Metta Hirviniemi nousee Pirkanmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Köyhän miehen teatteri sai viime kesänä uuden vahvistuksen rajan takaa eli kauhajokisen Rami Köykän (toinen oik.). Jaakko Viitala, Arto Papunen ja Ilkka Viitala ovat kuuluneet bändiin alusta asti.
Laura Jokisalo
Biokaasukone ja elektroniikan uusiokäsittelykone hotkivat roskaa Parkanon yläkoululaisten tekemässä animaatiossa, jonka tekemisessä Elle Ala-Kauhaluoma ja Siiri Kautto ovat olleet mukana.
Niina Kivioja
Koulu- ja kulttuurikampus Kaarnan pihan toiminnallinen Tukkipuisto valmistui syksyllä 2024. Tukki ry:n puheenjohtaja Johanna Koskiniemi on tyytyväinen, että vuonna 2015 aloitettu rahankeruuprojekti on vihdoin päätöksessä.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Parkanoon takaisin muuttanut dosentti ja kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Työministeri Arto Satonen kertoi, että työllisyyspalveluudistuksella pyritään ennen kaikkea nopeuttamaan työttömäksi jääneiden uudelleen työllistymistä. Oikealla Parkanon työllisyyspalvelupäällikkö Kaija Rönni.
Heikki Pettinen
Metsähallitus suunnittelee aurinkovoimahanketta Aitonevan entiselle turvetuotantoalueelle.
Laura Jokisalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Parkanon rautatieaseman matkustajamäärä jatkaa kasvua.
Heikki Pettinen
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Niina Rautiainen on yksi joulun alla valmistuneista. Hän suoritti yrittäjyyden ammattitutkinnon.
Arto Papunen
Pori-Parkano-Haapamäki-radan tarveselvitys etenee junan lailla, kertoo PPH-ratatyöryhmän puheenjohtaja Pasi Viitasalo.
Arto Papunen
Parkanon kaupunginvaltuuston koko pienenee huhtikuun vaalien jälkeen 31 valtuutetusta 27:ään ja valtuutetun kokouspalkkio 120 eurosta 117 euroon.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Jere Kiveinen ohjasti parkanolaisen Wauhittan vuoden toisen ja uran kahdeksannen voiton.
Seinäjoen ravikeskus / Kirsi Kantokoski
Parkanolaisen Ville Levulan valmentama tamma Wauhitta nautti talviradasta ja ravasi Seinäjoella torstaina ilmeettömästi toista rataa koko matkan puurtaen voittoon kilometriajalla 29,7a.
Kaksoisvelipojat Iso-Ahjo ja Halla-Vei. Luettavaa tai kuunneltavaa ja joskus nähtävääkin huumorilla - ei tosikoille.
Paikallinen Laatta-Pupi elikkä Laattis piti Pikkujouluillan. Baarikyyppari Henkka roikotti tarjotinta pöytään: – Ottakaas tästä alkumalja, talo tarjoo!
Miehen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn Karviassa paikallisen anniskeluravintolan pihamaalla. Tapaus sattui 19. päivä lokakuuta perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Liisa (Neea Rinneheimo) tapasi ihmemaassa Misse Virnistyksen (Senni Vainionpää).
Emil Kuivanen
Kun puvustuksessa ja lavastuksessa on yli kymmenen henkilön tiimi, musiikista vastaa livebändi ja mukana on myös tanssijaryhmä, puitteissa alkaa olla ammattiteatterin tuntua – muutenkin kuin lainapuvustuksessa – huolimatta siitä, että näyttelijät ovat lukiolaisia.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kihniö on sanomassa irti kymmenvuotista yhteistyösopimustaan ympäristöterveydenhuollon palvelujen ostamisesta Sastamalasta. Syynä on raha. Kun kaikesta muusta on jo säästetty, niin ostopalvelusopimuksetkin perataan huolellisesti.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pirkanmaan hyvinvointialue näyttää kykenevän oikaisemaan talouttaan omin toimin. Ensi vuoden talousarvio on – ainakin paperilla – ylijäämäinen.
Mettälänkylässä ei ole tällä vuosituhannella nähty tiistain kaltaista tulvaa.
Sirpa Kortesluoma
Kuivasjärvellä asuva Sirpa Kortesluoma kuvasi kotoaan tiistaina, kuinka Vääräjoesta oli noussut Mettälänkylässä vesi korkeammalle kuin vuosikymmeniin.
Mari Kallio
Reetta Hautamäen ja Mikael Mustasaaren esikoispoika syntyi 2. marraskuuta Seinäjoen keskussairaalassa.
Niina Kivioja
Karvia: Ma: Jauhelihakastike, täysjyväpasta. Ti: Broilerikeitto. Ke: Kinkkukiusaus. To: Kalapuikot, perunasose, kastike.
Kihniön kirkkoherra Samu Turunen on saanut seurakuntalaisilta myönteistä palautetta hautausmaalle perustettavasta muistolehdosta.
Maarit Lehto-Alatalo
Kihniön seurakunta suunnittelee muistolehtoa hautausmaalle. Kirkkoherra Samu Turunen sanoo, että muistolehto on tarpeellinen palvelu tuhkahautauksen yleistyessä.
Marko Huhta
Kankaanpään poliisiasemalla on saatu valmiiksi esitutkinta, jonka perusteella Karvian kunnan työntekijän epäillään syyllistyneen laittomaan uhkaukseen.
Marko Huhta
Elements Suomi Oy:n Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimapuistohanke otti askeleen eteenpäin. Osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma läpäisi kuntapäättäjien seulan niin Karviassa kuin Parkanossa ja on tulossa nähtäville. Myös YVA-ohjelma on valmistunut.
Emil Kuivanen
Viime lauantaina Parkanon Kiekon edustusjoukkue pelasi kotikentällä Atalan Hoki Klubia vastaan ja kärsi jälleen tappion. Tappio oli jo kolmas peräkkäinen.
Maahanmuuttajien kotouttaminen on varsinaisten työllisyysasioiden lisäksi uusien työllisyysalueiden tehtävä. Läntisen Pirkanmaan työllisyysalue on saanut valmiiksi ja käsitellyt oman kotouttamisohjelmansa. Parkanon kaupunginhallitus merkitsi sen tiedoksi viime kokouksessaan.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
PaPon naiset ovat voittaneet nyt viisi ottelua peräkkäin.
Emil Kuivanen
PaPon naiset kävi Ylöjärvellä pelaamassa kaksi ottelua, joista molemmista napsahti komeat voitot tilille. Lauantaina III-divisioonaa pelaava Parkanon Ponteva kohtasi ensimmäisessä ottelussa Lempäälän Kisan. Ottelu päättyi melko selkein lukemin 3–8 (1–2, 1–2, 1–4).
Kihniön kunta pitää Sastamalan hallinnoimaa ympäristöterveydenhuollon sopimustaan kalliina ja hakee edullisempia vaihtoehtoja. Terveystarkastaja Sara Konttinen otti vesinäytteitä Kihniön ja Parkanon yleisiltä uimarannoilta tämän vuoden heinäkuussa.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Kihniön kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Kihniön kunta irtisanoo Sastamalan kaupungin hallinnoiman ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintasopimuksen. Sopimus koskee eläinlääkintä- ja terveysvalvontapalveluita.
Parkanon tarkastuslautakunnan muodostavat Satu Kallioniemi (kd, vas. ylhäällä), Mira Sälkänmäki (ps, vpj.), Juha Tuominen (kok, pj.), Jyrki Uotila (sd) ja Tuomo Kemppainen (kesk.).
Parkanon tarkastuslautakunta on käynyt keskustelua siitä, olisiko eettinen ohjeistus tarpeen kaupungin päätöksenteossa ja työympäristössä.
Turkiseläinten kasvatus Lannetan tarhalla päättyi jo vuoden 2018 jälkeen. Marraskuussa 2002 tarhalla vieraili silloinen kansanedustaja, nykyinen Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitton toiminnanjohtaja Marja Tiura. Kasvattejaan esitteli Jorma Lannetta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Taisto Nummi
Kettujen kasvatus Lannettan turkistarhalla Aureessa päättyi 6 vuotta sitten. Viime keväänä Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunta totesi myös tarhan ympäristöluvan rauenneen. Nyt lautakunta antoi määräykset tarhan jälkihoidosta.
Muistan lapsuudestani koulumatkan sähkötolpista julisteen, joka lyhykäisesti julisti maailmanloppua: "Jeesus tulee pian, oletko valmis".
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.