Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen, ettei kaupunki kasvata osakeomistustaan Leppäkoski Group Oy:ssä.
Heikki Pettinen
Janna-Sofia Kuusinen
Kihniön yhtenäiskoulun oppilaat voivat saada pian koulupsyykkarin auttamaan mielenterveytensä tukemisessa.
Niina Kivioja
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Kirsi Alaspää Lounais-Suomen poliisista kertoi Ylä-Satakunnassa 17.2.2023, että Karvian tapauksessa poliisiksi esittäytynyt henkilö voitti uhrinsa luottamuksen näyttämällä aidolta vaikuttanutta poliisin virkamerkkiä. Poliisilla on usein virkamerkkikotelossa myös poliisin hihamerkkiä muistuttava metallinen tunnuskuva, joka ei korvaa virkamerkkiä.
poliisi
Pörssiyhtiö Pihlajalinna harkitsee jälleen oikeustoimia Parkanon kaupunkia kohtaan.
Jukka Huikko
Arto Papunen
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Karvian kunnantalolla vt. teknisenä johtajana on aloittanut kauhajokelainen Antti Tala. Hän jatkaa tehtävässä tällä tietoa vähintään huhtikuun loppuun.
Marko Huhta
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Mari Kallio
Niina Kivioja
Parkanossa entistä harvempi joutuu tulevaisuudessa viemään sekajätteensä aluejätepisteeseen, kun jäteauto pysähtyy yhä useamman kiinteistön pihassa.
Heikki Pettinen
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Oxford Down -pikkupässit tulevat laitumellaan mielellään Kirsti Pirttimäen rapsuteltaviksi.
Maarit Lehto-Alatalo
Karvian kunta haluaa mieluummin Vatajankosken Sähkön osakkeita kuin rahaa.
Arto Papunen
Karvia lupaa rahoittaa Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark ry:tä, jos myös muut alueen kunnat maksavat osuutensa esitetysti.
Mari Kallio
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Niina Kivioja
Maarit Lehto-Alatalo
Ylä-Satakunnan henkilökunta maanantain toimituspalaverissa. Kuvassa vasemmalta Maarit Lehto-Alatalo, Riitta Alamettälä, Mari Kallio, Niina Kivioja, Heikki Pettinen ja Marko Huhta.
Jukka Huikko
Juha Mustajärvi sanoo tiloille olevan yllättävän suurta kysyntää. 900 neliöstä on vapaana 130 neliötä, joka tällä hetkellä toimii taukotilana ja varastona.
Reisivammasta toipuva Nuutti Mansukoski otti MM-pronssin Romaniassa.
Ylä-Satakunnan arkisto
Ylä-Satakunnan kolumnistit kirjoittivat ajatuksia paikallislehdestä.
Kansalliskirjaston digipalvelussa Historiallisessa sanomalehtikirjastossa voi lukea Parkanon Seudun numeroita vuosilta 1935-39. Artikkeleita voi etsiä sanahaulla: esimerkiksi haku nimellä Wrede tuotti osuman 12 sivulle.
Kemera-tukia ehtii jättää vielä 1. lokakuuta saakka. Kemera-tuki korvataan uudelle tuella ensi vuonna. Arkistokuva metsänistutuksesta.
Niina Kivioja
Päivi Kauramäki ja Toni Mäki-Turja ovat työparina Parkanon terveyskeskukseen avatussa huumeidenkäyttäjien terveysneuvonta- ja neulanvaihtopisteellä.
Mari Kallio
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.