Aino Tuohiluoma valmistautuu helmikuun pyryssä vaihto-opiskeluun Milanossa. Korona siirsi opiskelua ulkomailla, ja kohdekin vaihtui.
Nelli Yli-Kärkelä ja Siiri Rinneheimo toivovat, että pääsevät kesällä rippileirille. Muita kesäsuunnitelmia ei kummallakaan ole, sillä koronan takia niitä voisi joutua perumaan.
Vesijohtovuotoa korjattiin vaikeissa olosuhteissa. Kuvassa Jari Kivistö ja Ossi Annala.
Katsastusyrittäjä Markku Kleemola avaa katsastusaseman parin kuukauden tauon jälkeen Parkanossa henkilö- ja pakettiautoille.
Jukka Huikko
Elias Piilola jatkaa Parkanon nuorisovaltuuston puheenjohtajana.
Niina Kivioja
Parkanossa ja Kihniössä on tähä mennessä annettu enemmän 3. koronarokotetta kuin Pirkanmaalla ja koko Suomessa keskimäärin.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Maiju Penttilä aloitti koulukampus Kaarnassa kasvatusohjaajana tammikuun puolivälissä.
Niina Kivioja
Kaarnassa työskentelee noin sata aikuista.
Laura Jokisalo
Nyt helmikuussa tulee täyteen 3 vuotta vanhan kansakoulun suojeluesityksen vireilletulosta.
Kauko Turunen toteaa, että aluevaltuuston valiokunnissa tarvitaan kokemusta ja asiantuntemusta.
Aluevaltuutettu Klaus Myllymäki korostaa yhteistyötä yli puoluerajojen.
Maarit Lehto-Alatalo
Mari Kallio
Ville Syngelmän yritys Lakeland Wild alkaa monen muun toimintansa lisäksi pyörittää Matkahuoltoa, jonka toimitilaan tulee myös Lakeland Wildin toimisto.
Lylyharjun tuulivoimapuiston Kihniön puoleinen osa nousisi Ratikylän luoteispuolelle.
Laura Jokisalo
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Parkanon on annettava aluehallintovirastolle selvitys huhtikuun puoliväliin mennessä.
Ylä-Satakunnan arkisto/Niina Kivioja
Parkanossa on osattu tehdä losseja, joten miksi ei osattaisi edelleen?
Erkki Saarela
Arboretumia loppuvuodesta 2019. Ylä-Satakunnan vieraillessa paikalla kesällä 2008 puutarhuri Uuno Korpela kertoi ripustaneensa alueelle 50 erilaista linnunpönttöä.
Stephen Evans ikuistettuna Kreikan parlamentin rappusilla.
Kirsti Suonsyrjä
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Robottinavetan kuningatar Eetla on suuri kooltaan ja maidontuotoltaan. Satatonnarin arvokkuutta kehumassa Päivi Suominen ja Jessica Suominen.
Ylä-Satakunnan musiikkiopiston vt. rehtori Ville Koppanen esittelee Zoom-mikrofonikameraa, joka takaa etäopetukseen hyvän äänenlaadun. Laitteet hankittiin opetus- ja kulttuuriministeriön koronatukirahoilla.
Niina Kivioja
Pari vuotta sitten Parkanon lukiossa vaihto-oppilaana ollut ranskalainen Nicolas Leys etävieraili lukion englannin tunnilla viime viikolla.
Nicolas Leys
Kun soitinesittelykonserttia ei voi tänä vuonna järjestää Ylä-Satakunnan musiikkiopisto teki soitinesittelyvideon. Se on katsottavissa Youtubessa nimellä Ylä-Satakunnan musiikkiopiston soitinesittely 2021. Kuvakaappaus videosta.
Ylä-Satakunnan musiikkiopisto
Majavan äänet syntyvät lähinnä suomupintaisen hännän läpsyttelystä.
Aino Uski
Forssan maalikamerakuva kertoo, minkä verran parkanolaisella Elvirralla jäi eroa kisan voittaneeseen Bebeen.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.