Pirha käy läpi kaikki maakunnan kolme ulkoistussopimusta. Parkanossa ja Kihniössä sote-palveluista vastaa Pirhan sijaan Kolmostien Terveys Oy, jonka sopimus ulottuu vuoteen 2029 saakka.
Ylä-Satakunnan arkisto/Niina Kivioja
Vasen käsi alhaalla pelaavasta Mika Uusiluomasta PK 83 saa vaihtoehtoja kärkiketjuihin.
Miri Laulajainen
Mira Sälkänmäki palvelee asiakkaita Parkanon R-kioskin kauppiaana 21. huhtikuuta saakka.
Maarit Lehto-Alatalo
Luonnonvarakeskuksen kenttätyön tukiasema on toiminut joulukuusta 2020 Opintotalossa Sepänkadulla. Varasto- ja esikäsittelytiloja esitteli silloin johtava asiantuntija Hannamaria Potila.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Parkanolaiset Kauko Turunen (ylhäällä vasemmalla, kd) ja Klaus Myllymäki (kesk) ovat eri linjoilla siitä, mitä asioita pitäisi päättää hyvinvointialueen valtuustossa ja mitä hallituksessa.
Kihniön tekninen johtaja Henna Ala-Kurki on yksi niistä seitsemästä, joiden tehtävänä on pohtia terveyskeskuksen jatkokäyttöä.
Mari Kallio
Karvialaisen ravitsemusliikkeen edustalla pahoinpideltiin kolme miestä viime keväänä.
Arttu Haavisto kilpailee metsäkoneen käytössä. Aihekuva.
Jussi Rantala
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
IPP on toteuttanut Parkanossa ja Kihniössä muun muassa valokuituhankkeita.
Heikki Pettinen
Helsingin yliopiston professori Anne Holli on erikoistunut muun muassa juuri tasa-arvoasioihin politiikassa.
Ari Aalto
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Arto Papunen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan tuottaja-toimittaja.
Ylä-Satakunta kertoi kesällä (YS 9.8.2023) Parkanossa Alaskylässä asuvasta Mustajärven perheestä, jonka lapset pyöräilevät kapeaa valtatien sivua keskustaan. Perhe on odottanut Alaskylän hankkeen toteutumista vuosikausia, ja odotus jatkuu edelleen.
Mari Kallio
Pirhan vanhusneuvoston varapuheenjohtaja toimiva Leena Ojala johtaa myös Kihniön vanhus- ja vammaisneuvostoa, joka lähetti tiukat terveiset Pirhan suuntaan palveluverkkosuunnitelmaa koskien.
Laura Jokisalo
Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi, ettei se voi muuttaa Koillis-Satakunnan Sähkön yhtiöjärjestysta, koska osakeyhtiölaissa on säädetty yhtiökokouksella olevan asiassa yksinomainen toimivalta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Y-S arkisto / Teemu Kuusijoensuu, Minna Lautamäki
Parkanon kaupunginvaltuuston kokouksessa Perttu Kovesjärvi (avoimuus) esitti, ettei osavuotiskatsaukseen sisältyvää teknisen lautakunnan lisämäärärahaa hyväksyttäisi. Äänestyksessä Kovesjärven esitys kuitenkin kaatui.
Jussi Rantala
Mikä on seurakuntien ja järjestöjen rooli hyvinvointialueiden aikana? Tätä on nyt pohdittu Pirhan johdolla. Arkistokuvassa Parkanon seurakunnan entinen nuorisotyönohjaaja, nykyinen aluevaltuutettu Klaus Myllymäki vetämässä nuorille suunnattua tilaisuutta.
Niina Kivioja
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Jaakko Viitala
Maarit Lehto-Alatalo
Jukka Holmberg.
Maria Miklas
Lintuharrastaja Eira-Maija Savonen kertoi Ylä-Satakunnan Kesälehdessä lintuatlaskartoituksesta. Kuvassa oli Savosen kanssa Aila Rajala, joka myös harrastaa lintuja.
Mari Kallio
Parkanossa entistä harvempi joutuu tulevaisuudessa viemään sekajätteensä aluejätepisteeseen, kun jäteauto pysähtyy yhä useamman kiinteistön pihassa.
Heikki Pettinen
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Oxford Down -pikkupässit tulevat laitumellaan mielellään Kirsti Pirttimäen rapsuteltaviksi.
Maarit Lehto-Alatalo
Karvian kunta haluaa mieluummin Vatajankosken Sähkön osakkeita kuin rahaa.
Arto Papunen
Karvia lupaa rahoittaa Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark ry:tä, jos myös muut alueen kunnat maksavat osuutensa esitetysti.
Mari Kallio
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.