Kuka vi­laut­ti "lip­pu­ter­veh­dyk­sen" lau­tal­la? Mik­si pää­toi­mit­ta­ja sei­soo lai­tu­rin edes­sä tuo­hi­hat­tu pääs­sä?

Ylä-Sa­ta­kun­nan toi­mi­tus­kun­ta on pe­rin­tei­ses­ti kir­joit­ta­nut ke­sä­leh­den täyt­teek­si ta­ri­noi­ta tai muis­tel­mia so­vi­tun, yleen­sä ke­sään ta­val­la tai toi­sel­la liit­ty­neen tee­man ym­pä­ril­le. Tänä vuon­na tee­ma­na oli ve­sil­lä.

Voit lu­kea ju­tut ohei­sen lin­kin ta­kaa verk­ko­tai­tet­tu­na tai nor­maa­li­na verk­kou­u­ti­se­na al­ta.

Vesillä 2

Niina Kivioja

Alus kuuluu komen­tooni

Ys­tä­väl­lä­ni Mar­til­la oli ta­pa­na vuok­ra­ta pur­je­ve­ne ker­ran ke­säs­sä ja teh­dä vii­kon reis­su me­rel­lä. Kah­des­ti sain kut­sun gas­tik­si eli mie­his­tök­si, pää­a­si­al­li­se­na vas­tuu­a­lu­ee­na­ni ruu­an­lait­to.

Jäl­kim­mäi­sel­lä ve­ne­ret­kel­lä kä­vim­me Maa­ri­an­ha­mi­nas­sa. Pa­luu­mat­kan vii­mei­nen py­säh­dys oli Nau­vos­sa, jon­ne saa­vuim­me il­lan­suus­sa. Ruo­kai­lun ja ly­hy­en ym­pä­ris­tö­tie­dus­te­lun jäl­keen as­tuim­me sa­ta­ma­ra­vin­to­laan ja osuim­me sa­maan pöy­tään pai­kal­li­sen kult­tuu­ri­toi­mi­hen­ki­lön kans­sa. Kes­kus­te­lu vi­ri­si klas­si­ses­ta mu­sii­kis­ta, joka on Mar­tin suu­ri in­to­hi­mo. Pöy­tä­to­ve­rim­me taas oli ol­lut jär­jes­tä­mäs­sä Kors­hol­man mu­siik­ki­juh­lia.

Il­ta su­jui rat­toi­sas­ti, eten­kin kun siir­ryim­me olu­es­ta pai­kal­li­sen tis­laa­mon tuot­tee­seen. It­se ru­pe­sin hil­lit­se­mään ot­ta­mis­ta, kun huo­ma­sin sä­vel­tä­jä Alf­red Schnit­t­ken ni­men lau­su­mi­sen vaa­ti­van an­ka­raa kes­kit­ty­mis­tä.

Aa­mul­la he­rä­sin koh­tuul­li­sen vir­ke­ä­nä val­mii­na jat­ka­maan mat­kaa. Mart­ti köm­pi ka­juu­tas­ta pari tun­tia myö­hem­min ja loi­ven­si olo­aan kes­ki­o­lu­el­la. Aloin huo­les­tua, kos­ka sa­ma­na il­ta­na piti vie­lä ol­la ko­to­na, mut­ta kip­pa­ri ei ol­lut pu­hal­lus­kun­nos­sa.

Il­ta­päi­vän puo­lel­la ir­ro­tim­me ve­neen. Mart­ti päät­ti, et­tä mi­nun oli­si pa­rem­pi oh­ja­ta alus sa­ta­mas­ta ava­ram­mil­le ve­sil­le. Hie­man her­mos­tu­nee­na som­pai­lin pa­ri­kym­men­met­ris­tä ve­net­tä, vaik­ka ete­nim­me ko­ne­voi­mal­la, ei­kä teh­tä­vä ol­lut vaa­ti­va. Sil­ti olin hel­pot­tu­nut saa­des­sa­ni vä­hän en­nen Tur­kua luo­vut­taa pääl­lik­kyy­den ta­kai­sin Mar­til­le.

Heik­ki Pet­ti­nen

Niina Kivioja

Lip­pu­ter­veh­dys

Kun olin jos­sain kym­me­nen ikä­vuo­den kor­vil­la, isä­ni teki mi­nul­le lau­tan. Se oli noin pari met­riä pit­kä ja met­rin le­veä hy­vin ma­ta­la puu­laa­tik­ko, jon­ka pi­ti­vät pin­nal­la sty­rok­si­le­vyt.

Lau­tan oma ve­sis­tö oli Ko­ves­jo­ki, jon­ka ve­den­kor­keus har­vas­sa koh­das­sa yl­tää yli pol­ven. Ke­sä­a­sun­tom­me ran­ta­sau­nan koh­dal­le oli kui­ten­kin ruo­pat­tu pie­ni ui­ma­lam­mik­ko. Sii­nä oli sen ver­ran sy­vää, et­tä laut­taa pys­tyi sau­vo­maan ly­hy­en pät­kän sin­ne tän­ne.

Ma­ta­la joki kel­pa­si lap­se­na kui­ten­kin hy­vin sei­laus­pai­kak­si. Laut­ta kan­toi muu­ta­man kes­ken­kas­vui­sen – tai vaih­to­eh­toi­ses­ti ai­kui­sen mie­hen.

Meil­lä oli use­a­na vuon­na ju­han­nus­vie­raa­na ys­tä­vä­per­he, jos­sa oli sa­ma­ni­käi­nen tyt­tö kuin minä ja muu­ta­maa vuot­ta nuo­rem­pi poi­ka. Me lap­set olim­me hy­vät ys­tä­vät, ja sa­moin van­hem­pam­me kes­ke­nään.

Yöt­tö­män yön juh­laa vie­tet­tiin sau­na­ran­nas­sa. Kai­ke­ni­käi­sil­le mais­tui­vat gril­li­pih­vit. Lap­set joi­vat li­mua ja ai­kui­set jo­tain muu­ta­kin. Näin il­ta su­jui myös tä­män laut­ta­ta­pauk­sen ai­kaan.

Muu­ta­man olu­sen jäl­keen ys­tä­vä­ni isä Sa­ka­ri ha­lu­si ko­keil­la laut­taa­ni. Hän hyp­pä­si kan­nel­le ja sau­voi re­te­äs­ti kes­kel­le jo­kea.

Ai­kui­nen laut­tu­ri oli oh­jel­ma­nu­me­ro jo si­nän­sä, mut­ta var­si­nai­nen rie­mu re­pe­si het­ken ku­lut­tua.

Hu­mo­ris­ti­na tun­net­tu Sa­ka­ri päät­ti haus­kuut­taa po­ruk­kaa. Hän vir­nis­ti, ve­täi­si ui­ma­hou­sut alas pol­viin ja sa­man tien ylös ja ka­jaut­ti:

– Lip­pu­ter­veh­dys!

Vik­ke­lä vi­lau­tus nau­rat­ti mui­ta, mut­ta ei tip­paa­kaan Sa­ka­rin vai­moa. En tie­dä, sai­ko mies­par­ka myö­hem­min huu­tia so­pi­mat­to­mas­ta li­put­ta­mi­ses­taan. Tem­paus ei kui­ten­kaan tois­tu­nut seu­raa­vi­na ju­han­nuk­si­na.

Nii­na Ki­vi­o­ja

Niina Kivioja

Läheltä piti

Ojen­nan kä­te­ni suo­rak­si. Ne ulot­tu­vat juu­ri ja juu­ri pin­nan ylä­puo­lel­le, vaik­ka var­vis­tan. Poh­ja tun­tuu vier­tä­vän vauh­dil­la alas­päin.

An­noin pik­ku­vel­jel­le­ni het­ki sit­ten kel­luk­kee­ni, vaik­ken it­se­kään osaa ui­da. Vel­jen ui­ma­va­rus­teet jäi­vät mö­kil­le läh­ties­säm­me il­tau­in­nil­le.

Päi­vä oli ol­lut hel­tei­nen. On jo myö­hä. Au­rin­ko oli las­ke­mas­sa ei­kä osu­nut enää ran­taan, kun ajoim­me tän­ne.

Mi­nul­la oli kova kii­re ve­teen. En muis­ta, mil­lai­nen poh­ja ui­ma­ran­nas­sa oli. Jos se oli­si ol­lut ki­vi­nen, oli­sin tus­kin loik­ki­nut ve­des­sä niin ko­val­la vauh­dil­la.

Muu­ta­ma pon­kai­su ja olin ai­van lii­an sy­väl­lä pääs­täk­se­ni ran­taan ta­kai­sin.

Äi­ti ja isä huo­ma­si­vat hä­tä­ni ja ve­ti­vät mi­nut pin­nal­le. Tuos­sa äk­ki­sy­väs­sä ran­nas­sa ei sen koom­min käy­ty.

Mari Kal­lio

Niina Kivioja

Savuista vettä

Kym­me­ni­sen vuot­ta sit­ten teim­me ys­tä­vä­ni kans­sa mat­kan Li­ver­poo­liin jal­ka­pal­loa kat­so­maan. Yh­te­nä reis­sun il­ta­na, pa­lat­tu­am­me kau­pun­ki­ker­rok­sel­ta, pää­tim­me poi­ke­ta ”vie­lä yk­sil­lä” ho­tel­lim­me ra­vin­to­las­sa. Mars­sin baa­ri­tis­kil­le ja ti­la­sin la­sin vis­kiä.

Baa­ri­mik­ko­na toi­mi­nut nuo­ri nei­to ky­syi, ha­lu­ai­sin­ko vis­kin mu­kaan vet­tä. Kos­ka tie­sin ky­sei­sen mer­kin ole­van maul­taan suh­teel­li­sen tuh­tia ta­va­raa ajat­te­lin et­tä la­sil­li­nen vet­tä oheen oli­si ihan pai­kal­laan. Vas­ta­sin siis myön­tä­väs­ti.

Kaik­ki al­koi lu­paa­vas­ti. Baa­ri­mik­ko ot­ti vis­ki­pul­lon tot­tu­nees­ti kä­teen­sä ja kaa­toi la­siin vaa­di­tut nel­jä sent­ti­lit­raa. Sen jäl­keen häm­mäs­tyk­se­ni oli kui­ten­kin mel­koi­nen, kun hän vei sa­man la­sin ve­si­ha­nan al­le ja al­koi ko­rot­taa sii­hen vet­tä suo­raan ha­nas­ta. Vie­lä­pä hy­vin vuo­laal­la tah­dil­la.

Jäl­ki­kä­teen aja­tel­tu­na ve­den tu­lon oli­si var­maan voi­nut py­säyt­tää asi­as­ta mai­nit­se­mal­la, mut­ta ti­lan­ne oli niin sur­re­a­lis­ti­nen, et­ten saa­nut sa­naa suus­ta­ni. Niin­pä as­te­lin koh­ti pöy­tää kä­des­sä­ni pi­ri­pin­nas­sa ole­va vis­ki­la­si, joka lä­hel­tä hais­tel­les­sa tuok­sui vie­lä kau­kai­sen sa­vui­sel­ta, ja mais­tui hen­non tur­pei­sel­ta ve­del­tä. En sen­tään läi­kyt­tä­nyt.

Ka­ve­ri­ni kans­sa aloim­me hy­räil­lä Deep Purp­len klas­sik­koa Smoke on the Wa­ter.

Jus­si Ran­ta­la

Niina Kivioja

Luon­non­ve­sien maisteri

Mon­ty Pyt­ho­nin Four Yorks­hi­re­men (Nel­jä mies­tä Yorks­hi­res­tä) -klas­sik­kos­ket­sis­sä ne­lik­ko kil­pai­lee en­tis­ten ai­ko­jen vaa­ti­mat­to­mil­la ja vai­keil­la oloil­la. Il­ta­päi­vä­tee juo­tiin rul­la­tus­ta sa­no­ma­leh­des­tä, ei­kä sii­nä ol­lut mai­toa, so­ke­ria tai edes tee­tä. Kun yk­si asui huo­nees­sa, jos­sa ei ol­lut huo­ne­ka­lu­ja ja puol­ta lat­ti­aa, niin toi­nen eli so­ral­la ka­te­tus­sa kuo­pas­sa ja kol­mas ker­toi, et­tä hei­dät hää­det­tiin kuo­pas­ta asu­maan jär­veen.

Oma Yorks­hi­re-ko­ke­muk­se­ni liit­tyy niin ikään jär­veen. Ui­ma­kou­lu­ja jär­jes­tet­tiin Kih­ni­ös­sä vie­lä 1990-lu­vun lo­pul­la luon­non­ve­sis­sä – ei mi­tään hie­no­ja reis­su­ja ui­ma­hal­lei­hin siis. Olin op­pi­nut ui­maan vuo­sia ai­em­min, mut­ta osal­lis­tuin Kor­hos­jär­ven Ai­to­lah­des­sa pi­det­tyyn ui­ma­kou­luun ui­ma­mais­te­rin tit­te­lin kiil­to sil­mis­sä­ni.

Tek­nii­kois­sa piti joko ky­e­tä ui­maan ly­hy­em­pi mat­ka tar­peek­si no­pe­as­ti tai suo­rit­taa tek­niik­ka pi­dem­pä­nä mat­kau­in­ti­na. Käy­tän­nös­sä uin kaik­ki tek­nii­kat kah­teen ker­taan: en­sin kel­loa vas­taan lii­an hi­taas­ti ja sit­ten mat­kau­in­nin.

Ai­to­lah­den lai­tu­rin pääs­sä oli kak­si­ker­rok­si­nen hyp­py­tor­ni, joka on sit­tem­min pu­ret­tu. Hy­vin luul­ta­vas­ti sik­si, et­tä jo ysä­ril­lä se oli ke­nos­sa. Tar­peek­si kor­ke­aa hyp­pyä var­ten piti ki­vu­ta vi­nol­le kak­ko­sen kai­teel­le, mikä oli han­ka­lam­pi hom­ma kuin it­se hyp­pää­mi­nen.

"Suo­sik­ki­ni" oli sy­vyys­su­kel­lus, jos­sa piti ha­kea poh­jas­ta esi­nei­tä. No, kos­ka tä­män alu­een jär­vet ei­vät ole tun­net­tu­ja kir­kas­ve­ti­syy­des­tään, oli esi­neet pa­kat­tu val­koi­siin muo­vi­pus­sei­hin, jot­ta ne nä­ki­si hel­pom­min. Muu­ten hyvä idea, mut­ta pus­sit va­jo­si­vat mu­ta­poh­jaan.

On­nis­tuin sil­ti ui­maan it­se­ni mais­te­rik­si. Pää­tös­ti­lai­suu­des­sa saa­tu muo­vi­nen laa­ke­ri­sep­pe­le on ol­lut ai­kui­se­na­kin ker­ran pääs­sä opis­ke­lu­ai­ko­jen pöy­tä­juh­las­sa, jos­sa oli pää­hi­ne-tee­ma.

Lau­ra Jo­ki­sa­lo

Niina Kivioja

Kirk­ko­ve­neellä aamu­var­hain merelle

Olen ko­keil­lut kirk­ko­ve­ne­sou­tua yh­den ker­ran. Tämä ta­pah­tui vuo­sia sit­ten Kus­ta­vis­sa Vol­ter Kil­pi -kir­jal­li­suus­vii­kon yh­tey­des­sä.

Osal­lis­tuim­me ka­ve­ri­po­ru­kal­la tee­ma­päi­vil­le, ja sain muut hou­ku­tel­tua myös van­ha­na­jan kir­kon­me­noi­hin. Py­hä­aa­mun kirk­ko­mat­ka tai­val­let­tiin tie­ten­kin kirk­ko­ve­neel­lä. Il­moit­tau­duim­me mu­kaan hy­vis­sä ajoin ke­vääl­lä, jot­ta var­mas­ti mah­dum­me mu­kaan.

Sou­tuun oli sit­ten ai­ka­naan he­rä­tys sun­nun­tai­aa­mu­na kel­lo 5. Au­toil­la los­sil­le ja koh­ti pi­ha­pii­riä, jos­ta niit­ty­jen ohi pa­ti­koim­me pa­rin ki­lo­met­rin mat­kan ran­taan. Jo aa­mul­la oli 25 as­teen hel­le.

Kirk­ko­ve­nees­sä mei­tä oli vain muu­ta­ma. It­se asi­as­sa osal­lis­tu­jia oli niin vä­hän, et­tä ky­läl­tä oli­vat ke­rän­neet vä­keä, jot­ta ison puu­paa­tin sai ve­sil­le.

Edes­sä­ni is­tui kak­si nuor­ta, joil­la tek­niik­ka oli tyys­tin ka­dok­sis­sa. Kum­man­kin ai­rot rois­ki­vat jo­kai­sel­la ve­dol­la ta­ka­nais­tu­jat mä­rik­si. Tämä vä­lil­lä mei­na­si ki­ris­tää her­mo­ja.

Kirk­ko­ve­ne oli iso, sou­ta­jia vä­hän, hel­le kova ja mat­ka ai­na­kin tun­tui pit­käl­tä. Mei­dän ne­li­hen­ki­sel­lä po­ru­kal­lam­me oli omaa ki­vaa, mut­ta kans­sa­mat­kaa­jat ei­vät ym­mär­tä­neet huu­mo­ri­am­me. Ai­kan­sa kes­ki­näis­tä pii­kit­te­ly­äm­me kuun­nel­tu­aan ryh­män ve­tä­jä ky­säi­si­kin, et­tä mis­tä me oi­kein tun­nem­me toi­sem­me. Po­ruk­kam­me koos­tui en­ti­sis­tä opis­ke­lu­ka­ve­reis­ta, ja it­se asi­as­sa vuo­sien tau­on jäl­keen olim­me yh­des­sä.

Wan­han ajan ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen jäl­keen nau­tim­me kirk­ko­kaf­feet en­nen pa­luu­sou­tua au­rin­gon paah­tees­sa. Au­rin­ko­ras­va es­ti ihon pa­la­mi­sen, käm­me­net sen si­jaan hiu­kan hier­tyi­vät sou­ta­mi­ses­ta. Ko­ke­mus oli iki­muis­toi­nen ja ai­nut­ker­tai­nen.

Maa­rit Leh­to-Ala­ta­lo

Niina Kivioja

Tuli­tik­kuja lai­naa­massa

2000-lu­vun al­ku­puo­lel­la saim­me kah­den ka­ve­ri­ni kans­sa ide­an läh­teä ex tem­po­re yön yli -mök­ki­reis­sul­le. Isä­ni mök­ki si­jait­si vain puo­len tun­nin ajo­mat­kan pääs­sä, jo­ten pe­ril­lä olim­me no­pe­as­ti.

Olim­me is­tu­neet il­taa ja gril­lan­neet, kun tuli ai­ka läm­mit­tää sau­na. Täs­sä vai­hees­sa huo­ma­sim­me, et­tä vii­mei­nen tu­li­tik­ku oli tul­lut käy­te­tyk­si gril­liin. Muu­ta­man olu­en olim­me ku­kin naut­ti­neet, mut­ta juo­vuk­sis­sa em­me mis­sään ta­pauk­ses­sa ol­leet.

Elo­kui­nen läm­min il­ta oli jo pi­men­ty­nyt. Huo­ma­sim­me, et­tä kol­men mök­ki­naa­pu­rin ta­kaa siin­si valo. Niin­pä läk­sim­me ve­neel­lä liik­keel­le.

Puo­li­vä­lis­sä ly­hyt­tä ve­ne­mat­kaa huo­ma­sim­me, et­tä vene ui ko­vin sy­väl­lä. Vä­li­poh­jaan oli il­mei­ses­ti pääs­syt vet­tä. Pää­sim­me ai­na koh­de­lai­tu­rin edus­tal­le, jos­sa vene lo­pul­ta up­po­si.

Ka­ve­ri­ni oli­vat jo köm­pi­neet mär­ki­nä lai­tu­ril­le, mut­ta al­le­kir­joit­ta­nut sei­soi isoi­soi­sän tuo­hi­lak­ki pääs­sä kau­laa myö­ten ve­des­sä.

– Mitä mie­hiä, mil­lä asi­al­la, kuu­lui lai­tu­ril­ta ei-niin-tu­tun mök­ki­naa­pu­rin äräh­dys.

– Tu­li­tik­ku­ja lai­naa­mas­sa, so­per­sin vas­tauk­sek­si.

Se­li­tyk­sen jäl­keen ti­lan­tees­ta sel­vit­tiin nau­rul­la. Myös ve­net­tä saim­me ent­rat­tua sen ver­ran, et­tä pää­sim­me ta­kai­sin ko­ti­ran­taan.

As­kil­li­nen tu­li­tik­ku­ja saa­tiin mat­kaan, kii­tos ys­tä­väl­li­sen naa­pu­rin. Isoi­soi­sän tuo­hi­hat­tu säi­lyi se­kin kui­va­na ja on edel­leen tal­les­sa.

Juk­ka Huik­ko