Sukeltaako kaupungin talous? Kovin yksituumaista oli kaupungin talouden nykytila viime valtuuston kokouksessa niin virkamiesten kuin valtuutettujenkin osalta. Kaupungin talous olisi useimpien mielestä tasapainossa (YS 8.10.2026).
Valtuutetut Lielahti ja Turunen uskalsivat tuota hymistelyä kyseenalaistaa. Heidän mielestään ”jotain tarttis tehrä”. Pahasti näyttää siltä, että tarvitaan lisätalousarviota, tai mennään pahasti pakkaselle jo tältä vuodelta. Kyllä talouden realiteetit pitää ajoissa tunnustaa ja tehdä korjausliikkeitä.
Hyte-kiinteistöjen myynti kaupungin omalle yhtiölle vaikuttaa hieman samanlaiselta kuin aikoinaan eräässä kunnassa, jossa kunnan vesilaitos yhtiöitettiin ja sillä paikattiin kunnan taloutta.
Hyvin nopeasti kaupunki joutuu rahoittamaan Hyte-kiinteistöjen mittavia remontteja, että saadaan vuokralainen pysymään Parkanossa.
Myös Parkanon aseman seudun remontti, mistä ei liene kustannusarviota kenelläkään, voi koitua taloudelle yllättävän suureksi. Varmasti käytön kannalta hyvä ja tarpeellinen, mutta sinänsä tuottamaton.
Kyllä jokainen virhe on liikaa.
Teollisuustien kaavamuutosta ja sen kustannuksia pohditaan edelleen. Teollisten työpaikkojen ja asukkaiden saaminen Parkanoon pitäisi olla ensisijainen tehtävä kaupungin kaikille toimielimille. Tällaisia kustannuksia ei voi välttää, mutta ne poikivat jatkossa myös tuloja.
Vielä vähän tuosta merkillisestä Jouttensoran kaupan tapahtumista. Niin kuin Sammatti huomauttaa, edelleen alue on ollut asiantuntija-arviota vailla, kun alue vaihdettiin valtion kanssa ja maksettiin huomattava summa välirahaa.
Valtuuston puheenjohtaja puolustelee, että virheitä on ennenkin tehty, niin mennään samalla linjalla. Kyllä jokainen virhe on liikaa. Eikä tuossa keississä ollut edes kyse mistään pilkkuvirheestä!
Reijo Ojennus
kunnallisneuvos