Niina Kivioja
Ylä-Satakunta
Paikallismedia Ylä-Satakunnan verkkopalvelun uusi ulkoasu ja käyttöliittymä julkaistiin tammikuussa. Kehitystyö on sen jälkeen jatkunut erityisesti verkkokerronnan parissa.
Viimeisimpänä sivustolle on kesäkuun alkupuolella tuotu videosyöte. Videot toistetaan Ylä-Satakunnan käytössä olevaa Neo-toimitusjärjestelmää hyödyntäen Neodirect-verkkojulkaisujärjestelmässä eli suoraan Ylasatakunta.fi-verkkopalvelussa.
Sisällöt on talletettu muun media- ja arkistosisällön tapaan Ylä-Satakunnan käytössä oleville Suomeen sijoitetuille palvelimille. Videoita pystyy jakamaan jakolinkeillä sosiaalisen median palveluissa niin, että linkki ohjaa liikenteen Ylä-Satakunnan verkkosivuille.
Videosisältöjä on ollut aikaisemminkin, mutta ne on taltioitu ja toistettu kolmannen osapuolen järjestelmästä. Suurin osa Vimeo-palvelussa, josta videot on tuotu upotuskoodeilla osaksi verkkojulkaisua.
Videot saavat samalla myös uuden roolin sisällöntuotannossa.
– Videot voivat olla osa perinteisen verkkoartikkelin sisältöä, mutta videoita tullaan julkaisemaan myös aiheista, joita ei uutisissa tai muissa aiheissa käsitellä lainkaan. Viimeksi mainittu "kontentti" on tuttua sosiaalisesta mediasta. Tällä tavoitellaan osaltaan yleisöpohjan laajentamista, sanoo päätoimittaja Jukka Huikko.
Videot voivat liittyä julkaistuun juttuun ja olla osa sen sisältöä, tai sitten olla kokonaan liittymättä mihinkään juttuun. Emil Kuivanen tekee videota marjoista.
Niina Kivioja
Videoita sekä niiden tekemistä ja editointia pilotoidaan kesän yli. Videoista vastaa pitkälti toimitusharjoittelijana kesän yli työskentelevä Emil Kuivanen, joka valmistui keväällä 2026 mediapalveluiden toteuttajaksi.
– Mukavaa päästä tekemään heti oman alan töitä ja hakemaan lisää kokemusta videoiden teosta, Kuivanen sanoo.
Videosyöte löytyy Ylä-Satakunnan verkkopalvelun etusivun näkymästä. Katsottavaa on kesän mittaan jo kertynyt kohtuullisesti. Tuoreilla videoilla näkee muun muassa Leevi Vahosalmen nousun lavalle WTF-tapahtumassa tai kohutun Purra-teoksen esillä Vahojärvellä.