Aleksander Perdénistä ei ole kuvaa, mutta hänen synnyinkodistaan on, tosin lähes 20 vuotta Aleksanterin kuoleman jälkeen. Olavi Laine kuvasi Perätörmän torpan sen jälkeen, kun Marianpäivän myrsky oli repinyt sen katon vuonna 1936. Mökki seisoi mäellä, joka on nykyisten Pärteeninkujan rivitalojen keskellä.
Olavi Laine
Kirjoittaja on parkanolaislähtöinen ja nykyisin Parkanon vapaa-ajanasukkaisiin lukeutuva kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Spa-hotellin allasosasto on parhaillaan kunnostettavana. Yksi pääosakkaista on Ikaalisten Matkatoimisto, jonka toimitusjohtaja Esa Talonen seisoo tilapäisesti vedestä tyhjennetyn altaan pohjalla.
Janne Airaksinen
Parkanon Seudun Mobilistit ry järjestää Suomen ajoneuvohistoriallisen keskusliiton vuoden päätapahtuman 20.–21. elokuuta. Kyse on Fenno Retkeilyajosta, johon odotetaan maksimissaan 250 ajoneuvoa. Kuva vuoden takaa Mobilistien järjestämästä Vappuajosta.
Arto Papunen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan tuottaja-toimittaja.
Ammatilliseen koulutukseen on voinut hakea jatkuvan haun kautta jo muutaman vuoden ajan.
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Kuvat ovat puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen varastoalueelle rakennetusta maapeitteisestä varastosuojasta. Kuva ei ole Parkanon varastolta, mutta varastosuojat ovat tyypiltään vastaavia kuin mitä sinne rakennetaan.
Puolustusvoimat
Tonttikaupan lisäksi kaupunki ja Tammelami sopivat kaavamuutoksesta, jolla asuntotontit muutetaan teollisuustontiksi.
Pohjakartta: Parkanon kaupungin karttapalvelu
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Niina Kivioja
Parkanon ja Karvian välinen tie päällystettiin vuonna 2017 Karvian puolelta. Ensi kesänä uutta pintaa on luvassa Parkanon puolelle.
Ylä-Satakunnan arkisto
Ravintolan sisustukseen myös panostettu. Yksi nurkka on sisustettu vanhan ajan pöydillä ja tuoleilla.
Arto Papunen
Opetusministeri Li Andersson (vas.) perusteli perjantaina sitä, miksi pienimpien koululaisten lähiopetuslinjausta höllennettiin. Hän kuitenkin painotti, että etäopetusta on syytä hyödyntää, jos se mahdollista on.
Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia
Kuttikallion päiväkodin piha on hiljainen. Varhaiskasvatuksen piirissä on Parkanossa lapsia nyt vain kymmenesosa tavanomaisesta, ja myös Karviassa ja Kihniössä suurin osa hoitolapsista on kotona.
Arttu Latvajärvi ja Tiina Toivonen kuljettavat esimerkiksi ruokakauppa- ja apteekkiostoksia yli 70-vuotiaille Kihniössä.
Laura Jokisalo
Teksti koulukampus Kaarnan ovessa sanoo, että tilat on suljettu vapaa-ajankäytöltä. Keskiviikkona ne suljettiin koulunkäynniltäkin, kun valtaosa oppilaista siirtyi etäopiskeluun.
Kouluruokaa saavat pääsääntöisesti vain lähiopetuksessa olevat oppilaat. Parkanossa kuitenkin tapauskohtaisesti voi saada ruuan, jos sen tarjoaminen päiväsaikaan on vanhemmille ylivoimaisen vaikeaa.
Maarit Lehto
Pahkalanniemen leirintäalue sai uuden yrittäjän. Vuokrasopimus tehdään saman tien 10 vuodeksi.
Heikki Pettinen
Parkanon Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Jari Sammatti muistuttaa yrittäjiä yrittäjäjärjestön kautta tarjolla olevista tukipalveluista ja neuvonnasta. Sammatti kannustaa myös paikallisten palveluiden käyttöön juuri nyt. Esimerkiksi Sammatti itse kävi syömässä Ezzon kuuluisat keskiviikkoleikkeet.
Kauppias Jari Kuusijoensuu tarkisti tiistaina aamulla tullutta tavarantoimitusta, johon lukeutui säilykkeitä ja vessapaperia.
Karoliina Niemi
Näyttökuva Kihniön kunnan kotisivujen tapahtumakalenterista.
Laura Jokisalo
Nuorisotyönohjaaja Klaus Myllymäki piti perjantaina nuortenillan videon välityksellä. Seurakunnan kaikki ryhmäkokoontumiset on peruttu koronaviruksen vuoksi. Kuvakaappaus videosta Parkanon seurakunnan nuorisotyön Facebook-sivulta.
Parkanon seurakunnan nuorisotyö
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.