Julkisuudessa hehkutetaan kilpaa maahamme kaavailtuja jättimäisiä datakeskuksia ja vihreää siirtymää, mutta kukaan ei uskalla lausua ääneen kylmää tosiasiaa: edessä on sähkön hinnan kaksinkertaistuminen vuoteen 2030 mennessä.
Suomeen suunnitellaan parhaillaan jopa 5 000–10 000 megawatin jatkuvaa lisätehoa vaativia datakeskuksia. Mittakaava on järjetön. Fingridin kantaverkon suurin koskaan mitattu läpäisykyky on noin 15 500 megawattia, ja se oli tapissa tammikuun 2026 paukkupakkasilla.
Pelkät datakeskukset vaatisivat Fingridiltä yli 5,5 miljardin euron kantaverkkourakkaa kapasiteetin nostamiseksi 20 000 megawattiin. Tuon laskun maksavat lopulta suomalaiset sähkönkäyttäjät siirtomaksuissaan. Vielä pahempi on aikajänne: datakeskukset nousevat parissa vuodessa, mutta kantaverkon ja jakeluverkkojen vahvistaminen vie vuosikymmenen.
Suurin valhe liittyy sähkön riittävyyteen. Poliitikot toistavat, että uusi tuulivoima ratkaisee ongelman. Ei ratkaise. Tuulivoima on osa ongelmaa, ei ratkaisua.
Sähköverkko ei toimi vuotuisilla tilastokeskiarvoilla, vaan kunkin sekunnin hetkellisellä teholla. Maatuulivoimalla vain 30 prosenttia ajasta sähkötehoa tulee riittävästi olipa turbiineja kuinka monta tuhatta. Tyynenä pakkaspäivänä tuotanto romahtaa miinukselle. Mistä otetaan puuttuvat tuhannet megawatit, kun pakkanen kiristyy 25 asteeseen ja tuulimyllyn lapa ei hievahdakaan?
Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Esimerkkinä tästä nähtiin Fortumin umpityperä ”diili” myydä puolet Loviisan ydinvoimalan tuotannosta 22 vuodeksi, jotta Google voisi väittää ”tuovansa sähkön mukanaan” rakentaessaan konesalejaan.
Todellisuudessa Suomeen ei tuotu yhtäkään uutta wattia tuotantokapasiteettia, vaan kansallista perusvoimaa vietiin suoraan pois muulta teollisuudelta ja kansalaisilta. Fortumin Uniper-johtajat pääsevät toki helpolla varmistaessaan bonuksensa, mutta samalla he myivät kansallisen kruununjalokiven pilkkahintaan globaalille jätille.
Edes Ruotsin apuun on turha enää luottaa. Ruotsi sitoo oman pohjoisen vesivoimansa omiin datakeskuksiinsa ja teollisuuteensa. Lisäksi Ruotsin sisäinen NordSyd-hanke ja Saksan halki rakennettava SuedLink-maakaapeliyhteys avaavat sähkölle esteettömän väylän etelään. Ruotsin säätösähkö imetään Etelä-Ruotsin Tanskan ja Keski-Euroopan kalliille markkinoille, eikä Suomeen riitä edes entiseen malliin säätövoimaa.
Saksan 2028 valmistuvat pohjois-eteläsuuntaiset kaksi massiivista “sähköbaanaa” vähentävät myös saksalaisten kiinnostusta tehdä PPA-sopimuksia tuulivoimasta Suomessa, kun Pohjois-Saksan oma tuulivoima saadaan Baierin käyttöön.
Suomessa turpeesta, lauhdevoimasta ja perinteisestä sähkön ja lämmön yhteistuotannosta (CHP) luopuminen on ollut samanlainen katastrofi kuin ydinvoimasta luopuminen Saksassa. Ajoimme alas kotimaisen, säävarman ja helposti varastoitavan polttoaineen ilman, että tilalle rakennettiin yhtäkään uutta tehonlähdettä.
Tilalle hankitut sähkökattilat vain pahentavat tilannetta: ne kuluttavat valtavasti sähköä juuri silloin, kun verkko muutenkin huutaa hoosiannaa.
Datakeskustoimijat kiirehtivät kuorimaan kermasta kantaverkon vapaan kapasiteetin ja olemassa olevan sähkön.
Myös puheet datakeskusten hukkalämmön pelastavasta voimasta ovat harhaa. Palvelinsaleista ulos tuleva vesi on noin 30-asteista kädenlämpöistä lillua. Tuo voisi juuri riittää kasvihuoneessa. Mutta hukkalämpö ei lämmitä yhtäkään taloa ilman teollisia lämpöpumppuja, joiden pyörittäminen 100-asteisen kaukolämpöveden lämmittämiseksi vaatii jälleen massiiviset määrät priimaa sähköä kantaverkosta, ja isot investoinnit.
Kun ydinvoima jauhaa, liian vähän, tasaista perusvoimaa ja vesivoimaa ei ole riittävästi, puuttuva teho on pakko tuottaa fossiilisilla moottorivoimaloilla ja tuontikaasulla. Tämä säätövoima maksaa mansikoita. EU:n päästöoikeuksien ja kalliin polttoaineen vuoksi sähkön rajakustannus nousee helposti 10–13 senttiin kilowattitunnilta useimmille vuoden tunneille.
Kun tähän lisätään kanta- ja jakeluverkkojen miljardi-investoinnit sekä liikenteen sähköistymisen vaatimat tehomaksut, kuluttajan maksama kokonaishinta nousee nopeasti 25–30 senttiin kilowattitunnilta.
Tilanne on täysin hallitsematon. Datakeskustoimijat kiirehtivät kuorimaan kermasta kantaverkon vapaan kapasiteetin ja olemassa olevan sähkön ennen kuin seinä nousee pystyyn. Tavalliselle suomalaiselle käteen jää vain moninkertainen sähkölasku ja horjuva toimitusvarmuus. Suomen vihreä siirtymä on tuhoisa Vihreä Sortuma, joka laajenee hyvin nopeasti.
Tietäisitpä, tyttäreni, kuinka vähällä järjellä Suomea hallitaan.
Jaakko Rytilä