Hiihto oli ylivoimaisesti eniten kirjattu laji Talviliikkuja-kampanjassa.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Lylyharjun ja Mäntyperän tuulivoima-alueet ovat niin lähellä toisiaan, että Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunnan mielestä ne kuuluisivat samaan YVA-menettelyyn.
Laura Jokisalo
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen puhui kansainvälisten kriisien vaikutuksesta Suomen talouteen Pirkanmaan Elinvoima -seminaarissa Parkanossa.
Jussi Rantala
Parkanon Leijonapuistoon on suunnitteilla ulkopadel-kenttä Kosken Helmen viereen osapuilleen kuvassa näkyvien ulkohuussien ja varaston kohdalle. Kentän maanvuokrasopimusta vaaditaan peruutettavaksi kahdella oikaisuvaatimuksella ja 148 henkilön allekirjoittamalla adressilla.
Niina Kivioja
Vesa Lehtosen ja Harri Liesjärven mukaan huolellinen suunnittelu on erityisen tärkeää, kun rakennuskohde sijaitsee pitkän matkan päässä.
Jussi Rantala
Jehovan todistajat viettävät muistojuhlaa perjantaina 15. huhtikuuta. Kuvassa Parkanon valtakunnansali.
Niina Kivioja
Sadanpäämiehenä nähdään Seppo Myyryläinen.
Karvialainen Jari Lepistö tavoittelee Pomarkun kunnanjohtajan pestiä.
Arto Papunen
Parkanon Kiekon U14-joukkue juhli sunnuntaina Hämeen A-jatkosarjan voittoa. Finaalissa kaatui Oriveden Fortuna maalein 5–2.
Jose Ylisalo
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Kihniön kokonaisverotulot olivat yli 6,5 miljoonaa euroa ja valtionosuudet yli 7,1 miljoonaa euroa.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Maarit Lehto-Alatalo
Alpo Koivumäen (vas.) hirviteosta voi ihailla Parkanon kaupungintalon edustalla.
Kasper Häyrynen
Ylä-Satakunta julkaisee urheilutuloksia ja -uutisia Tulospörssi-palstalla. Lähetä tulokset toimittajat@ylasatakunta.fi.
Vilma Riitijoki on kuratoinut äitinsä Anne Aallon uuden taidenäyttelyn Rasimäen koululla Itä-Aureessa. Aallon tunnetuin ala on taidelasi, mutta esillä on nyt myös grafiikkaa (Riitijoen takana seinällä) ja spraymaalauksia.
Maarit Lehto
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Ylä-Satakunta julkaisee urheilutuloksia ja -uutisia Tulospörssi-palstalla. Lähetä tulokset toimittajat@ylasatakunta.fi.
Parkanon kaupungintalon pihalla äänestettiin tiistaina kello 20:een saakka.
Marja-Liisa Vainionpää saa eläkkeelle lähtönsä kunniaksi pehmonallen, joka sai lapsenlapsilta nimekseen Söpö.
Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöitys jakaa puolueita Parkanossa. Teknisen toimen ulkoistaminen taas jakaa mielipiteitä joka kunnassa. Kuva Parkanon jätevedenpuhdistamolta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
Pitäisikö teknisen toimen töitä ulkoistaa enemmän? Tämä kysymys jakaa mielipiteitä Karvian ja Kihniön valtapuolueissa.
Veli-Matti Heinisuo
Parkanon Tarja Manner (ps.), Karvian Juha Rinne (sd.) ja Kihniön Petteri Wiinamäki (ps.) ovat edelleen eniten vaalikoneen suosituksia saaneiden listan kärjessä.
Juhlapukuinen järripeippouros on helppo tuntea. Erilaiset talvipuvut vaikeuttavat tunnistusta.
Aino Uski
Elävää klassista luvassa Parkanoon elokuun lopulla.
Ylä-Satakunnan / Mari Kallio
Karvian seurakunta teki viime vuonna saamansa perinnön ansiosta yli 500 000 euron ylijäämän. Verotulot ovat kuitenkin laskusuunnassa, sillä seurakunnan väkimäärä vähenee. Tilinpäätös hyväksyttiin torstaina 3.6. kirkkovaltuuston kokouksessa, kuvassa kirkkovaltuuston puheenjohtaja Esa Pukkila ja kirkkoherra Seppo Myyryläinen.
Niina Kivioja
Parkanon-Karvian riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Kallio jatkaa sekä valtakunnallisen riistaneuvoston jäsenenä että Satakunnan alueellisen riistaneuvoston puheenjohtajana alkavan kolmivuotiskauden ajan.
Arto Papunen
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.