Kiitän Pihlajalinnan ylilääkäri Toni Kuljua ja Pirhan vastuualuejohtajaa Virpi Heikkistä asiallisesta vastauksesta (YS 10.11.2026) kirjoitukseeni (YS 10.11.2026). On hienoa kuulla, että tavoitteena ovat sujuvat kuntoutuspolut ja että valitettavilta katkeamisilta pyritään välttymään.
Haluan kuitenkin selventää paria vastauksessa esiin noussutta kohtaa.
Alkuperäisessä tilanteessa (Tays) pyydettiin maksusitoumusta nimenomaan 2–3 viikon laitoskuntoutusjaksolle. Vaikka päätökset tehdään yksilöllisen arvion pohjalta, potilaan näkökulmasta syntyy vakava ristiriita, kun vaativan erikoissairaanhoidon arvioima kuntoutustarve evätään, mutta tilalle luvattu hoito ei käytännössä toteudu.
Kirjoittajat kuvaavat hienosti, mitä kuntouttava hoitotyö parhaimmillaan on: tukemista liikkumisessa, pukeutumisessa ja peseytymisessä. Kuten jo ensimmäisessä kirjoituksessani korostin, en missään nimessä arvostele Parkanon osaston hoitajia ja fysioterapeuttia. He tekevät varmasti parhaansa niillä resursseilla, jotka heille on annettu.
Kuntoutuksen tärkein lähtökohta, eli sen oikea-aikaisuus, ei valitettavasti toteudu.
Ongelma onkin siinä, että arjen askareissa auttaminen ja arkisin virka-aikaan saatava rajallinen fysioterapia eivät vastaa tiivistä 2–3 viikon laitoskuntoutusta. Kun vakavasti sairastunut ihminen joutuu odottamaan viikkoja ilman riittävää ja moniammatillista terapiaa, kuntoutuksen tärkein lähtökohta, eli sen oikea-aikaisuus, ei valitettavasti toteudu.
Julkisen keskustelun tarkoitus on varmistaa, että kuntalaisten ääni ja arjen kokemukset kuuluvat myös siellä, missä palveluiden resursseista ja mitoituksesta päätetään.
Toivon vilpittömästi, että yhteistyö ja palautteen kuuntelu johtavat siihen, että paperilla tehdyt lupaukset ja osaston arki kohtaavat tulevaisuudessa nykyistä paremmin.
Tiina Lahtinen