Suomen Lähijunat Oy:n toimitusjohtaja Antero Alku.
Aleksi Alku
Joni Lentovaara muistuttaa, että Jussi Halla-aho on ollut vuosien varrella oikeassa käytännössä kaikissa Suomelle tärkeissä kysymyksissä.
Arto Papunen
Antti Suomijärven ura osuuspankissa alkoi hänen synnyinpitäjänsä Karvian konttorista. Siellä vietettiin myös hänen läksiäiskahvituksensa.
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on taloustieteen maisteriopiskelija, jonka mielenkiinto herää yhteiskunnallisista keskusteluista. Vapaa-ajallaan harrastaa jääkiekkoa sekä pelikentällä että seuratyön parissa.
Asemasodan aikana etulinjan arki koostui etenkin vartiopalveluksesta. Satakuntalaisen JR 15:n vartiomies talvella 1942.
SA-kuva/H.Tornia
Anniina Leppihalmeen mukaan kansainvälinen kokemus ja hyvät henkilökohtaiset ominaisuudet tekisivät Alexander Stubbista erinomaisen presidentin.
Maarit Lehto-Alatalo
Urho Kekkonen Parkanossa 1938, Paavo Väyrynen Karviassa 2011, Niinistön kannattaja Hannu Laholuoma ja Halosen kannattaja Jyrki Uotila kättelevät ennen vuoden 2006 presidentinvaalin toista kierrosta.
Ylä-Satakunnan arkisto, Teemu Kuusiojansuu, Heikki Pettinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
VR:n vuoroperuutukset koskettavat myös Parkanon asemaa.
Jukka Huikko
Arja Pihlajan mukaan Pekka Haavisto kykenee yhdistämään eettiset arvot myös taloudellisiin edellytyksiin.
Janna-Sofia Kuusinen
Palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovastuu siirtyi asukkailta rakennuksen omistajille vuoden 2024 alusta lukien.
Jukka Huikko
Jari Lepistö toimii jatkossa keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtajana.
Arto Papunen
Leppäkoski Group Oy:n toimitusjohtaja Juha Koskinen.
Ilkka Pekkisen (vas.) mukaan ulkopolitiikan asiantuntemus tekisi Mika Aaltolasta erinomaisen presidentin. Mika Aaltola kävi tapaamassa kannattajiaan Parkanossa Mäntypirtillä tiistaina.
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kesätoimittaja.
Koulu- ja kulttuurikampus Kaarnan saattoliikenteestä on keskusteltu, mutta alueen uudessa kaavassa asia ei vielä näy.
Jussi Rantala
Pohjanmaan käräjäoikeus on asettanut Karvian Metalli ja Kone Oy:n konkurssiin.
Arto Papunen
Varsinkin toinen vuosineljännes oli OmaSp:lle ja OP Satapirkalle menestyksekäs. Kuvassa Oma Säästöpankin toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi ja Satapirkan Osuuspankin varatoimitusjohtaja Janne Pohjolainen.
Riiarinnan kuorolaisten määrä laski koronan myötä. Kuva kuoron joulukonsertista viime joulukuulta.
Niina Kivioja
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Kihniön kesäasukkaat ry:n Ritva Koivisto ja Pentti Torkko rekrytoivat yhdistykselle uusia jäseniä Kihniön kirppissuunnistuksen avauspisteellä viime lauantaina.
Jussi Rantala
Joonatan Ylilammi ajoi Kouvolassa kolmanneksi, vaikka finaalin lähtö ei tällä kertaa onnistunut.
Vesa Rauhala
Parkanon ensimmäinen tuulivoimala nousee Rumalankankaalle.
Minna Lautamäki
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
- Kuljetut kilometrit näkyy miehessä ja kitarassa, toteaa Kankku (Ari Kankaanpäää) Irwinillle (Teemu Koskinen).
Arto Papunen
Punatulkussa on kehys, jonka Aleksi Soini teki lahosta puusta. Monessa muussa töissä on vanha kierrätyskehys, joka on aiemmin koristanut jotakin toista maalausta.
Niina Kivioja
Kuttikallion päiväkodilta järjestyi tila uuden ulkoilmapainotteisen esikouluryhmän tukikohdaksi.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Heikki Hoffren ohjastaa Lipassin sunnuntaina Pikkukunkkuun, jossa voittajalle on tiedossa 15 000 euroa.
Rauli Ala-Karvia
Niina Kivioja
Pitkospuiden rakennusurakasta vastaavan kauhajokelaisen Seppo Heittolan mukaan työssä saa hien pintaan. Kuvassa valmistuu invaheittotason kaide.
Oskari Rinne
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.