Jami Kiho oli PK 83:n tehokkain lauantain kotiottelussa. Kiholle merkattiin maali ja yhteensä kolme tehopistettä. Taustalla Joni Heinisuo.
Kaisa Lehtimäki
Antti Luusalo.
Niina Kivioja
Niina Kivioja
Vasilina Kaitaranta, Maryna Kravcova, Anna Atamanschuk ja Svetlana Myroniuk lajittelivat vaatteita ja vaihtoivat samalla kuulumisia.
Maarit Lehto-Alatalo
Palomiehet Teemu Kivimäki (vasemmalla) ja Jukka-Pekka Ojanen sekä ylipalomies Marko Rasku tutustuivat uusiin akkukäyttöisiin pelastusvälineisiin.
Arto Papunen
Kesäkuun lopulla Karvian ja Parkanon rajalla riehunutta metsäpaloa oli sammuttamassa yksiköitä kaikista alueemme kunnista.
Heikki Pettinen
Joonatan Ylilammi avasi Kuopiossa rallin SM-sarjan kolmannella sijalla nuorten luokassa V1600.
Jarkko Ylilammi
Parkanon-Karvian alueella hirvenkaatoluvat käytettiin yli 90-prosenttisesti, Kihniössä alle 80-prosenttisesti.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Esimerkiksi Väistön toimintaa pyörittää edelleen Kolmostien Terveys Oy, mutta kaupungin vastuulla olleet sote-asiat ovat nyt Pirhan kontolla.
Teemu Kuusijoensuu
Maarit Lehto-Alatalo
Sunnuntaiaamuna risuja oli siirretty kaupungintalolla jo syrjemmälle.
Jukka Huikko
Kirjojen tarjoamat elämykset kuuluvat Parkanon kirjastonjohtaja Paula Latvajärven jokaiseen päivään.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkano otti askelen kohti hiilineutraaliutta asennuttamalla kaupungintalon katolle aurinkovoimalan huhtikuussa 2021. Ilkka Ylinen Solarigo Systems Oy:stä kertoi, että laitos tuottaa energiaa laskennallisesti noin 30 kerrostaloasunnon tarpeisiin vuositasolla.
Janne Airaksinen
Nerkola rakennusvaiheessa 1930-luvun jälkipuoliskolla. Vuonna 1953 Nerkoon pvy osti lisämaata rakennuksen vierestä urheilukenttää varten.
Ylä-Satakunnan arkisto
Karvia-Päivät käynnistetään perinteiseen tapaan avajaiskulkueella. Kuva vuoden 2019 startista.
Arkistokuva / Aino Tuohiluoma
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Ylirönnien puutarha osallistuu Avoimiin puutarhoihin ensimmäistä kertaa. Kuvassa Kirsi Ylirönni.
Aleksi Nissilä
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Tanssin pyörteissä Mirjam Virkki ja Hannu Tiainen.
Niina Kivioja
Parkanon Urheiluautoilijoiden rallicross-kuljettaja Tero Tukiainen.
Vesa Rauhala
ParkU:n Riki Honkanen voitti moukarin, kiekon sekä kuulan ja Kalle Kyösti sai pronssia kolmiloikassa.
Tanja Honkanen
Lintujärvellä liihotteleva ruskosuohaukka on komea ilmestys.
Aino Uski
Pesäpallon parissa mittavan uran luonut ja kokemuksistaan kirjan kirjoittanut Seppo Paavola palasi lapsuutensa maisemiin Lapinnevan kentälle yhdessä Raija-vaimonsa kanssa.
Jussi Rantala
Tämä arkistokuva on otettu Parkanosta koulujen alun tehovalvonnan aikaan.
Ylä-Satakunnan arkisto/Laura Jokisalo
Vahojärven kyläseuran puheenjohtaja Pekka Mäkelä esittelee kirppissuunnistuksen karttaa, joka on saatavilla seuran nettisivuilla ja lauantain suunnituksen aikana ensimmäiseltä kirppiskohteelta.
Niina Kivioja
Kullerolla on omat kullerokärpäset, jotka hoitavat meden ja siitepölyn keräämisen.
Jarmo Vacklin
Nerkoontien liittymän läheinen liikennemerkki on kuvattu perjantaina 29. heinäkuuta.
Georgia Dunn
Katso täältä kaikki mainokset
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.