Myös Ilmatar suunnittelee aurinkoenergiapuistoa vanhalle turvetuotantoalueelle Karviaan. Arkistokuva.
Arto Papunen
Yhdysvaltain Euroopan joukkoja osallistui kansainväliseen Arrow-harjoitukseen Pohjankankaalla toukokuussa 2017.
Arto Papunen
Kihniön seurakunnassa toimii kaksi perhekerhoa, jotka pyritään säilyttämään haasteellisesta työntekijätilanteesta huolimatta. Mahdollinen perhekerholainen oli läsnä kirkkovaltuuston kokouksessa äitinsä Sini Kompsin sylissä. Pienokaista tervehtimässä Marja Saarela.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanolainen lämminveriruuna Rehab oli uransa alun jääkiekkojoukkue Ilveksen hyväntekeväisyysravuri. Anne Talonen-Levulalle hevonen siirtyi alkutalvesta 2012.
Rauli Ala-Karvia
Joni Seilolla on Parkanon kaupunginvaltuutetuista vähiten kokousosallistumisia. Seilolle kuluva valtuustokausi on ensimmäinen.
Jussi Rantala / Niina Kivioja
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Hallinto- ja talousjohtaja esitteli kaupunginvaltuustolle ensi vuoden talousarvion lähtökohtia: verotulot polkevat paikallaan ja valtionosuudet romahtavat.
Heikki Pettinen
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Vuoden kulttuuritekopalkinnon sai Karvian Soittokunnan perustajajäseniin kuuluva Jaakko Harju. Hän on ollut soittokunnan jäsen vuodesta 1947 eli yhtäjaksoisesti 76 vuotta.
Niina Kivioja / Ylä-Satakunnan arkisto
Niina Kivioja
PPH-radan tarvetta päästään selvittämään 180 000 eurolla.
Jukka Huikko
Marko Huhta
Niko Niemi oli SBT PaPon alkusarjan tehokkain 14 pisteellä.
Jukka Huikko
Parkanon kaupunginjohtaja Aki Viitasaari on voittanut Akaan kaupungin hovioikeudessa. Akaa jätti aikanaan erorahat maksamatta.
Jussi Rantala
Antti Pihlajamaa siirtyi vierailevaksi tutijaksi Ulkopoliittiseen instituuttiin.
Ulkopoliittinen instituutti
Mika Shemeikka, Leila Törmä ja Kirsi Jytilä eivät nähneet tarpeelliseksi hakea valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.
919039361464473
Minna Lasanen, Anniina Mattila-Vuorma ja Jonna Ortju eli Hertta, Anna-Liisa ja Annikki perustavat Nykyajan Metrotytöt 2.0.
Arto Papunen
Erkki Hirsimäki.
Heikki Pettinen
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Parkanolainen Antti Vesannon peliharrastus on tuottanut kansaivälisen kaveriporukan, jonka kanssa ollaan tekemisissä myös pelaamisen ulkopuolella.
Jussi Rantala
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Esa Holopainen pääsi juhlimaan parkanolaisen Like Di Serafinon kanssa voittoa Lahdessa.
Osa Vastaamon tietomurron uhreista sai kesäkuussa tietojenkalastelutarkoituksessa lähettyä sähköpostia.
Arto Papunen
Hirvenkaatolupia on jaossa viimevuotista vähemmän.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Niina Kivioja
Moukarikarnevaalien kärkikolmikko: Riki Honkanen, Nooa Merimaa ja Olli Huttunen.
Jari Santaharju ottaa teknisen johtajan viran vastaan elokuun alussa.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Käen poikkiraidallinen alapuoli tuo mieleen petolinnun.
Aino Uski
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.