Georgia Dunn
Luopuva kansanedustaja Martti Mölsä grillasi makkaroita Sinisen tulevaisuuden teltalla vuoden 2019 eduskuntavaalien alla. Silloinen ulkoministeri Timo Soini annosteli sinappia. Äänestäjiä palvelemassa myös Reijo Ojennus.
Laura Jokisalo
Kihniöstä paikkaa eduskunnassa tavoitteleva Janne Ojala (ps) tapasi kannattajiaan aiemmin talvella Parkanossa.
Arto Papunen
Tampereella 3 maalia iskenyt Markus Rantaviita (vas.) ilmoittautui mukaan taistelemaan SBT PaPon sisäisen maalipörssin voitosta. Rantaviidalla sekä Jussi Tuurilla on kasassa 13 maalia. Niko Niemellä puolestaan kymmenen.
Jukka Huikko
Piia Isoaho aloittaa Parkanon kirjastonjohtajana maanantaina. Paula Latvajärvi opasti seuraajaansa loppuviikon ajan ennen siirtymistään vapaille ja osa-aikaiseksi kirjastonjohtajaksi Kihniön kirjastoon.
Maarit Lehto-Alatalo
Paula Latvajärvi aloittaa eläkepäivät pehmeällä laskulla, sillä viikon loman jälkeen työ jatkuu osa-aikaisena kirjastonjohtajana Kihniön kirjastossa.
Maarit Lehto-Alatalo
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan tuottaja-toimittaja.
Tutkittu onnettomuus sattui heinäkuussa 2020.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
Kokemukset niin kaupungeista kuin maaseudun pikkukunnista ovat vaikuttaneet kansanedustajaehdokas Jari Lepistön ajatteluun.
Mari Kallio
Vuoden 2019 erämessuilla katseltiin muun muassa kuinka karstulalainen Timo Peiponen voitti moottorisahaveiston Suomen mestaruuden teoksellaan Fasaanin lento.
Jukka Huikko
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Lea Mäkipää nauttii nykyisin kotoilusta ja luonnon seuraamisesta pihapiirissä. Pääkaupungissa hän käy vain harvakseltaan.
Maarit Lehto-Alatalo
Vahva talouspolitiikka ja vähemmistöjen asema ovat asioita, jotka ovat olleet tärkeä osa RKP:n politiikkaa, muistuttaa Tomas Lundström.
Arto Papunen
Tomas Lundström (ylh. vasemmalla), Kauko Turunen, Janne Ojala, Jari Lepistö ja Kainu Jokipii tavoittelevat paikkaa eduskunnasta.
Ahkerasti kuntorasteilla käymällä voi harjoitella vaikka Jukolaakin varten.
Laura Jokisalo
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Kihniön yhtenäiskoulu saa uuden rehtorin ja kunta sivistystoimenjohtajan.
Parkanon kaupunginjohtajan viransijaisuutta hoitava Hannu Mars on valittu vastuualueen johtajaksi Etelä-Savon ely-keskukseen.
Heikki Pettinen
Partiolippukunta Kihniön Katajaiset aloitti syyskautensa leireilemällä Käskyvuoressa. Pieni mutta tiivis porukka rakensi yhdessä hyönteishotellin, jonka täytteitä esittelivät Joosua Mansikkaviita, 4, ja Sofia Lahti, 8. Taustalla sudenpenturyhmän ohjaaja eli akela Jarno Mansikkaviita, lippukunnanjohtaja Jaakko Jokioja ja lippukunnan sihteeri Sanni Jokioja.
Niina Kivioja
Soljanlahden (kuvassa) ja Haisevanojan uimarannoille tulee muun muassa uutta hiekkaa, kunnostetut pukukopit ja uudet ulkovessat. Maisemaa on avarrettu karsimalla puustoa.
Niina Kivioja
Sprinttirata oli rakennettu hyödyntäen Pahkalan alueen teitä ja kiinteistöjen pihoja.
Arto Papunen
Tero Tukiainen Oulussa 20. elokuuta.
Tero Lyttinen
Karhun jykevä olemus seisauttaa ihmisen. Silloin ei etelän miehenkään kannata ruveta huitomaan ja säntäilemään.
Aino Uski
Vesterinen Yhtyeineen huipensi vuoden 2022 Liekkiyön. Vuonna 2009 ensimmäisen pitkäsoiton julkaissut orkesteri on viime vuosien aikana saavuttanut suuren keikkasuosion.
Jukka Huikko
Suunnilleen tästä kohtaa Ahertajankadun reunasta suoraan eteenpäin kaupunki rakentaa liikenneväylän vastapäiselle tontille. Matkaa on vajaa 50 metriä. Asiaan liittyvää päätöksentekoa puitiin nyt myös tarkastuslautakunnassa.
Heikki Pettinen
Maarit Lehto-Alatalo
Mietityttääkö jokin asia, jolla saattaisi olla yleistä merkitystä tai kiinnostusta? Lähetä kysymyksesi Ylä-Satakunnan toimitukselle toimittajat@ylasatakunta.fi ja otamme selvää.
Pieneläinten hautausmaalla viimeisen leposijan voi merkitä esimerkiksi puisella ristillä tai luonnonkivellä. Hiljattain haudatun lemmikin haudan ympärille oli tehty pieni aitaus.
Tekninen toimi haluaisi vakinaistaa toimitilahuoltajan, joka käy siivoamassa muun muassa Hotelli Pestissä. Tarkastuslautakunta on huomattanut, että jos siivouspalveluita myydään markkinoille, toiminta pitäisi lähtökohtaisesti yhtiöittää.
Jukka Huikko
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan bloggaaja, jolla on taustaa muun muassa koulumaailmasta, nuorisoseuroista sekä monipuolisesti kulttuurin saralta.
Georgia Dunn
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.