Maarit Lehto-Alatalo
Turun hovioikeuden mukaan Koillis-Satakunnan Sähkön osakkeenomistajien oikeusturva edellyttää, että kaikkia heitä kuullaan ensimmäisessä oikeusasteessa eli käräjäoikeudessa.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Parkanon alueen kotihoidon palkkakiista ehti olla vireillä Pirkanmaan käräjäoikeudessa kolme vuotta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Punavarpuskoiras viheltää punaisessa esiintymisasussa.
Aino Uski
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Mary Marlen Lees ja Alff Yildirim avaavat perjantaina Cook -ravintolan tilassa, jossa aikanaan toimi ravintola Pesti.
Maarit Lehto-Alatalo
Karvian kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoman ja kunnan välistä johtajasopimusta päivitettiin.
Minna Lautamäki
Kankaanpään kaupunki järjestää kutsutaksiliikenteen Parkanon rautatieasemalle puolen vuoden kokeiluna.
Jukka Huikko
Emma Kallio.
Kalle Kyösti
Leevi Koskinen oli päivän kunnanjohtajana mentorinaan Kihniön kunnanjohtaja Petri Liukku. He poikkesivat Parkanossa tullessaan virkamatkalta Ikaalisista.
Maarit Lehto-Alatalo
Esa Talonen (taustalla) on yksi Leppäkoski Group Oy:n valtakirjojen keräyksen puuhamiehistä. Valokuva huhtikuun yhtiökokouksen jälkimainingeista. Kokousvirkailijat Matti Virtanen (vas.), Marianne Lindholm ja Mika Laatu tekivät ääntenlaskennan tarkistuksia kokouksen päätyttyä.
Jukka Huikko
Ylä-Satakunta on tehnyt uudistuksia painetun lehden ulkoasuun ja rakenteeseen sekä Ylasatakunta.fi-verkkopalveluun. Taustajärjestelmän uudistukset mahdollistavat puolestaan tulevaisuudessa uusia toiminnallisuuksia verkossa.
Jukka Huikko
Laura Jokisalo
Kihniön kirkkoherra Samu Turunen aloitti virassaan viime kesänä.
Maarit Lehto-Alatalo
Maarit Lehto-Alatalo
Kihniön kunnanjohtaja Petri Liukku kertoo, että kuntatalouteen on löydettävä jopa puolen miljoonan säästöt. Uusi talouden sopeuttamisen työryhmä aloitti toimintansa tällä viikolla ja käy läpi kaikki hallintokunnat. Arkistokuva.
Niina Kivioja
Pirkanmaan käräjäoikeus antoi päätöksensä kulukiistan sillensä jättämisestä eli raukeamisesta tiistaina 30. tammikuuta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Parkanon Marttojen puheenjohtaja Liisa Myyryläinen kuvailee yhdistyksen toimintaa käytännönläheiseksi. Marttailtoina on ovet avoinna muillekin kuin jäsenille.
Maarit Lehto
Jesse Ylitalo tuuletti ilmavasti ajettuaan parkanolaisen Adorleen ykkösenä maaliin.
Teivon ravit
Kaksoisvelipojat Iso-Ahjo ja Halla-Vei. Luettavaa tai kuunneltavaa ja joskus nähtävääkin huumorilla - ei tosikoille.
Halpa-Halli aloittaa muutosneuvottelut, joiden myötä henkilöstä saatetaan irtisanoa, osa-aikaistaa tai lomauttaa.
Janna-Sofia Kuusinen
Parkanon yhtenäiskoulun opettaja Seppo Soikkeli edustaa opettajia yhteistoimintaneuvotteluissa. Kaupungin säästötavoitteet ovat kovat. Kaupungilla on kokemusta vuodelta 2007, miten haastavaa opettajien lomauttaminen on. 5. luokan oppilaat Minda Vahosalmi ja Eevi Vesterberg tulivat välitunnilla juttelemaan opettajansa kanssa.
Janna-Sofia Kuusinen
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Niina Kivioja
Elmeri Haapamäki täydensi SM-mitaliensa värisuoran voittamalla kultaa pikakilpailussa. Hepepallilla Matias Latomaa, Oulun Hiihtoseura, ja pronssilla Leevi Väistö, Kontiolahden Urheilijat. Kisan neljäs oli Elmeri Lång, Puijon Hiihtoseura.
Niklas Haapamäki
Esikoulua on järjestetty Karviassa yhtenäiskoululla vuodesta 2017.
Niina Kivioja
Karvian kunnanhallitus valitsi hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon edustajan tällä vuodelle kokouksessaan 22.1.
Niina Kivioja
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Pekka Haavisto (vihr) ja Alexander Stubb (kok) keräsivät lähes joka kolmannen äänen Parkanosta, Kihniöstä ja Karviasta.
Haaviston kuva: Jarno Lappalainen. Stubbin kuva: Kimmo Suoniemi.
Vietnamilaiset Tran Anh Tu, Nguyen Phan Ha, Pham Phuong Chi ja Vi Dinh Thien Tram aloittivat opiskelun Parkanon lukiossa viime syksynä. Ennen Suomeen tuloa kukin heistä opiskeli suomen kieltä 6-8 kuukautta.
Niina Kivioja
Kaavamuutos päivittää vuodelta 1971 olevaa asemakaavaa.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.