Parkanon kirkkoherra Liisa Myyryläinen aloitti virassaan 1. maaliskuuta 2012.
Maarit Lehto-Alatalo
Kiinteistö Oy Karvian Vuokratalo sai 40000 euroa kuntoarvioiden ja tarvittavien korjaussuunnitelmien tekemiseen. Toimitusjohtaja Soile Ala-Kantti esitteli yhtiön tilannetta keväällä.
Mari Kallio
Valtuusto myönsi vuokrataloyhtiölle 40 000 euron pääomalainan Karviassa
Sinilevän vuoksi Sulkuejärvessä uimista ei suositella. Bakteeripitoisuudet olivat raja-arvojen alapuolella 29. kesäkuuta otetussa näytteessä.
Marko Huhta
Sulkuejärvessä uimista ei suositella – sen vedellä ei kannata myöskään kastella puutarhavihanneksia
Perjantain toripäivänä ihmiset pysähtyivät vaihtamaan kuulumisia.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon torilla kauppa käy perjantaisin – kysyttyä tuotetta on tuloillaan
Oma Säästöpankki jatkaa tulevaisuudessa S-Pankin tytäryhtiönä, mikäli kaavailtu kauppa toteutuu.
Jukka Huikko
S-Pankki tehnyt ostotarjouksen Oma Säästöpankista – Ari Lamminmäki uskoo kaupan vahvistavan Parkanon Säästöpankkisäätiön toimintaa
Pasi Viitasalo pääsi kaupungintaloon tutustumaan RIihihalmeentien katusuunnitelmaan soitettuaan teknisen osaston työntekijän avaamaan oven. Viitasalo otti suunnitelmasta valokuvan muistiinpanoksi.
Heikki Pettinen
Riihihalmeentien ja Kuttikallion katusuunnitelmat ovat nähtävillä, mutta lukkojen takana
Matkailunkehittäjä Jenny Ylilammi Willi Karviasta ja Karvian kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma esittelivät uutta infopistettä.
Emil Kuivanen
Karvian kunta vastasi Geoparkin vaatimuksiin – terveysaseman tiloihin avautunut info palvelee matkailijoiden lisäksi kuntalaisia
Purkuyrityksen koneet olivat jo koulun tontilla, kun Jussi Hellgren oli menossa kunnantalolle luovuttamaan rakennuksen puolustajien adressia.
Antero Alkkiomäki
110 allekirjoitti adressin vanhan koulun puolesta – purkukoneet olivat paikalla jo aamulla
Maarit Lehto-Alatalo
Työttömyys helpotti hieman toukokuussa
Kaikkosella on asiaa | Perunannälkä
50 vuotta sitten | Yhä liki kolme sataa ilman työtä alueellamme
Emil Kuivanen
WTF:n yleisö sai käytännössä yksityiskeikan
Iltalehdon hoitaja Kalle (Sami Niemelä) vetää hoidokeilleen päiväjumpan, johon tohtori Gunnar (Teemu Ojala) osallistuu innolla, kuten myös Bertta (Aila Pekkala) ja Osmo (Risto Björn).
Arto Papunen
Teatterissa | Iltalehto on hoitopaikka aktiivisille kihniöläissenioreille
Leipomoyrittäjä Armas Alvari.
Maarit Lehto-Alatalo
Kesävisa
Sunnuntaiksi | Uskottu, toivottu, rakastettu
Emil Kuivanen
Wanhat koneet Vahojärvellä veti mukavasti väkeä
Kesämarkkinoilla oli paljon väkeä aamupäivällä, mutta kävijöitä riitti myös ehtoopäivälle. Välillä satoi vettä, välillä paistoi aurinko.
Maarit Lehto-Alatalo
Ilmainen hirvisoppa oli hitti Kihniön kesämarkkinoilla
Niina Kivioja
Torilla biletettiin toisen kerran 1980-luvun hengessä
Kirjoittaja on nykyisin Ylöjärvellä asuva Ylä-Satakunnan entinen kesätoimittaja ja kolumnisti, joka on palannut sorvin ääreen.
Hapankirsikoita | Pallon perässä
Kaikkosella on asiaa | Perunannälkä
Kirjoittaja on pitkän linjan entinen poliitikko, jolla on kokemusta niin paikallistasolta kuin valtakunnan näyttämöiltä. "Paakari" muistetaan toki myös leipurina.
Paakari | Kansalla oli kaamea jano
Lähetä oma kirjoituksesi sähköpostitse toimittajat@ylasatakunta.fi. Kirjoita napakasti.
Lukijalta | Lääkkeiden vaikutus aivoinfarktissa
Iltalehdon hoitaja Kalle (Sami Niemelä) vetää hoidokeilleen päiväjumpan, johon tohtori Gunnar (Teemu Ojala) osallistuu innolla, kuten myös Bertta (Aila Pekkala) ja Osmo (Risto Björn).
Arto Papunen
Teatterissa | Iltalehto on hoitopaikka aktiivisille kihniöläissenioreille
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
1. pääkirjoitus | Järjestys tuo tilaa rautatieaseman pysäköintiin
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
2. pääkirjoitus | Skantzin katos oli poliittinen arvovalinta – sai vahvan tuen ja kiilasi ohi jonossa
Leonel, 3., ja jättiraparperi omasta maasta kotipihalta. Tästä saa nopeasti sateenvarjon, kun vauhtia on paljon.
Noora Nikula
Jättiraparperi omasta maasta
Näpyjen suositusmitta on enintään 200 merkkiä. Kirjoittajan nimi ja yhteystiedot tulee saattaa toimituksen tietoon. Näpyn voit lähettää 044 704 4600 (Whatsapp tai tekstiviesti) tai toimittajat@ylasatakunta.fi.
Näpyt
Metsäkauriskolarien määrä on ollut viime vuosina kasvussa samalla kuin kauriiden määräkin. Kauriit eivät myöskään, kaihda asutusta. Kuvan eläimet on kuvattu Parkanon Pahkalassa omakotitaloalueella.
Niina Kivioja
Hirvieläimet työllistävät suurriistavirka-apua eniten
Heikki Pettinen
Pirha hävisi kilpailutusasian korkeimmassa hallinto-oikeudessa – seuraamusmaksuun tuli tuntuva alennus
Arto Papunen
Mies hukkui pihalampeen Karviassa
Marko Huhta
Nuorisojoukko tehtaillut tihutöitä Pahkalassa ja Kolmoskeskuksessa
Nainen löytyi tiistaina elottomana kerrostalon edustalta Parkanossa
LH Sähkön tukikohta Yrittäjäkadulla Parkanossa.
Emil Kuivanen
LH Sähkö on asetettu konkurssiin – työntekijät on irtisanottu
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
2. pääkirjoitus | Kaikki kivet käännettiin
Pirhan pelastuspäällikkö Teemu-Taavetti Toivonen nousee pelastusjohtajaksi.
Arto Papunen
Pirhan pelastusjohtaja on nyt valittu – virkavaali aluevaltuustossa
Kihniön vanhan kansakoulun purkaminen alkaa heinäkuussa markkinoiden jälkeen.
Heikki Pettinen
Kihniön vanha kansakoulu puretaan markkinoiden jälkeen
Maiju Myllymäki on karatessa Koryu uchinadi -tyylisuunnassa nuorin mustan vyön haltija Suomessa. Aikaisemmin kaksi muuta lajin harrastajaa on yltänyt samaan saavutukseen.
Maarit Lehto-Alatalo
Maiju Myllymäki taitaa kamppailun tatamilla – musta vyö jo 18-vuotiaana
Crosskartin Xtrem-luokan SM-osakilpailuista on ajettu nyt puolet eli kolme, ja sarjaa johtaa Karvian Urheiluautoilijoiden/Moottorikerhon Joonatan Ylilammi.
Jari Nurminen / RPF Media
Ylilammi kolmanneksi crosskartin Xtrem-luokan SM-osakilpailussa Eurajoella – edelleen ykköstilalla sarjataulukossa
Joonas Juupajärvi on Härmässä ajetun rallicrossin 2WD RX -luokan kolmannen SM-osakilpailun jälkeen kolmannella sijalla. Sateisten alkuerien jälkeen rata ehti kuivua A-finaaliin, jossa Juupajärvelle kuitenkin sattui rengasrikko törmäyksessä kilpakumppaniin.
Tonigraphs
Joonas Juupajärvi rallicrossin SM-sarjassa kolmantena
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Tulospörssi | Yleisurheilu
Hopeaa kiekossa heittänyt Riki Honkanen palkintopallilla yhdessä ruotsalaisten Ludvig Ellgrenin ja Christoffer Bélecin kanssa.
Parkanon Urheilijat
Riki Honkanen kiskaisi PM-hopeaa
Kirsi Koro nappasi PM-kisojen toisen hopeamitalinsa painonheitosta. Kuvassa Koron kanssa mestaruuden vienyt Ruotsin Anna Ek ja pronssia saanut, niin ikään ruotsalainen Stina Leijonhufvud.
Parkanon Urheilijat
ParkUn aikuisurheilijoille menestystä – Kirsi Korolla neljän mitalin kisaputki
Karvialainen Ville Käkelä voitti kultaa historian ensimmäisessä näkövammaiskiekon SM-sarjassa. Käkelä pelaa Espoossa joukkueessa Red Devils.
Maarit Lehto-Alatalo
Ville Käkelä pelaa näkövammaiskiekkoa Espoossa – kausi päättyi SM-kultaan
Heikki Pettinen
Karvia vei taas haastepyöräilyn – Kihniö paransi tuntuvasti
SBT PaPon edustusmiehistö pelasi hienon kauden, joka päättyi sarjanousuun. Siitä huolimatta pelit jatkuvat ensi kaudellakin IV-divisioonassa. Kuvassa Antti Luusalo (musta peliasu, vasemmalla), Matias Pajunen (mv.) ja Aaro Potila (#57) viime kauden lopputurnauksessa.
Maarit Lehto-Alatalo
SBT PaPon miehet eivät ota III-divisioonan sarjapaikkaa vastaan – pelit jatkuvat nelosdivarissa
Musiikkiopiston portailla oleva, joidenkin mielestä Riikka Purraan viittaava ITE-taideteos sai ensin ylleen kankaan. Sittemmin koko teos päätettiin hakea pois.
Heikki Pettinen
Taidekohu levisi Parkanoon – Riikka Purraan yhdistetty teos haetaan pois musiikkiopiston portailta
Emil Kuivanen
WTF:n yleisö sai käytännössä yksityiskeikan
Iltalehdon hoitaja Kalle (Sami Niemelä) vetää hoidokeilleen päiväjumpan, johon tohtori Gunnar (Teemu Ojala) osallistuu innolla, kuten myös Bertta (Aila Pekkala) ja Osmo (Risto Björn).
Arto Papunen
Teatterissa | Iltalehto on hoitopaikka aktiivisille kihniöläissenioreille
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
2. pääkirjoitus | Skantzin katos oli poliittinen arvovalinta – sai vahvan tuen ja kiilasi ohi jonossa
Emil Kuivanen
Wanhat koneet Vahojärvellä veti mukavasti väkeä
Niina Kivioja
Torilla biletettiin toisen kerran 1980-luvun hengessä
Purkuyrityksen koneet olivat jo koulun tontilla, kun Jussi Hellgren oli menossa kunnantalolle luovuttamaan rakennuksen puolustajien adressia.
Antero Alkkiomäki
110 allekirjoitti adressin vanhan koulun puolesta – purkukoneet olivat paikalla jo aamulla
Skantzin katsomoista yksi on kattamatta. Nyt valtuusto myönsi katoksen rakentamiseen rahat.
Arto Papunen
Hietaluoma ja Mustakoski veivät Skantzin katsomon äänestykseen valtuustossa – "Rahat johonkin hyödyllisempään"
Marjut Kortteisto Parkanon Kulttuuriyhdistys PaKu:n ensimmäisessä teatteriesityksessä. Näytelmässä osa roolihahmoista oli käsinukkeja.
Maarit Lehto-Alatalo
Kaupunki tukee tonnilla teatteritoiminnan starttia
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Pirhan ikäihmisten palveluiden laskutuksessa on viive – Koskee noin 12 000 asiakasta
Aluevaltuutettu Kauko Turunen (kd) ei pidä mieluisana, että Pirkanmaan hyvinvointialue on tukemassa pride-aatetta. Hänen mukaansa lapset, nuoret ja vanhukset tarvitsisivat samaan tapaan huomiota.
Niina Kivioja
Kauko Turunen ihmetteli aluevaltuustossa, miksi juuri pride koetaan tärkeäksi
Heikki Pettinen
Pirha hävisi kilpailutusasian korkeimmassa hallinto-oikeudessa – seuraamusmaksuun tuli tuntuva alennus
Tuukka Olli
Pirha perui kritiikkiä herättäneet puheenjohtajien palkkioiden korotusesitykset
Pirhan pelastuspäällikkö Teemu-Taavetti Toivonen nousee pelastusjohtajaksi.
Arto Papunen
Pirhan pelastusjohtaja on nyt valittu – virkavaali aluevaltuustossa
Lähetä oma kirjoituksesi sähköpostitse toimittajat@ylasatakunta.fi. Kirjoita napakasti.
Lukijalta | Perusoikeus ei saa riippua postinumerosta
Satakunnan hyvinvointialueen entinen johtaja Kirsi Varhila nousee Kelan johtajaksi.
Arto Papunen
Satakunnan hyvinvointialueen entinen johtaja sai töitä
Jussi Rantala
Kela-kyytien halpuutus korventaa taksiautoilijaa
Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola kuvaili Hatanpään ja Koukkuniemen kiinteistökauppoja yhdeksi Pirhnan vaikeimmaksi asiaksi
Tuukka Olli
Pirha ostaa tiloja Tampereelta ja sulkee muualla – Kauko Turunen puolusti pienyrittäjiä hankintaohjelman pykälässä
Kiinteistö Oy Karvian Vuokratalo sai 40000 euroa kuntoarvioiden ja tarvittavien korjaussuunnitelmien tekemiseen. Toimitusjohtaja Soile Ala-Kantti esitteli yhtiön tilannetta keväällä.
Mari Kallio
Valtuusto myönsi vuokrataloyhtiölle 40 000 euron pääomalainan Karviassa
Kirjoittaja on pitkän linjan entinen poliitikko, jolla on kokemusta niin paikallistasolta kuin valtakunnan näyttämöiltä. "Paakari" muistetaan toki myös leipurina.
Paakari | Kansalla oli kaamea jano
Sinilevän vuoksi Sulkuejärvessä uimista ei suositella. Bakteeripitoisuudet olivat raja-arvojen alapuolella 29. kesäkuuta otetussa näytteessä.
Marko Huhta
Sulkuejärvessä uimista ei suositella – sen vedellä ei kannata myöskään kastella puutarhavihanneksia
Pasi Viitasalo pääsi kaupungintaloon tutustumaan RIihihalmeentien katusuunnitelmaan soitettuaan teknisen osaston työntekijän avaamaan oven. Viitasalo otti suunnitelmasta valokuvan muistiinpanoksi.
Heikki Pettinen
Riihihalmeentien ja Kuttikallion katusuunnitelmat ovat nähtävillä, mutta lukkojen takana
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
1. pääkirjoitus | Järjestys tuo tilaa rautatieaseman pysäköintiin
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
2. pääkirjoitus | Skantzin katos oli poliittinen arvovalinta – sai vahvan tuen ja kiilasi ohi jonossa
Matkailunkehittäjä Jenny Ylilammi Willi Karviasta ja Karvian kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma esittelivät uutta infopistettä.
Emil Kuivanen
Karvian kunta vastasi Geoparkin vaatimuksiin – terveysaseman tiloihin avautunut info palvelee matkailijoiden lisäksi kuntalaisia
Purkuyrityksen koneet olivat jo koulun tontilla, kun Jussi Hellgren oli menossa kunnantalolle luovuttamaan rakennuksen puolustajien adressia.
Antero Alkkiomäki
110 allekirjoitti adressin vanhan koulun puolesta – purkukoneet olivat paikalla jo aamulla
Kaupunki panee paljon paukkuja Ville Paldaniuksen seuraajan valintaan. Paldanius lähtee Kankaanpäähän.
Oskari Rinne


