salla Salomäki, Riia Keskitalo, Kati Hongisto, Anna-Maija Heinola ja Maarit Heinola.
Timo Piuhola
Elina Järvelä-Reijonen.
Studio EveLiisa
Eri ryhmillä oli erilaiset taktiikat pulkka-pisteellä.
Rakennushelaston toimitusjohtaja Heikki Savola ja Jytkyt Oy:n omistaja Juho Jytilä tekivät liiketoimintakaupat.
Tieden- ja kulttuuriministei Hanna Kosonen oli koulu- ja kulttuurikampus Kaarnan vihkiäisten kunniavieras.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.