Jukka Huikko
Parkano
Parkanon kaupunginjohtaja Aki Viitasaari vastaa yleisönosastolla (18.10.2026) Parkanon entiselle tekniselle johtajalle Jarmo Kyöstille sekä entisille kaupunginhallituksen puheenjohtajille Ari Lamminmäelle (kesk) ja Hannu Laholuomalle (kok).
Viitasaari alleviivaa, että tarkoitti aiemmassa yleisönosastokirjoituksessa (YS 8.10.2026) mainitsemallaan käytännöllä kauppakirjojen allekirjoittamisesta vain omalla nelivuotiskaudellaan Parkanossa ja lähinnä Jouttensoran tapausta.
Ylä-Satakunta haastatteli kolmikkoa (YS 17.10.2026). He kiistivät jyrkästi, että Parkanossa olisi ollut tapana allekirjoittaa kiinteistökauppoja ennen asianmukaisia päätöksiä.
Uutena tietona Viitasaari tuo julkisuuteen sen, ettei hänkään tiedä, miten kauppa on saanut lainvoiman. Viitasaaren mukaan kauppakirjassa oli selkeä merkintä, että kauppa vaatii lainvoimaisen kaupunginhallituksen päätöksen.
Viitasaari ottaa kantaa myös keväällä 2025 tehtyyn palautuspäätökseen ja sen sisältöön.
– Parkanon kaupunginhallitus ei hyväksynyt kauppaa, vaan kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun. Pöytäkirjan mukaan kaupunginhallitus ei päättänyt tässä asiassa mitään muuta, kirjoittaa Viitasaari.
Jouttensoran kaupassa keväällä 2025 palautusta esittäneiden Jari Sammatin (ps), Reijo Ojennuksen (kd) ja Heikki Mettomäen (kok) mukaan peruste oli se, että myytävän kohteen arvosta haluttiin tarkempi selvitys. Vastaesitykseen yhtyi koko silloinen kaupunginhallitus yksimielisesti.