Kihniön terveysaseman puolesta ei nähty ulostuloja valiokuntien lausunnoissa.
Laura Jokisalo
Näytteenottoautot ovat yksi tapa toteuttaa liikkuvia palveluita. Käsite ei toki tarkoita yksin sitä, että palvelut tulevat kumipyörillä päälle. Kuva Satakunnan hyvinvointialueen näytteenottoautosta.
Arto Papunen
Kokoomuksen Jari Tuominen ja vasemmistoliiton Hannu Tiainen ovat ehdolla ensi kevään aluevaaleissa.
Ravintola-kyltti on ollut näillä sijoilla Parkanontien varrella vuosikymmenten ajan. Yökerhojen ja baarien nimet ja yrittäjät ovat vaihtuneet useita kertoja.
Maarit Lehto-Alatalo
Jari Lepistö yritti ensin palauttaa sote-keskus-esityksen uuteen valmisteluun ja sitten kaataa sen. Arkistokuva.
Arto Papunen
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Oulun maalikameran kuva näyttää, miten lähellä kihniöläinen Häijymies (9) oli arvokisan kakkostilaa.
Oulu Express maalikamera
Parkanon kaupunginvaltuustoon ehdokkaita asettanee tällä kertaa yksi kokonaan uusi ryhmä perinteisten lisäksi.
Jukka Huikko
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kihniön kunnanhallituksen pöytäkirjassa kerrotaan, että terveystarkastukset tuotetaan mahdollisuuksien mukaan Kihniössä. Muutoin hyödynnetään Pihlajalinnan vastaanottoa Parkanossa (kuvassa) ja etäpalveluita.
Laura Jokisalo
Niina Kivioja
Metta Hirviniemi on Kihniön uusi nuorisovaltuuston puheenjohtaja.
Laura Jokisalo
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Maarit Lehto-Alatalo
Mari Kallio
Arttu Haavisto selvitti tiensä Taitaja-kisan finaaliin, vaikka opiskelee alaa vasta ensimmäistä vuotta. Hän aikoo osallistua kisaan myös ensi vuonna.
Skills Finlandin kuvapankki / Katja Rinta-Porkkunen
OP Ylä-Pirkanmaa on päättänyt sulkea Kihniön konttorin.
Mopoilijalle annettiin ensiapua onnettomuuspaikalla.
Lukijan kuva
Sanna Raita-aho.
Mari Kallio
Käenkosken junioreiden SM-karsintojen ensimmäisen väylän tiiltä lähtevä heitto.
Kalle Kyösti
Keväinen mustalintukoiras on nimensä mukainen nokan keltaista lukuun ottamatta.
Aino Uski
Karhu on ottanut asiakseen vierailla Karttiperän roskiksilla.
Mikko Keskinen
Parkanon kaupunginhallitus toimitti vastineensa kahteen valitukseen, jotka koskevat Takakangas-Pihlajaharju -alueen tuulivoimaosayleiskaavaa.
Minna Lautamäki
Kihniön tekninen lautakunta tehostaa kehotusta liittyä jätteenkuljetukseen uhkasakolla, joka on ensin kertaluontoisesti 1000 euroa ja sitten 200 euroa per alkava kuukausi.
Jukka Huikko
Parkanon kaupungin talouden sopeutusohjelma lähtee seuraavaksi kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.
Joona Soininen
Kirjailija Sami Hilvo kirjoitti uutta romaaniaan kolme viikkoa toukokuussa Kihniönkylän vanhalla koululla. Kokousten takia hänen piti tämän jälkeen palata toviksi Helsinkiin.
Maarit Lehto-Alatalo
Kihniön lämpölaitos täytti 18 ja hakeosuuskunta 20 vuotta vuonna 2019. Juhlatapahtumassa lämpölaitokseen pääsi tutustumaan Esko Yli-Kujalan (kuvassa keskellä) johdolla.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, jonka tantraharrastus innosti opiskelemaan seksuaalineuvojaksi. Harrastuksiin lukeutuvat myös eräpirkkoilu ja improteatteri. Päivätyö ensihoitajana.
Parkanon kaupunginhallitus ei hyväksynyt Alkkianvuoren retkeilyalueen parantamisissuunnitelmaa, vaan palautti sen uudelleen valmisteltavaksi.
Mari Kallio
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.