Ohjastaja Eerika Koskenvalta pääsi tuulettamaan Porissa voittoa kihniöläisellä Signhill's Luckylla.
Porin ravit
Marja Kallioniemi on siviilissä Kankaanpään opiston rehtori, mutta aluevaaleissa siis ehdolla Pirkanmaalla.
Heikki Pettinen
Puutyöntekijä Marko Lähdekorpi on henkeen ja vereen sopimuspalokuntalainen. Hän tuntee hyvin pelastustoimen asiat myös siksi, että hän edusti Pohjois-Satakuntaa Satakunnan pelastuslaitoksen johtokunnassa vuodesta 2009 viime elokuuhun saakka.
Arto Papunen
Pieni ele -keräys pidetään Parkanossa kaupungintalon aulassa sekä ennakkoäänestyksen aikana että varsinaisena vaalipäivänä. Keräysvastaavana toimii Marjatta Rintala.
Niina Kivioja
Karviassa on nyt nimettynä erillinen työryhmä, joka valmistelee talvihoidon uutta kilpailutusta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Mari Kallio
Erikoissairaanhoitaja Marjo Niemi kertoo olevan hienoa työskennellä samassa rakennuksessa, jossa on itse aikanaan syntynyt. Kuva on otettu sen jälkeen, kun terveyskeskus oli sulkenut ovensa kyseisen päivän osalta.
Tuotantopäällikkö Jyrki Koivumäki kantaa huolta sopimuspalokuntien sopimuskorvausten ja koulutusten kohtalosta.
Arto Papunen
Saltvikin kunnanvaltuustossa on 15 paikkaa, joista 9 Ahvenanmaan keskustalla, 3 liberaaleilla, 2 sitoutumattomalla kokoomuksella sekä yksi Ahvenanmaan sosialidemokraateilla. Ewa Danielssonin johtamassa kunnassa on tuoreimman tilaston mukaan 1809 asukasta, joista 310 on alle 15-vuotiaita ja 469 yli 64-vuotiaita.
Heikki Pettinen
Runar Karlsson johtaa Ahvenanmaan kuntien sosiaalipalveluista vastaavan KST:n hallitusta.
Maarianhaminan terveyskeskuksen ylilääkäri Mogens Lindén seilaa kerran kuukaudessa yhteysaluksella Kökarille pitämään vastaanottoa.
Heikki Pettinen
Jeanette Pajunen on johtanut Ahvenanmaan sairaanhoitopiiriä 4 vuotta. Sitä ennen hän työskenteli manner-Suomen puolella
Heikki Pettinen
Kirjoittaja on sotatieteiden ja valtiotieteiden maisteri, joka toimii Maanpuolustuskorkeakoulussa strategian opettajana.
Tanja Koivuniemi pitää tärkeänä kouluterveydenhuollon toimivuutta. Hän toteaa, että nuorilla on nykyään paljon pahoinvointia, ja esimerkiksi koulukuraattorille ja -psykologille on tarvetta.
Arto Papunen
Pirjo Jämiä pyöritteli tuhansia ja tuhansia permanenttirullia asiakkaiden hiuksiin lähes 45 vuoden työuran aikana. Hän siirtyy eläkkeelle parturi-kampaamo Hiuspajasta.
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Arto Papunen
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Rahapaja-roistot polttavat pulpettia Bella Ciao -kappaleen säestyksellä. Vasemmalta Oskari Viitaharju, Janne Salinen, Heikki Räisänen ja Valtteri Jalonen.
Violet Hukki
Kehityskoordinaattori Sari Peltomaa (oik.) jättää Parkanon ja Kihniön elinkeinoyhtiönä toimivan Kehitys-Parkki Oy:n. Hän siirtyy Suomen Lakitilitoimiston palvelukseen 8. maaliskuuta alkaen. Hän saa työkaverikseen Anniina Leppihalmeen, joka siirtyi Kehitys-Parkin listoilta Suomen Lakitilitoimistoon viime vuonna. Arkistokuva.
Minna Lautamäki
Sari Vainionpäällä on islantilaisvillapaitaa neuloessaan käytössä kahdet pyöröpuikot ja sukkapuikkoja, lankoja, mittanauha ja käsityökirja.
Valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa vuosille 2021–2032 listaa Suomen rataverkon kapasiteettiongelmia, mutta listalta puuttuu päärata Tampereelta Parkanoon. Pirkanmaan liitto on huomauttanut tästä ministeriölle antamassaan lausunnossa. Kuvassa VR:n IC-juna Poikkeusharjussa.
Jukka Huikko
Jos koronavirus säilyy kohtuullisen vakavana, saatetaan koronavirussuojaa tarvita kuten influenssavirussuojaa. Tämä kuvituskuva on influenssarokotuksesta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Jukka Huikko
Tiukkaa teki Porin loppusuoralla, mutta parkanolainen Rehab (5) löi Ari Moilasen ohjastaman Maria Sånnan. Rehabia ajoi Iikka Nurmonen.
Porin Ravit
Maarit Lehto
Parkanon, Kihniön ja Jalasjärven eli kunnallishallinnollisesti Kurikan rajamaille on suunnitteilla 10-16 myllyn tuulivoimapuisto.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.