Datakeskuksen sydän on palvelinsali, josta löytyy valtavasti tietoliikennelaitteita ja palvelimia.
Wikimedia Commons/BalticServers
Romuautovyyhdistä on jätetty kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle
Janna-Sofia Kuusinen
Miten on? | Oletko jo vetäytymässä, Klaus Myllymäki?
Klaus Myllymäki (kesk) ei ole maanantaina valtustossa tutulla paikallaan eturivissä vaan rippikoululeirillä Ikaalisissa.
Heikki Pettinen
Parkanon talous kehittyi alkuvuonna budjetoitua heikommin – työttömyys käy ennakoitua kalliimmaksi
Hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi arvioi, että tätä menoa kaupungin työttömyysmenoihin varaama summa ei riitä.
Heikki Pettinen
Sammatin oikaisuvaatimus käsiteltiin äänestyksen jälkeen – Turunen teki vastaesityksen
Kauko Turunen (kd).
Niina Kivioja
Pohjan Voima Oy kaavailee datakeskusta Parkanoon - päivitettyä tietoa hankkeesta
Pohjan Voima Oy kaavailee datakeskusta Parkanon Kuivasjärvelle, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto.
Pohjan Voima Oy
Mirable Festille tuhdein siivu tapahtuma-avustuksista – poliitikot jakoivat kaikkiaan 25 000 euroa
Mirable Fest sai valtaosan Parkanon kaupungin tapahtuma-avustuksiin varaamasta rahasta. Viime vuoden Mirable Festissä esiintyivät muiden muassa Anna Myyryläinen ja Werstailijat.
Emil Kuivanen
Parkano tähyää kuntayhteistyöhön taloushallinnon palvelujen järjestämiseksi
Hankintalain muutoksen myötä Parkanon on etsittävä uusia vaihtoehtoja huhtikuusta 2020 lähtien kaupunkia palvelleelle Monetralle.
Ylä-Satakunnan arkisto
1. pääkirjoitus | Valtio säästää, kunta maksaa – Parkano periaatteellisten kysymysten äärellä
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Rajamäki ja Sammi edesmenneen Pasi Pentin luottamustehtäviin
Antero Rajamäki (kesk) korvaa edesmenneen Pasi Pentin Parkanon kaupungin edustajana Kehitys-Parkki Oy:n yhtiökokouksissa.
Emil Kuivanen
Kaupunginjohtaja käytti otto-oikeutta aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuasiassa – poliitikot jyräsivät silti
Kaupunginhallitus hyväksyi Anne Santoon (sd, vasemmalla) esittämänä ja Jaana Männikön (sd) kannattamana sivistyslautakunnan päätöksen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan aiottua lievemmistä korotuksista. Arkistokuva.
Emil Kuivanen
Työryhmä Parkanon tuulivoimastrategian kimppuun – palautusesityksen sorvannut Lielahti vetovastuuseen
Kristillisdemokraattien Mauri Lielahti (oik.) valittiin uusiutuvien energiamuotojen edistämisen strategiaa valmistelevan työryhmän puheenjohtajaksi.
Heikki Pettinen
Kaupunginvaltuusto haluaa tuulivoimastrategian ja nopeasti – kaupunginhallituksen enemmistökin äänesti esitystään vastaan
Tapio Järvensivu (kd) kannatti puoluetoverinsa Mauri Lielahden (oik.) palautusesitykstä, ja hänellä olisi ollut tuulivoimastrategiasta paljonkin sanottavaa.
Heikki Pettinen
Kaupunki sijoittaa 100 000 euroa lisää vuokrataloyhtiöönsä
Pahkalankatu 5 ja 7. Kaupungin vuokrataloyhtiöllä on Pahkalankadulla 3 taloa, joissa on yhteensä 51 asuntoa.
Heikki Pettinen
XO Metal laajentaa Parkanossa – Teollisuustie vaatisi uuden reitin
Jos valmisteilla oleva kaava toteutuu, tämä osa Teollisuustiestä suljetaan ja uusi katuosuus rakennetaan kiertämään teollisuustontit.
Heikki Pettinen


