Ympäristötarkastaja Elsi Hietaranta jää joulukuussa virkavapaalle.
Heikki Pettinen
Marko Yli-Kauhaluoma kylvi toukokuun lopulla maan lämmityä hamppua vajaalle 12 hehtaarille.
Emil Kuivanen
Eija ja Jukka Suvio toivovat, että muutama vuosi sitten remontoidulle ja päivitetylle kuntosalille löytyy jatkaja ensi kesänä.
Maarit Lehto-Alatalo
Kihniön yhtenäiskoulussa opitaan pelastustaitoja omana valinnaisena oppiaineenaan. Kahdeksasluokkalaiset Ada Uusitalo, Moona Koskinen ja Neela Keskinen pääsivät torstaiaamuna harjoittelemaan raivauskaluston käyttämistä.
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on Parkanoon takaisin muuttanut dosentti ja kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Kuva keväällä järjestetyn Suomalaisen messun harjoituksista.
Eleonora Printz
Tämän talon pihamaalla Kai Salomaa nähtiin poliisin tietojen mukaan viimeisen kerran 15.5.2003 iltapäivällä.
Emil Kuivanen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Karvian kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnan tuloveroprosentti pidetään ennallaan.
Maarit Lehto-Alatalo
Heikki Pettinen
Marko Huhta
Arto Papunen
Veijo Kaskimäki (ps) esitti kunnanhallituksessa, että Karviassa riittäisi vastaisuudessa 17-jäseninen kunnanvaltuusto.
Niina Kivioja
Karvia-Päivien kulkue oli taas pitkä letka. Siellä niin pientä kuin isoa ajoneuvoa useammalta vuosikymmeneltä. Mopokärjellä mentiin.
Arto Papunen
Aleksi Soini pyörsi päätöksensä, ettei koskaan maalaisi lehmiä. Nyt niitä on tusina Karvian kunnantalon seinällä.
Heikki Pettinen
Siileille vahinkoa voivat aiheuttaa muun muassa liikenne, ansat ja loukut, ruohonleikkurit ja muut pihatyökoneet sekä huonosti varastoidut kemikaalit.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
Muuttovoitto ei riitä korvaamaan luonnollista väestönvähennystä.
Minna Lautamäki
Aiemmin varapuheenjohtajana toiminut Tiina Hellsten tarttui keväällä Parkanon Kuljetusyrittäjät ry:n puheenjohtajan nuijaan.
Jussi Rantala
Parkanolaisten 8. luokan aloittavien Pihla Mäkelän ja Iida Perälän mukaan syynä liian lyhyisiin yöuniin on yleensä puhelin. Mäkelä oli nukkunut perjantain vastaisena yönä 5 tuntia, kun oli viestitellyt kaverinsa kanssa. Perälä oli ehtinyt ottaa 7 tunnin unet. Kummankin mielestä 8 tuntia olisi sopivasti. Mäkelä toteaa olevansa kiukkuinen seuraavana päivänä, jos hän ei ole nukkunut riittävästi.
Mari Kallio
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka opiskelee Jyväskylässä, harrastaa kirjoittamista ja jonka harrastusten kirjo on muutenkin laaja ratsastuksesta musisointiin.
Verna Hupila kertoo katselleensa lapsena missikisoja ja miettineensä, että olisipa joskus tuolla. Samalla hän mietti, ettei toive tule luultavasti ikinä toteutumaan. Nyt Hupila on kuitenkin yksi Miss Tampere -finalisteista.
Miss Tampere 2024 / Matti Härö
Turun hovioikeuden päätös on nyt lainvoimainen. Näin ollen Pirkanmaan käräjäoikeuden on käsiteltävä uudestaan Kihniön ja Virtain välistä kiistaa Koillis-Satakunnan Sähkö Oy:stä.
Jukka Huikko
Kolmostien tauluissa näytetään paikallisen myynnin lisäksi kolmen valtakunnallisen toimijan myymiä mainoksia.
Niina Kivioja
Pihlajalinna laajensi aukioloaikojaan Parkanossa Pirkanmaan hyvinvointialueen supistettua Parkanon terveyskeskuksen aukioloaikoja.
Jukka Huikko
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
3G-verkon purkaminen ei vaikuta matkapuhelinten kuuluvuuteen. Näin vakuuttavat teleoperaattorit.
Niina Kivioja
Ari Salonen, Ville Mikkonen ja Joonas Juupajärvi, KRC-luokan nopeimmat Jalasjärvellä.
Tonigraphs / Toni Ollikainen
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.