Kuva on Karvian Kanttista.
Arto Papunen
Etenkin Mäkikylän mäet vakuuttivat Kalevi Keihäsen.
Varavaltuutetuiksi hyvinvointialueille valitut Karvian Jari Lepistö (vasemmalla) ja Voitto Raita-aho sekä Kihniön Janne Ojala ovat ottamassa aktiivista roolia.
Vuoden 1975 lomakyläsuunnitelma tämän päivän kartalla. Järvisuomentie kulki 1990-luvulle saakka paikalla, jossa nyt on Metsäparoonin energiapuuterminaali. Lomakylän rantapolun päässä oleva iltanuotiopaikka olisi nyt metsämuseolla.
Pohjakartta: Parkanon kaupungin karttapalvelu
PK:n miesten joukkue palasi parin kuukauden tauolta tositoimiin. Tuloksena voitot niin lauantaina kuin sunnuntaina.
Arto Papunen
Skantzin näyttämö teki välittömästi vaikutuksen Erika Säilynkankaaseen. Kunhan lumesta päästään, lavalle nousee muiden muassa Pate Mustajärvi toukokuussa.
Arto Papunen
Hakekasa odottaa kuljetusta jyväskyläläisten lämmikkeeksi. Jarkko Piilola korostaa, että Metsäparoonin terminaalissa haketetaan vain puhdasta puuta, ei esimerkiksi rakennusjätettä.
Heikki Pettinen
Parkanon yrittäjäyhdistys toivoo, että rakennusvalvonnan palveluita saisi myös kesällä.
Maarit Lehto-Alatalo
Kolmostien Terveyden seulontahoitaja Piia Kaskenviita tukee ja ohjaa, jos on jotakin kysyttävää suolistosyövän seulonnasta. Jos hän ei ole töissä, tehtävää hoitaa sairaanhoitaja Hannu Koivistoinen.
Mari Kallio
Jenni Tukiainen tekee siivouksia sekä yksityisille kotitalouksille että yrityksille.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Kihniöön maaliskuussa pudonnut ilmatankkausletku löytyi sunnuntaina 4. huhtikuuta. Kuvan letku noudettiin pari päivää myöhemmin.
Mervi Yli-Lankoski
Parkano-päivien järjestäminen on varmistunut. Ajankohdaksi on päätetty 23.-25. heinäkuuta. Tässä vaiheessa mukana on jo peräti 15 eri tahoa järjestelyissä ja ohjelmasta on tulossa monipuolinen. Parkanon Yrittäjien puheenjohtajan Jari Sammatin Erkkolat nähdään tavalla tai toisella myös.
Kyykystä ylös -ryhmä jätti valtuustoaloitteen 11. marraskuuta 2020 olleessa kokouksessa. Tämä kuva on otettu juuri kun kyseinen valtuuston kokous oli päättynyt.
Ylä-Satakunnan arkisto/Laura Jokisalo
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Karviassa kerättiin aikanaan moottoriradan avajaisten yhteydessä rahaa Torron tuki -nimiselle kannatusyhdistykselle, jota ei lopulta rekisteröity. Nyt vapaa-aikalautakunta on päättänyt varojen käyttämisestä. Varat kohdennetaan Karvian Urheiluautoilijoiden nuorisotoimintaan.
Arto Papunen
Suomen karateliitto järjesti äskettäin kaikkien aikojen ensimmäisen eKata-kilpailun. Parkanon kamppailuseuran Maiju Myllymäki sijoittui sarjassa tytöt 12–13 toiseksi hyvin pistein.
Klaus Myllymäki
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Pekka ja Mervi Räihä ostivat viime kesänä mökin Poikkeusjärven rannalta. 1960-luvulla rakennetusta mökistä tulee yhteinen projekti, jota kunnostetaan omin käsin vähän kerrallaan.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Jaakkolan kyläseura Lento ry suunnittelee seurantalonsa myymistä. Seuran tulot eivät enää kata talon ylläpitokustannuksia.
Huvilan ja Huussin sisäkohteista vastaavat Mikko Vesanen ja Vilja Schepel kehuivat viime kesänä yhteistyötä parkanolaisten kanssa. Jakso Bull ja Maru Mentulan mökiltä näytetään Nelosella 12. huhtikuuta kello 20.
Aino Tuohiluoma
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.