Maria Junttila on aikaisemmalta työuraltaan kokki. Kuvan leipomukset ovat kuitenkin itsevalmistettuja saippuoita, joiden tekemiseen yrittäjä opettaa pieniä ryhmiä yrttihoitolassa.
Maarit Lehto-Alatalo
Testaa Kihniö-tietämyksesi Ylä-Satakunnan kesävisassa.
Marko Huhta
Kihniön vapaaseurakunnan kaksipäiväiset juhannusjuhlat pidetään tänäkin vuonna. Kuvassa lastenkuoro kahden vuoden takaisessa tapahtumassa.
Kihniön vapaaseurakunta
Mervi Ranta aloittaa yhtenäiskoulun rehtorina Karviassa.
Mari Kallio
Jyrki Uotila antoi muutosesityksensä entisten viranhaltijoiden virkavastuuselvityksestä kaupunginsihteeri Anne Rannalle varmuuden vuoksi paperilla.
Heikki Pettinen
Hyvinvointijohtaja Vilja Lankinen aikoo organisoida seuraavat jättipalsamin kitkentätalkoot heinäkuussa.
Maarit Lehto-Alatalo
Juhani Leppänen ottaa rehtorin tehtävät hoitoonsa elokuun alusta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
Ampuhaukkakoiras on vain vähän suurempi kuin rastas, mutta taitava lintujen saalistaja.
Aino Uski
Ari Lamminmäki myi yrityksensä Jura Snårelle, mutta jatkaa liikenteestä vastaavana, neuvonantajana sekä hallituksen jäsenenä.
Syyttäjä vaatii heinäkuun 2020 kuolonkolarin kuorma-autonkuljettajalle ehdollista vankeutta ja yhdyskuntapalvelua.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
Petri Tyrkkö on kautta maan tunnettu Saab-harrastaja.
Parkanon seurakunnassa määräaikaisena teologina aloittanut Tiina Paakkola tutustui paikallisiin nuoriin heti kesän alussa rippileirillä. Kesän toinen rippileiri alkaa juhannuksen jälkeen.
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on parkanolaislähtöinen ja nykyisin Parkanon vapaa-ajanasukkaisiin lukeutuva dosentti ja kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Laura Jokisalo
Henna Ala-Kurki on tyytyväinen, että kaukalo on viimein luistelukunnossa.
Mari Kallio
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan tuottaja-toimittaja.
Karvian seurakuntapiiri aloitti osana Kankaanpään seurakuntaa vuoden alussa. Kirkkovaltuuston ensimmäisessä kokouksessa karvialainen Pii Lepola valittiin kirkkoneuvston varapuheenjohtajaksi.
Arto Papunen
Mari Kallio on palannut Ylä-Satakunnan toimituskuntaan.
Maarit Lehto-Alatalo
Kaupungin vuokrataloyhtiön kassaa ovat rasittaneet paitsi kaukolämmön ja sähkön kallistuminen, myös rakennustarvikkeiden hinnan nousu.
Ylä-Satakunnan arkisto
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Parkanossakin toimiva Econia Oy myytiin marraskuussa Administer Oyj:lle. Administer-konsernin toimitusjohtaja Peter Aho kertoo, että ketjun toimipaikkoja vahvistetaan, ja nimenomaan pienille paikkakunnille on luvassa myös lisää työntekijöitä.
Niina Kivioja
Seppo Markkula ajoi parkanolaisen Jenny Flexin uran ensimmäisen voiton vuoden viimeisenä päivänä Lahdessa, jonne Vermon T75-ravit siirrettiin heikkojen rataolosuhteiden takia.
Jokimaan ravikeskus
Poltinkoski Golf ry:n vuoden pelaajaksi valittiin Jan Leppiniemi, vuoden junioriksi Isabel Pentti ja vuoden klubilaiseksi Mauno Vuorenheimo. Yleisen sarjan reikäpelivoittaja oli Jari Ruuttila.
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Kihniön-Parkanon kalatalousalue teetti tutkimuksen kuhien kasvusta kuudella järvellä. Kuvassa kalastaja Tero Hietala komean kuhan kanssa Nerkoonjärvellä.
Marko Paloniemi
Kihniöläisiä vieraili kummikunta Arbråssa elokuun lopussa 1972. Tämä kuva on julkaistu vierailun matkakertomuksen yhteydessä (YS 14.9.1972).
Ylä-Satakunnan arkisto
Matkahuoltoasiamies- ja pakettipalveluiden lisäksi Roosa Kangasniemellä on ollut lisäpalveluna muun muassa passikuvaus.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.