Yt-neuvottelut käynnistyvät Parkanossa. Parhaillaan käynnissä on taloudellinen sopeutustyö.
Jukka Huikko
Kesällä 2017 Käenkosken kesäteatterissa nähtiin Käkkärin iloiset rouvat. Tuolloin yleisöä viihdyttäneeseen Parkka-Teatterin porukkaan kuuluivat Anna Myyryläinen, Birgitta Äijälä (nyk. Hällberg), Anne Suurimaa, Elisa Niemi, Iiris Viitaniemi ja Maija Koskela (nyk. Linna).
Roosa Pöyhtäri
Anne Talonen-Levulan valmentamista nykyisin kilpailevista hevosista toinen, Rehab, oli startissa viime vuonna 22 kertaa, ja uusi kausi alkoi viime viikolla Teivossa viitossijalla. Kuvassa ruunan ohjissa on Jukka Torvinen.
Rauli Ala-Karvia
Pirkanmaan Yrityskummien kumppanina Kuntakummi-hankeessa ovat kunnat sekä paikalliset ja maakunnalliset yrittäjäyhdistykset. Parkanon Yrittäjien nyt jo väistynyt puheenjohtaja Jari Sammatti (vas.) sekä nykyinen puheenjohtaja Janne Holma (oik.) palkitsivat viime keväänä Juhana Yli-Knuuttilan Nerkone Oy:n Vuoden nuori yritys ja yrittäjä -tunnustuksella.
Marko Huhta
Sari Essayah on myös yksi presidentinvaalien ehdokkaista. Hän kävi tapaamassa kannattajiaan torstaina Parkanossa.
Janna-Sofia Kuusinen
Puutavara-auton nostoa valmisteltiin kello 9:n aikoihin torstaiaamuna.
Heikki Pettinen
Jussi Halla-aho (kuvassa vas.) olisi seuraava presidentti, jos Parkanon ja Kihniön yläkoululaiset saisivat päättää. Seuraavaksi mieluisin heille olisi Alexander Stubb. Lukiolaisille ykkösvaihtoehto taas on Stubb ja kakkonen Halla-aho.
Halla-ahon kuva: Perussuomalaiset, Stubbin kuva: Kimmo Suoniemi
Pirkanmaan aluevaltuusto päätti korottaa hyvinvointialueen asiakasmaksuja.
Tuukka Olli
Kirjoittaja on UutisOivan toimittaja, joka työskentelee viiden pirkanmaalaisen paikallislehden yhteisenä sote-kirjeenvaihtajana.
Elmeri Haapamäki edustaa Suomen suurinta ampumahiihtoseuraa Seinäjoen Hiihtoseuraa.
Heikki Pettinen
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Päivi Suominen (kesk) jätti eropyynnön palkkatoimikunnan tehtävistä.
Niina Kivioja
Aureen Metsästysseura järjesti hirvenhiihdon Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailut Parkanossa Auramolla viime vuoden helmikuussa. Tänä talvena ohjelmassa on hirvenhiihdon piirinmestaruuskisat. Viime talvena kisoihin osallistui myös Suomen kaikkien aikojen menestynein ampumahiihtäjä Heikki Ikola, joka on arkistokuvassa juuri lähtövuorossa.
Jarkko Piilola
Karvian urheilutalon aulan seinällä oleva lasten taiteilema työ kuvaa juuri sitä liikunnan iloa, joka on Marjo Koivuniemestä paras palkinto seuratoiminnassa.
Maarit Lehto-Alatalo
Inka Piiraisella ja kultainennoutaja Fannilla on nyt yhteensopivat villapaidat.
Niina Kivioja
Georgia Dunn
Melkein valmista.
Heikki Pettinen
Mari Kallio
Martti Ykä Ylijärvi kotinsa musiikkinurkkauksessa. Taustamusiikkeja ja muuta säätöä voi tehdä tietokoneella, takana on nauhuri. Sähkökitaroita Ylijärvellä on kaksi, mutta rumpuja ei ole eikä kuulema myöskään enää tule.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja tutkija, joka toimii myös Ylä-Satakunnan avustajana.
Yrityspalvelu ITU:n toimitusjohtaja Mari Ervelä uskoo, että jäsenavoin kirjanpito saattaisi olla mikroyhdistyksille helpoin.
Arto Papunen
Uusi yhdistys kutsuu naisia maanpuolustustyöhön koko Pohjois-Pirkanmaan alueelta.
Juuso Kenttälä
Helikopteri on avustanut Parkanossa kadonneen etsinnöissä. Torstain ja perjantain välisenä yönä etsintöjä tehtiin Parkanon keskustaajaman yllä.
Jukka Huikko
Mikäli Pirhan nyt esittelemä suunnitelma toteutuu, muodostuu Parkanon terveyskeskuksesta sote-asema, joka palvelee nykyistä huomattavasti laajempaa aluetta.
Laura Jokisalo
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt nyt periaatteet, joiden puitteissa sote-palveluita ja toimipisteiden verkkoa aletaan nyt uudistaa. Päätökset tekee aluehallitus.
Tuukka Olli
Vilja Lankinen ja Iivari nauttivat luonnossa vaeltamisesta. Matkassa on helposti koottava teltta ja makuupaikka, joka untuvamakuupusseineen takaa hyvät unet. Matkassa on aina myös lukemista.
Maarit Lehto-Alatalo
Vuonna 2021 Kekkilä kasvatti Parkanon tehtaan tuotantokapasiteettia 1,7 miljoonan euron investoinnilla.
Niina Kivioja
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Parkanon Kiekon miesten edustusjoukkueen kausi jääkiekon III-divisioonassa alkaa syys-lokakuun taitteessa. Tällä hetkellä kokoonpanossa on 25 pelaajaa.
Arto Papunen
Mitä palveluita on jatkossa tarjolla Karvian terveysasemalla? Sitä puntaroidaan jatkossa Satakunnan hyvinvointialueen toimesta.
Aino Tuohiluoma
Ely-keskus lupasi maksaa Prinkkiläntien korjauksesta enemmän kuin alun perin lupasi.
Jukka Huikko
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.