Parkanon kaupungin karttapalvelu toimii Trimblen ohjelmistossa, johon rakennusvalvonnassa piti siirtyä kokonaan jo viime vuodenvaihteessa.
kuvakaappaus
Kuntalaisaloite tuuli- ja aurinkovoimaseminaarista ei edennyt Kihniössä
Samansisältöinen kuntalaisaloite aurinko- ja tuulivoimaa käsittelevästä valtuustoseminaarista lähetettiin kesällä sekä Parkanoon, Karviaan että Kihniöön. Aloite otti tulta tähän mennessä vain Karviassa, jossa seminaari on tiedossa alkuvuodesta. Arkistokuva Karvian Jäkäläkankaalta.
Arto Papunen
2. pääkirjoitus | Lautakunta ei aikaillut – valtuusto sanoo kuitenkin viimeisen sanan taksapolitiikassa
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kaupunginhallitus torppasi ilmaiset rakentamisluvat
Maarit Lehto-Alatalo
2. pääkirjoitus | Ahdasta poliitikon kalenterissa – lopulta on kysymys valinnasta
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kaupunginhallitus ei pystynyt päättämään kokouspäivistä
Viime kaudella aluevaltuutetut Kauko Turunen ja Klaus Myllymäki toimivat myös kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Nyt he ovat näistä velvoitteista vapaat, joskin Myllymäki on kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja.
Heikki Pettinen
Kaupunginhallitus: Etätyön ohjeistus on kohdallaan
44 vuotta yhtäjaksoisesti Parkanon kaupunginvaltuustossa vaikuttanut Reijo Ojennus jätti kesällä viimeisessä kokouksessaan aloitteen koskien etätyöohjeiden selkeyttämistä.
YlaSatakunta
Päätoimittajalta | Ison talon isäntä ärähtää, jos tarpeelliseksi sen näkee
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Poliitikot kyselevät viranhaltijoiden etätöiden perään – käsittely jatkuu taas ensi tiistaina
Jaana Männikkö (sd, keskellä) kaipaa seurantatietoa siitä, miten ja kuinka paljon Parkanon kaupungilla tehdään etätöitä.
Emil Kuivanen
Apulaisrakennustarkastaja jatkaa vuoden 2027 loppuun
Apulaisrakennustarkastajan viran jatkolla halutaan varmistaa rakennusvalvonnan palvelutaso ja lupahakemusten käsittely lain vaatimassa ajassa.
Maarit Lehto-Alatalo
2. pääkirjoitus | Kaarnan tilanne ei saa unohtua – opettajien ääni olisi tärkeä kuulla
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
1. pääkirjoitus | Kaupunginvaltuusto rajasi vaihtoehtoja – kolme selkeää linjausta
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Päätoimittajalta | "Kaljakohu" lakaistiin keväällä maton alle – yksi väliaikainen johtopäätös on nyt tarpeen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Lautakunta palautti vuokraamisen periaatteet uuteen valmisteluun
Kosken Helmen vuokraaminen on yksi vyyhti, jossa moni poliitikko olisi kaivannut selkeitä periaatteita.
Kalle Kyösti
Hallinto-oikeus kumosi jälleen Parkanon perusteettoman salauspäätöksen
Hämeenlinnan hallinto-oikeus antoi ratkaisunsa syyskuun 2025 lopussa. Ylä-Satakunnan alkuperäinen asiakirjapyyntö koski Parkanon kaupunginhallituksen helmikuun 2024 alussa käsittelemiä markkinointiasiakirjoja.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen


