Kuolemaan johtanut onnettomuus sattui Parkanon Karttiperäntiellä.
Ilkka Ylinen Solarigo Systems Oy:stä asensi aurinkopaneeleja Parkanon kaupungintalon katolle huhtikuussa. Ne auttavat pieneltä osalta kaupungin Hinku-tavoitteiden saavuttamista.
Janne Airaksinen
Parkanon hiilijalanjäljen jakautuminen Suomen ympäristökeskuksen laskelman mukaan 2019.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
Pilkunviilausta on Ylä-Satakunnan kielioppiknoppipalsta, jossa suomen kielen koukeroita oiotaan vakavasti mutta silti huumorilla.
Aluksi vanhaan kansakouluun tutustuttiin rakennuksen ulkopuolelta.
Minna-Mari Risulahti aloitti Karvian kunnan hallintosihteerin virassa syyskuun alussa.
Minna Lautamäki
Kilometrin pituisen kuntoradan pinnalle tulee kivituhkapinnoite. Ulkoilureitin varrella on uudet valaisinpylväät 36 metrin välein.
Kirjoittaja on parkanolaislähtöinen ja nykyisin Parkanon vapaa-ajanasukkaisiin lukeutuva kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Karviassa on nyt vanhus- ja vammaisneuvostossa, jossa istuu muun muassa Iltaruskon edustaja.
Maarit Lehto-Alatalo
Osa Ite-veistoksista talvehtii Parkanossa. Keskustan valtuustoryhmä esittää joidenkin veistosten valaisemista. Kirjaston nallet eivät välttämättä ole niitä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
Tarja Rantala löysi Riiarinnan kuoronjohtajahakuilmoituksen laulunäytteineen Facebookista ja kiinnostui parkanolaiskuorosta. Viimeiset 18 vuotta tamperelainen Rantala on johtanut tamperelaista Miskantti-naiskuoroa.
Niina Kivioja
Mäntän Kiekko-Pojat kaatui PK 83:n käsittelyssä perjantaina maalein 3-6. Arkistokuva.
Jukka Huikko
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimitussihteeri.
Anna Mäntylä kutoi sotilaskotiin toimitettavaksi harmaat ja vihreät sukat. Hän kutoi sukkiin raidat, mutta sukat voi tehdä myös yksivärisinä.
Parkanossa kaupoilla asioineet Eila Toriseva ja Sirpa Virala suojaavat kasvonsa eri tavoin. Toriseva pitää visiiriä, Virala suosii kertakäyttöistä kasvomaskia.
Kirjoittaja on parkanolaislähtöinen ja nykyisin Parkanon vapaa-ajanasukkaisiin lukeutuvat kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Marika Köykkä (vas. edessä), Ellakaisa Koskinen, Julia Pihala ja Tuulia Lehtimäki ovat olleet mukana tilojen seinämaalausten teossa. Nelikko aikoo jatkossakin tulla viettämään aikaa nuorisotiloihin.
Parkanon kunnallisvero on ensi vuonnakin 22 prosenttia, mutta verovähennysten vuoksi parkanolaiset maksavat kaupungille tuloveroa keskimäärin 14,45 prosenttia. Siitäkin on parin vuoden päästä siirtymässä valtaosa maakunnalle sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoittamiseen.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimitussihteeri.
Paikallislehdistön journalistipalkinto myönnettiin tänä vuonna Ilmajoki-lehden entiselle päätoimittajalle Terhi Pirilä-Porvalille. Hän joutui kevättalvella painostetuksi päätoimittajana, mutta ei taipunut. Tapauksesta seurasi valtakunnallinen keskustelu.
Aino Ässämäki
Influenssarokotusaikoja on varattu vilkkaasti Posan alueella. Arkistokuva.
Maarit Lehto
Viikon lista on toimituksen kokoama, viikoittain vaihteleva listaus eri aihepiirien ympäriltä.
Jenni Vainionpään kappalevalinta yllätti tuomariston. Hän sai vauhdikkaalla esityksellään puolet tuomareista laulamaan kanssaan.
Jaakko Kahilaniemi
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.