Jukka Ylinen ja Parkanon Mobilistien bussi, jonka kyydissä pääsee kulkemaan eri tapahtumapisteiden välillä perjantaista sunnuntaihin Parkano-päivien aikana.
Janne Airaksinen
Tervapääsky on ilmameren kulkija, joka ei koskaan laskeudu maahan tai puuhun. Lajin pienet jalat sopivat vain riippumiseen.
Aino Uski
Paxa-69 Paroonin Birskeissä 2020.
Arto Papunen
Willi Karvia Oy organisoi tapahtumia Kulttuurikeskus Skantziin ja markkinoi kunnan omistamia Jokipirttiä, Leiritupaa ja Willelää. Yhtiön tavoitteena on kehittää kokonaisvaltaisesti kunnan matkailupalveluita.
Ylä-Satakunnan arkisto
Toisin kuin muiden toimielinten kokoukset, valtuuston kokoukset ovat julkisia, ellei kokouksessa käsitellä salassa pidettävää asiaa tai asiakirjaa tai ellei valtuusto muuten painavan syyn vuoksi päätä toisin. Kuvassa hetki ennen Parkanon kaupunginvaltuuston kokouksen alkua maaliskuussa 2019.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Parkanon ja Niinisalon välisellä rataosuudella vaihdetaan vanhoja ratapölkkyjä tuoreempiin.
Arto Papunen
Pahkalanniemen leirintäalueen yrittäjän Jukka Miettisen mukaan ihmisten into matkailla kotimaassa näkyy myös Parkanon camping-alueella.
Janne Airaksinen
Viljami Heino Virtain pumptrack-radalla. Hän on testannut myös Ikaalisten radan.
Anne Heino
Kirjoittaja on sotatieteiden ja valtiotieteiden maisteri, joka toimii Maanpuolustuskorkeakoulussa strategian opettajana.
Ylä-Satakunta julkaisee urheilutuloksia ja -uutisia Tulospörssi-palstalla. Lähetä tulokset toimittajat@ylasatakunta.fi.
Arja Grönfors kuntoilee kesäisin uimalla ja vesijumppaamalla kotipihansa uima-altaassa.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Majajärven kulta-ahven palasi valokuvauksen jälkeen järveen.
Jukka Koivunen
Vedenpuhdistusrakenne Joutsasta parin vuoden takaa. Rankatukit on esiasennettu laskeutusaltaan jään päälle. Ne upposivat jäiden lähdettyä vetyttyään melko nopeasti.
Esko Keskinen
Yleisö pääsi kokeilemaan taitojaan kolmella ampumasimulaattorilla.
Costello Hautamäki on kiertänyt soolokeikoilla koko kesän. Popedan kanssa hän esiintyy seuraavan kerran Seinäjoen Vauhtiajoissa.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Ritva Lampinen ratsastaa Suomen läpi Turporiinalla ja Rusliinalla.
Arto Papunen
Kihniön opastekyltti Järvisuomentien varrella.
Laura Jokisalo
Viikon lista on toimituksen kokoama, viikoittain vaihteleva listaus eri aihepiirien ympäriltä.
Järvisuomentien onnettomuuspaikka noin puoli seitsemän aikaan keskiviikkona 29. heinäkuuta.
Laura Jokisalo
Seitsemisen kansallispuisto on saanut valtion lisätalousarvioissa 435 0000 euroa sisääntuloväylien ja pysäköintialueiden parantamiseen.
Jukka Huikko
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta.
Ylä-Satakunta julkaisee Tulospörssissä Parkanon, Karvian ja Kihniön alueen joukkueiden ja urheilijoiden tuloksia. Otamme vastaan myös kuvia. Lähetä tiedot toimittajat@ylasatakunta.fi tai Ylasatakunta.fi-sivuston lomakkeella.
Huvilan ja Huussin keulahahmot Mikko Vesanen ja Vilja Schepel olivat viime viikolla tekemässä loppusilauksen Bull ja Maru Mentulan kesämökillä Parkanossa. Jakso näytetään tv:ssä ensi keväänä.
KVVY:n ympäristöasiantuntija Hanna Arola, Kihniö-Sulkue ry:n puheenjohtaja Jari Haapamäki, sihteeri Margit Hellgrén ja yhdistyksen jäsen Jari Alkkiomäki Sulkuejärven rannalla.
Laura Jokisalo
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Rautatieasemalle Uudenasemantien pohjoispään kautta kulkevien kannattaa huomioida sulkuaika.
Laura Jokisalo
Anssi Kela korvaa LiekkiYön esiintyjän Jorma Kääriäisen.
Rami Saaristo
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.