Toinen Parkanon Urheilijoiden Riki Honkasen (kesk.) suomenmestaruuksista tuli moukarista. Kuvassa myös hopealle sijoittunut Vantaan Salamien Nooa Merimaa (vas.) ja pronssia saanut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Olli Huttunen (oik.).
Tanja Honkanen
Vaasasta tulossa...
Heikki Pettinen
Parkanon Seudun Hengitysyhdistys järjestää elokuun loppupuolella ohjatun liikuntatuokion ulkoilmassa. Musiikkiopiston edustalla kokeillaan suomalaista asahia, jonka liikkeet ovat helppoja ja tehokkaita.
Maarit Lehto-Alatalo
Pipsa Uutto-Rajakallio on yksi Parkanon Kiekon naisten joukkueen pakeista. Kerran viikossa olevien harjoitusten lisäksi joukkue pelaa harrastesarjassa.
Laura Jokisalo
Heittokapula on irronnut Tuukka Turusen kädestä kohti keiloja Parkanon Mölkkyseuran harjoituksissa.
Jussi Rantala
Karvian yhtenäiskoulun kattoremontti ei haitannut välituntileikkejä lukukauden ensimmäisenä koulupäivänä. Milja Salo, Neea Raitaluoma ja Pirje Mäntyjoki leikkivät opettajansa Emma-Karoliina Kiviluoman johdolla välitunnilla.
Mari Kallio
Kirjoittaja on kihniöläislähtöinen Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka työskentelee toimittajana MTV Urheilussa. Mielenkiintoa kutkuttavat myös musiikki, lukeminen, ajankuvat ja ympäröivä yhteiskunta.
Tautvile "Tito" Bucmyte nauttii karatetunneistaan. Valmentajaansa Maiju Myllymäkeä hän ylistää tehtävässään maailman parhaaksi.
Maarit Lehto-Alatalo
Tilda Hopia
Suunnitelman mukaan Kihniössä sosiaali- ja terveyspalveluita tuotettaisiin liikkuvina palveluina.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Parkanon Keskustan koulun musiikkiluokkien kuoro itsenäisyysjuhlassa 2005. Parkanon kirkkokuoro harjoittelee 75-vuotisjuhliin 1999. Nuorekkaiden miesten kuoro 2015. Karvian Naiskuoro (etualalla) laulaa Kankaanpään Viihdekuoron kanssa 2001.
Ylä-Satakunnan arkisto
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Pohjois-Satakunnan kunnat teettivät arvion sote-palvelumuutosten vaikutuksista. Liki kaikki kyselyyn vastanneet alueen asukkaat olivat sitä mieltä, että myös pienissä kunnissa on tärkeää saada asioida terveysasioissaan kasvokkain kiinteässä toimipisteessä.
Mari Kallio
Kihniön asemanseudun kyläyhdistyksen puheenjohtaja Annikki Aro ja asemarakennuksessa syntynyt Juhani Inkinen pureutuivat aseman menneisyyteen.
Maarit Lehto-Alatalo
Vuoteen 2019 Kela palveli Parkanossa omissa tiloissaan. Sen jälkeen se siiryi kaupungintaloon, jossa virkailijan puheille pääsi ajanvarauksella 2 päivänä viikossa. Nykyisellään palvelua saa ajanvarauksella keskiviikkoisin.
Ylä-Satakunnan arkisto / Teemu Kuusijoensuu
Leppäkosken toimitusjohtaja Juha Koskinen puolusti yhtiön ratkaisuja ja johdon toimia useassa puheenvuorossa pitkin yhtiökokousta. Kuva otettu ennen kokousta.
Jukka Huikko
Parkanolainen Hilkka Ala-Kauhaluoma edustaa jatkossakin paikallista osuuskauppaväkeä Pirkanmaan Osuuskaupan päätöksentekokoneistossa.
Satakunnan aluevaltuuston puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok) jättää luottamustoimet.
Arto Papunen
Karvialainen tuomittiin kahdesta lievästä petoksesta.
Janna-Sofia Kuusinen
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Ylä-Satakunta uutisoi viime heinäkuussa Karvian VPK:n hankkimasta dronesta. Sen avulla voidaan hoitaa monenlaisia tiedonhankintatehtäviä.
Niina Kivioja
Juha Mustajärvi (kesk) johtaa puhetta Parkanon teknisessä lautakunnassa. Saila Pajuniemi (kok) toimii puolestaan sivistyslautakunnan puheenjohtajana.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Maarit Lehto-Alatalo
Arto Papunen
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Niina Kivioja
Seniorin luksuskoti Mansikassa Pertti (Juha Korkiamäki) tarjoilee asiakkaille yksilöllisesti valmistetut erikoiskahvit. Martta (Sirkku Lappalainen) katselee yrmeänä, kun Aune (Tea Laaksonen) saa omansa flirttailun kera.
Arto Papunen
Parkanon kaupunki ei hakenut tällä kertaa aluehallintoviraston liikunta-avustuksia.
Erikoisen näköinen töyhtöhyyppä on helpoimmin tunnettava peltolintu.
Aino Uski
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.