Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, maailmankansalainen ja kansainvälisesti toimiva mallitoimistoyrittäjä.
Karvian on löydettävä säästöjä syksyn budjettityössä. Näin arvioi kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma (kuvassa keskellä).
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Martikainen
Musiikin monitoimimies Mika Sundqvist on kuollut.
Heikki Pettinen
Henri Lannetta ja Juha Valli ovat paitsi innokkaita olutharrastajia, myös käynnistämässä omaa panimotoimintaa Parkanossa.
Ystävät ja laaja tukiverkko olivat Ulla Arkolla vahva syy paluumuuttoon Karviaan. Ystäväpiiriin lukeutuu hänen hovikampaajansa Paula Mäntyjoki.
Mari Kallio
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnassa toimittajavaihdossa oleva määräaikainen toimittaja, joka nauttii uusiin pitäjiin ja uusiin ihmisiin tutustumisesta.
Vuoden 2021 LiekkiYö on peruutettu. Kuva viime vuoden LiekkiYöstä, jolloin Irina esiintyi illan viimeisenä artistina.
Arto Papunen
Tämän liivin voi pukea ylleen, kun on suorittanut järjestyksenvalvojan 40-tuntisen kurssin. Rauno Laitisen oma liivi on erinäköinen, koska hän on Karvian Urheiluautoilijoiden järjestysmiesporukan kymppi.
Heikki Pettinen
Kuvituskuva.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
VR perui torstaina 5.8. yllättäen IC 47 -vuoron Tampereen ja Vaasan väliltä. Aikataulun mukaan matkustajien piti päästä Tampereelta matkaan kello 17.02, mutta heidät ohjettiin klo 18.25 lähtevään junaan.
Jukka Huikko
Rami Rantalan omistama 3 kuukauden ikäinen Hirviparooni Wiki harjoittelee yhteistyötä isäntänsä kanssa vielä leikkisästi esimerkiksi ”nakkitreeneillä”. Tositoimia metsässä se alkaa harjoitella vasta loppuvuodesta.
Annika Piilola
Rami Rantala ampui ensimmäisen karhunsa vuonna 2019. Miska Haaviston omistama karjalankarhukoira Hirviparoonin Digi oli kaatohetkellä karhun perässä.
Juha Koski
Ylä-Satakunta julkaisee Tulospörssissä Parkanon, Karvian ja Kihniön alueen joukkueiden ja urheilijoiden tuloksia. Otamme vastaan myös kuvia. Lähetä tiedot toimittajat@ylasatakunta.fi tai Ylasatakunta.fi-sivuston lomakkeella.
Pirkanmaan muutosjohtaja Jaakko Herrala vieraili Parkanossa valtuustoseminaarissa kertomassa mistä sote-uudistuksessa on kyse.
Jukka Huikko
Suvi Teräsniska sai yleisön käden myös liikkumaan
Arto Papunen
Ylä-Satakunta julkaisee Tulospörssissä Parkanon, Karvian ja Kihniön alueen joukkueiden ja urheilijoiden tuloksia. Otamme vastaan myös kuvia. Lähetä tiedot toimittajat@ylasatakunta.fi tai Ylasatakunta.fi-sivuston lomakkeella.
Hannu Jore seisoo kolmostien vieressä Alaskylän mutkassa lähes metrilleen paikassa, jossa sattui tänä kesänä kuolonkolari. Myös lievempiä peltikolareita ja läheltä piti -tilanteita on sattunut niin usein, että tieosuus tarvitsee Joren mielestä kiireesti korjausta.
Niina Kivioja
Mistä paikkakuntasi tuotteesta tai yrityksestä olet niin ylpeä, että olet kertonut siitä myös muille? Osallistu valtakunnalliseen kyselyyn ja kerro ajatuksesi.
Suomen Paikallismediat Oy
Vanhat tutut Esa Leppänen, Seppo Paavola, Tuomas Laatu ja Heikki Leppänen haastoivat toisensa pesäpallon heittokilpailussa.
Arto Papunen
Entinen poliisi ja edelleen liikennekouluttajana toimiva Hannu Jore toteaa, että oman poliisiaseman puuttuminen Parkanosta näkyy monien paikallisten kuljettajien käytöksessä. Tähän kuvaan osunut autoilija ajoi kuitenkin aivan liikennesääntöjen mukaan.
Niina Kivioja
Tunnusomainen väri on voimakkaimmillaan keltasirkkukoiraan puvussa.
Aino Uski
Minigolf-ohjaaja Miko Tuominen pitää tärkeänä, että palloa lyödessä tulee olla täysin keskittynyt. Lajissa tulee hänen mukaansa muistaa kuitenkin myös hauskanpito.
Tässä ajetaan nopeusrajoituksen mukaisesti.
Laura Jokisalo
Korona perui Karvian puulaakilentopallon kevään loppuottelut. Kuva otettu tammikuussa Kanttin ja Isojoen välisestä ottelusta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Sirpa Ala-Rämi
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.