Kirsi Niemi
Oskari Mäkiviinikka (oik.) oli PK 83:n tehokkain AHK-ottelussa. "McViinikka" oli mukana joukkueensa kaikissa neljässä maalissa, joista hän teki kaksi ja oli kahta muuta syöttämässä. Arkistokuvassa selin Arttu Alppi ja maalissa Jose Ylisalo.
Jukka Huikko
II-divisioonan kakkossijalla majaileva TYP-voitti PaPon lauantaina Jyväskylässä 11-1. Seuraavana PaPo kohtaa sarjakärjen, eli Kalvolan Keihään. Arkistokuva.
Jukka Huikko
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
Ylä-Satakunnan arkisto
Parkanon vanha lukio sijaitsee uuden Kaarnan vieressä (kuvassa etualalla). Osa päättäjistä haluaisi purkaa rakennuksen, mutta tällä hetkellä suojelumerkintä estää sen. Vanhan lukion pitkään odotettu tutustumistilaisuus järjestettiin lauantaina.
Marko Huhta
Karvian valtuusto piti vanhat hyvät veroprosentit voimassa.
Minna Lautamäki
Kirjoittaja on parkanolainen sähkö- ja automaatiotekniikan lehtori sekä valtakunnallisesti tunnettu Saab-harrastaja.
Lahjoitettavat villasukat voi toimittaa Parkanon kirjastoon. Toinen piste on kaupungintalon info.
Aureessa asuva Hanne Piirainen suunnitteli uuden sukkamallin Ylä-Satakunnan lukijoiden iloksi.
Niina Kivioja
Montut kiusasivat Vahojärventiellä.
Minna Lautamäki
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimitussihteeri.
Parkanon Urheilijat otti täydet 3 pistettä kotiottelusta.
Minna Lautamäki
Pasi Viitasalo jatkaa Pori -Parkano-Haapamäki-radan ratatyöryhmän veturina.
Arto Papunen
Heikki Hoffren ja Lipassi ovat tehneet vahvaa jälkeä 3-vuotiaiden suomenhevosten kilpailuissa.
Jokimaan ravikeskus
Kunnanvaltuuston kokous aloitettiin palkitsemisilla. Kuntaliiton kultaisen ansiomerkin 40 vuoden kunnallisesta palveluksesta tai toiminnasta luottamustehtävässä saivat Irja Keskinen ja Lea Mäkipää. Kuntaliiton kultaisen ansiomerkin 30 vuoden kunnallisesta palveluksesta tai toiminnasta luottamustehtävässä saivat Petteri Wiinamäki, Marita Törmä ja Erja Silvennoinen.
Parkanon kaupunginvaltuusto koko nostettiin kuluvaksi vaalikaudeksi 31 valtuutettuun. Nyt hallitus esittää paluuta entisen kokoiseen 27 jäsenen valtuustoon.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Leppäkoski nostaa verkkopalvelumaksuja vuoden 2021 alusta lukien noin 6,4 prosentilla. Arkistokuvassa Leppäkosken Samuli Jyränen sähkölinjan raivaustöissä Kihniön Ratikylässä.
Minna Lautamäki
Tornapull (12) siirtyi parkanolaiselta Talli Koivuhaka Oy:ltä vuoden 2018 lopulla Anne Talonen-Levulan ja Janne Levulan omistukseen. Samalla valmentajaksi tuli Talonen-Levula kuvassa ohjastavan Markku Niemisen jälkeen.
Joulukuussa 2018 surmattu mies löytyi metsästä läheltä rautatieasemaa helmikuussa 2019. Poliisi eristi tuolloin nauhalla metsätien varrelta kaksi lähellä toisiaan sijaitsevaa aluetta.
Ylä-Satakunnan arkisto/Niina Kivioja
Parkanossa valtuusto on pitänyt torikokouksia ja kyselytunteja. Nyt puolueet etsivät ehdokkaita ensi kevään vaaleihin.
Maarit Lehto
Sivistyslautakunnan mukaan keskustan valtuustoaloitteessa toivottu tuontielintarvikkeiden käytön puolittaminen on vaikeaa, koska kaikki mahdollinen ostetaan jo kotimaasta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Parkanon kaupungin ja Parkanon seurakunnan yhteisen seppeleen laskivat kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma ja Saara Kautto.
Niina Kivioja
Parkanon kirkko on Marianne Kyrönviidalle tärkeä paikka. Komeat lampaat ovat paikalliselta liikkeeltä saatu lahjoitus seurakunnalle.
Kirjoittaja on sotatieteiden ja valtiotieteiden maisteri, joka toimii Maanpuolustuskorkeakoulussa strategian opettajana.
Vasemmalla vääpelin sotilasarvoa osoittava M/05-rintalaatta, keskellä kersantin ja oikealla korpraalin vastaava.
Tasavallan presidentti on myöntänyt Suomen Leijonan ritarimerkin Parkanon kaupunginjohtaja Jari Heiniluomalle.
Heikki Pettinen
Kihniön asemalla olleet kolme vanhaa junanvaunua matkaavat Haapamäelle.
Arto Papunen
Parkano-Seuran puheenjohtaja Kauko Karhuluoma ja Kihniö-Seuran sihteeri Leena Pihlajamaa toimittivat kotiseutulehdet myyntiin Parkanoon ja Kihniöön.
Parkanon Tuuli Oy on ottanut selvittelyn alle kaksi tuulivoima-aluetta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.