Ylä-Satakunnan musiikkiopiston nuoret oppilaat aloittivat kevätkauden lähiopetuksessa, aikuiset etänä.
Niina Kivioja
Sami Salomaa avasi urkujen kansilevyn, jotta pillit saavat lämpöä ennen seuraavaa käyttöä. Kirkossa on arkisin matala lämpötila.
Taru Myllymäki taittaa työmatkat Parkanosta Tampereelle pääsääntöisesti junalla.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Maarit Lehto-Alatalo
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Kaija Kangas näkee, että Karvian sote-menojen alibudjetointi kuluvalle vuodelle oli virhearvio. Hän toivoo, että karvialaiset äänestävät aktiivisesti, jotta vaikutusvalta sote-asioihin säilyy jatkossa.
Jukka Huikko
Myös Haapamäen radalla liikkui aikaisemmin puutavaraa. Sitä lastattiin muun muassa Kihniön asemalta. Kuva vuodelta 2005. Nyt jännitetään, mikä on pohjoisempana kulkevan Suupohjan radan kohtalo. Puun kuljetusmäärät ovat kasvaneet, mutta rataa uhkaa silti lopettaminen.
Taisto Nummi
SAK:n Parkanon alueen paikallisjärjestön mielestä toisen asteen ammatillisen koulutuksen painopiste on kellahtanut liikaa työssä oppimisen puolelle. Teoriaopetus kärsii eivätkä ammattiin valmistuvat opi edes kaikkia perustaitoja.
Heikki Pettinen
Tänä keväänä yrittäjä Mariina Rintamäki pystyy suhtautumaan maltillisemmin pandemian rajoituksiin. Vuosi sitten epätietoisuus ja rajoitukset aiheuttivat paljon itkua ja unettomia öitä.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti ja entinen päätoimittaja.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kuntavaalit siirtyvät tällä tietoa kesään. Varsinainen vaalipäivä on 13. kesäkuuta.
Maarit Lehto
Kyläkrouvin yrittäjä Juha Rinne on tällä hetkellä yksin töissä, sillä hän on joutunut lomauttamaan neljä työntekijäänsä. Rinne jää pitämään ruoan ulosmyyntiä sulkutilan ajaksi näillä näkymin perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin.
Kaarnan alaluokkien oppilaat ostivat Tukki Ry:n lahjoitusrahalla kirjoja. Takarivissä Sofia Kiviholma, Tilda Vainionpää, Anneli Pietilä ja Neea Havunen, edessä Roope Alarautalahti, Vilperi Koskela.
Päivi Anttila
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan tuottaja-toimittaja.
Kynttilöitä Karvian kirkon tapulin portailla.
Jari Koskinen ja Sami Niemelä aikovat elvyttää Kihniön nuorisoseuran toiminnan ja ryhtyä järjestämään ohjelmaa lapsille ja nuorille. Kirpputorilla kerätään rahaa nuorisoseurantalo Ihantolan ylläpitokuluihin.
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Tämän pitäisi olla historiaa Parkanossa viimeistään parin vuoden päästä. Jos jätehuoltomääräykset uudistuvat esitetyllä tavalla, tulee lasin, muovin, pienmetallin ja kartongin erilliskeräys kaikkiin vähintään 5 asunnon kiinteistöihin. Helmikuussa Rantakodon sekajäte-Molok tursui yli.
Lukijan kuva
Rakennussuunnitelmassa näkyvä siipi on kunnantalon niin sanottu vanha osa. Vihreä alue tulee päiväkodin tiloiksi, ja harmaassa osassa vasemmalla on eläinlääkärin vastaanottotilat.
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.