Kallion päiväkodin purku-urakan kilpailutus alkaa.
Heikki Pettinen
Parkanoon Armas Alvari toimittaa vastaleivotut leivät myyntiin kolme kertaa viikossa. Lähetystä vastaanottamassa K-Supermarketissa leipäosastosta vastaava Jenni Kujansuu.
Maarit Lehto-Alatalo
Kaarnassa tarjoillaan nykyisin koululaisille lounaan ohella myös aamupalaa.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Karvialainen Jari Hautala löytyi menehtyneenä.
Vuoteen 2019 Kela palveli Parkanossa omissa tiloissaan. Sen jälkeen se siiryi kaupungintaloon, jossa virkailijan puheille pääsi ajanvarauksella 2 päivänä viikossa. Nykyisellään palvelua saa ajanvarauksella keskiviikkoisin.
Ylä-Satakunnan arkisto / Teemu Kuusijoensuu
Leppäkosken toimitusjohtaja Juha Koskinen puolusti yhtiön ratkaisuja ja johdon toimia useassa puheenvuorossa pitkin yhtiökokousta. Kuva otettu ennen kokousta.
Jukka Huikko
Parkanolainen Hilkka Ala-Kauhaluoma edustaa jatkossakin paikallista osuuskauppaväkeä Pirkanmaan Osuuskaupan päätöksentekokoneistossa.
Satakunnan aluevaltuuston puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok) jättää luottamustoimet.
Arto Papunen
Karvialainen tuomittiin kahdesta lievästä petoksesta.
Janna-Sofia Kuusinen
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Ylä-Satakunta uutisoi viime heinäkuussa Karvian VPK:n hankkimasta dronesta. Sen avulla voidaan hoitaa monenlaisia tiedonhankintatehtäviä.
Niina Kivioja
Juha Mustajärvi (kesk) johtaa puhetta Parkanon teknisessä lautakunnassa. Saila Pajuniemi (kok) toimii puolestaan sivistyslautakunnan puheenjohtajana.
Tältä kinkku näytti 2,5 tunnin keittämisen jälkeen. Ennen leikkaamista sen kannattaa antaa hetki vetäytyä. Coca-Colan maku maistuu erityisesti pintapaloissa, mutta myös muu sisus pysyy mehevänä.
Jukka Huikko
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja tutkija, joka toimii myös Ylä-Satakunnan avustajana.
Joulukuusten kasvattaminen onnistuu 400 kilovoltin voimajohdon alla, mutta viljelmästä on syytä sopia Fingridin kanssa. Yhtiö tarjoaa jopa viljelyvinkkejä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Janne Airaksinen
Kihniön yhtenäiskoulun keittiöhenkilökunta eli Anu Rantala ja Maarit Rantala kertovat, että oppilaiden ilo ja saatu kiitos motivoivat.
Laura Jokisalo
THL kouluterveyskyselyn mukaan Kaarnan 8. ja 9. -luokkalaisista on 42,9 prosenttia häirinnyt opiskelutilojen ahtaus paljon. Vertailun vuoksi näin vastasi samasta ikäryhmästä 6,9 prosenttia keväällä 2019. Kaarnan otettiin käyttöön syksyllä 2019. 4. ja 5. -luokkien oppilailta ei ole saatavissa vastausta tähän kysymykseen.
Marko Huhta
Sotaveteraani Tarmo Erkkilä oli itsenäisyyspäivänä läsnä niin jumalanpalveluksessa, seppeltenlaskussa talvi- ja jatkosodan muistomerkillä kuin pääjuhlassakin. Juhlapuheen piti Parkanon Sotaveteraanien puheenjohtaja Hannu Tyrkkö.
Maarit Lehto-Alatalo
Itsenäisyyspäivänä palkittiin ansioituneita paikkakuntalaisia. Palkintojen vastaanottajista juhlassa paikalla olivat Kalle Hakala, Katri Lamberg, Riki Honkanen ja Timo Seilo.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanolainen aluevaltuutettu Klaus Myllymäki (kesk) halusi tietää, mitä digitaalisia palveluita ensi vuonna tulee käyttöön.
Tuukka Olli
Alaskylän mutkissa on nyt seitsemänkympin nopeusrajoitus siihen saakka, kunnes tie parannetaan. Tämä vaatii puolestaan eduskunnalta rahoituspäätöksen.
Janna-Sofia Kuusinen
Ylä-Satakuntaan yhteyttä ottanut seniorikansalainen valittelee, että puhelinasioinnin valinnat tuottavat hankaluuksia.
Niina Kivioja
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Oskari Impponen (2+1) oli PK:n tehokkain lauantaina. Kuvassa Impponen onnistuu voittolaukauskisassa, jossa VaPS vei ottelun nimiinsä.
Marko Huhta
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Tasavallan presidentti on ylentänyt Antti Pihlajamaan majurin sotilasarvoon.
Johtava asiantuntija Hannamaria Potila on yksi ansioituneista Suomen kansalaisista, jotka palkittiin itsenäisyyspäiväksi kunniamerkillä.
Maarit Lehto-Alatalo
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.