Ylä-Satakunnan verkkopalvelussa ilmeni häiriöitä lauantaiaamuna.
Niina Kivioja
Maarit Lehto-Alatalo
Alavantien rakennetta parannetaan, mutta huonon kestopäällysteen tilalle on tulossa sorapinta.
Ylä-Satakunnan arkisto
Sanni Mustajärvi neuvoo, ettei ovea kannata avata ventovieraille.
Mari Kallio
Kanttorin työ kiehtoi Samuli Niilestä jo pikkupoikana. Hän on yläasteikäisestä soittanut urkuja kanttorin tehtävissä.
Kirjoittaja on kunnallishallinnon parissa työskentelevä kouluttaja, kehittäjä, ajattelija, uudistaja, hyvän hallinnon edistäjä sekä tutkija.
Juha-Matti Sihvonen.
Olli-Pekka Latvala
Vuoden 2023 tilinpäätös vetää hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipin suun hymyyn, toisin kuin tulevien vuosien talousnäkymät.
Heikki Pettinen
Karvian yhtenäiskoulun kattoremontti toteutetaan kokonaisuudessaan tällä kesäkaudella.
Marko Huhta
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan avustaja.
PK:n U13 voitti hämeenlinnalaisen HPK:n Hämeen A-sarjan välieräpelissä torstaina. Kotihallissa napattu voitto vie sunnuntaina Mänttään pelaamaan koko sarjan voitosta sikäläistä kotijoukkuetta KPK/RuoSkAa vastaan.
Marko Huhta
Satapirkan Osuuspankin konttori lähtee, mutta tuleeko tilalle Isojoen tai Honkajoen Osuuspankin konttori.
Mari Kallio
Parkanon Rotaryklubin presidentillä Pertti Kohtalalla ja tuoreella jäsenellä Kristian Lehtisellä käsissään lehtileike vuodelta 2014. Tekstissä kerrotaan Lehtisen Meksikon-vuosivaihdosta paikallisklubin kautta.
Maarit Lehto-Alatalo
Ylä-Satakunnan ja Markkinointipalvelu Viestitulen toimitiloihin murtauduttiin pääsiäisen aikana. Varkaat saivat paikallislehdestä saaliikseen kameroita, kannettavia tietokoneita ja puhelimen.
Maarit Lehto-Alatalo
Pirha vuokraa tiloja muun muassa Parkanon kaupungintalolta.
Maarit Lehto-Alatalo
Ilmattaren Siliäkankaalle suunnittelema tuulivoimapuisto jakaa mielipiteitä. Marjasuon kylätalolla pidettiin kesän korvalla keskustelutilaisuus, jossa oli paikalla parisenkymmentä puiston vastustajaa.
Niina Kivioja
Santtu Raitalan ohjastama Halley Wania otti Vermossa seitsemännen voittonsa. Seuraavan kerran puoliparkanolainen tamma on tositoimissa lauantaina Turussa.
Rauli Ala-Karvia
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Laura Jokisalo
Kuusi sutta tallentui riistakameraan lokakuun loppupuolella Kihniön puolella.
Sasa Hautamäki
Teatteri Karisman tämänvuotisessa näytelmässä Jäniksen vuosi seurataan toimittaja Vatasen (Kasper Häyrynen) matkaa Jäniksen (Amparo Caccinelli) kanssa ympäri Suomen.
Janna-Sofia Kuusinen
Kaunista ja luonnontilaista luhtaista keidassuota Pohjasnevalla. Suolta löytyy useamman tyyppistä suota, kuten saranevaa ja kalvakkanevaa.
Jarmo Vacklin
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Niina Mansikkaviita suunnitteli ja valmisti kultaseppämestarin näyttötyönä näyttävän kaulakorun.
Maarit Lehto-Alatalo
Metsäeskarissa 6-vuotiaat oppivat luonnossa. Keskustan valtuustoryhmä esittää samaa myös 4-5-vuotiaille.
Maarit Lehto-Alatalo
Jesse Räsänen puhui, Reijo Ojennus ja Kauko Turunen olivat kuulolla KD:n Pirkanmaan piirin syyskokouksessa Tampereella.
Piia Nurmela
Klaus Myllymäki
Maarit Lehto-Alatalo
Niina Kivioja
Kihniön terveyskeskuksesta ei vielä ole varsinaista lakkautuspäätöstä, mutta ei sitä löydy säilytettävienkään listoilta. Terveyspalveluiden alasajo on huolettanut kihniöläisiä. Arkistokuva.
Mari Kallio
Tuomo ja Sinikka Kemppainen nauttivat kausivalojen luomasta tunnelmasta kotinsa pihapiirissä.
Maarit Lehto-Alatalo
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.