Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Tuulivoimalan verotusarvoon vaikuttavat investointikustannukset perustusten, tornin ja konehuoneen osalta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Teemu Kuusijoensuu
Kanttin tuulipuisto tuo kiinteistöverotuottoja Karviaan.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Koronarokotteista kuvassa Comirnaty eli BioNTech-Pfizer.
Niina Kivioja
Sulkuviikkojen aikana ensimmäisiä koronarokoteannoksia ei pistetä Karviassa.
Ylä-Satakunnan arkisto
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Mari Kallio
Marita Kolkkanen ihastui Puumilan miljööseen ja loistavaan sijaintiin.
Uusi lukuvuosi alkaa 5 viikon päästä, 11. elokuuta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Juha Sarviluoma toteaa viljakasvustojen jääneen lyhyiksi ja harvoiksi etenkin kesäkuun kuivuuden takia. Nyt toiveissa kuitenkin on, että heinäkuun sateet väistyisivät ja puintiaikaan riittäisi poutaa. Kuvan ohralla oleva pelto on hiljattain salaojitettu.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Karvian Tupateatteri on yksi Petäjä-opiston alaisuudessa toimivista harrastusryhmistä. Kuva on Kello tikittää -näytelmästä.
Ylä-Satakunta julkaisee Tulospörssissä Parkanon, Karvian ja Kihniön alueen joukkueiden ja urheilijoiden tuloksia. Otamme vastaan myös kuvia. Lähetä tiedot toimittajat@ylasatakunta.fi tai Ylasatakunta.fi-sivuston lomakkeella.
Niina Kivioja
Karviassa nostettiin puolukkamehumaljat Lauhanvuori -Hämeenkangas Geoparkin kunniaksi.
Kaakkurin syvä uima-asento kertoo, että lintu elää vedessä ja veden antimista.
Aino Uski
Paroonin Birskeet päätettiin lauantain Werstailijoihin, joissa lauloi Anna Myyryläinen.
Arto Papunen
Arto Papunen on karvialainen freelance-toimittaja, videokuvaaja sekä Ylä-Satakunnan juna-asiantuntija. Papunen on myös aktiivinen VPK-lainen.
Karvian kirkossa kuultiin perjantai-iltana Karvian Naiskuoroa. Turvavälit pitivät hyvin illan musiikkituokiossa.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.