Isä­ni oli me­neh­ty­es­sään vas­ta 66-vuo­ti­as. Hän oli sai­ras­tel­lut jo pit­kään. Ku­lu­neen ke­vään ja ke­sän ai­ka­na seu­ra­sin vie­res­tä, mi­ten en­nen niin ak­tii­vi­nen ja mie­li­pi­tei­tään il­mai­se­va ih­mi­nen jät­täy­tyi hil­jaa taka-alal­le. Vä­sy­mys ja uu­pu­mus oli­vat jat­ku­vas­ti läs­nä. Hän viet­ti kui­ten­kin vii­mei­set het­ken­sä ko­to­naan, hil­jaa ja rau­hal­li­ses­ti.

En­nen sai­ras­tu­mis­taan, ja sen ai­ka­na­kin, isä seu­ra­si päi­vän ta­pah­tu­mia tar­kas­ti. Hä­nen mie­len­kiin­ton­sa ulot­tui po­li­tii­kas­ta lä­hes kaik­ki­al­le in­hi­mil­li­sen elä­män osa-alu­eil­le. Ei ol­lut sel­lais­ta asi­aa, mis­tä en oli­si voi­nut hä­nen kans­saan pu­hua. Me pu­huim­me kai­kes­ta mitä mie­leen tuli, ja poh­dim­me asi­oi­ta mo­nes­ta nä­kö­kul­mas­ta. Isäl­lä oli har­voin asi­ois­ta vain yh­tä mus­ta­val­kois­ta nä­kö­kul­maa.

Isä­nä hän oli kan­nus­ta­va ja tu­ke­va. Hän piti eri­tyi­sen tär­ke­ä­nä har­ras­tuk­sia, opis­ke­lu­ja ja työn te­koa. Mei­dän isä–ty­tär-suh­teem­me oli ai­nut­laa­tui­sen ta­val­li­nen, jos­ta jään kai­paa­maan tie­ten­kin eni­ten nii­tä vii­sai­ta neu­vo­ja ja oh­jei­ta.

Jul­ki­va­sem­mis­to­lai­se­na hän oli ih­mis­ten vä­li­sen tasa-ar­von ja yh­teis­kun­nal­li­sen de­mok­ra­ti­an tin­ki­mä­tön puo­lus­ta­ja. Nämä pe­ri­aat­teet oh­ja­si­vat hän­tä Kar­vi­an kun­nan luot­ta­mus­teh­tä­vien hoi­dos­sa. Huo­li de­mok­ra­ti­an to­teu­tu­mi­ses­ta oli suu­ri, kun puhe kään­tyi Poh­jois-Sa­ta­kun­nan ja koko Sa­ta­kun­nan maa­kun­nan vä­es­tö­ke­hi­tyk­seen, sekä Suo­men ase­maan glo­baa­lis­sa maa­il­mas­sa.

Isäl­lä oli lop­pu­ma­ton tie­don­näl­kä. Hän luki pal­jon ja oli lu­ki­ja­na mo­ni­puo­li­nen. Ah­ke­ra­na kir­jas­ton käyt­tä­jä­nä hän­tä kiin­nos­ti­vat ylei­sen his­to­ri­an ohel­la myös po­liit­ti­set muis­tel­mat sekä tie­to- ja kau­no­kir­jal­li­suus. Eri­tyi­sen kiin­nos­tu­nut hän oli van­hem­pien su­ku­pol­vien elä­män­ko­ke­muk­ses­ta. Vuo­si­kym­me­nien ajan hän haas­tat­te­li alu­eem­me van­hem­pia ih­mi­siä hei­dän muis­tel­mis­taan. Niis­tä hä­nel­lä oli­kin pal­jon mie­len­kiin­toi­sia ker­to­muk­sia, ta­ri­noi­ta ja sat­tu­muk­sia.

Kos­ka isä oli kun­ta­po­lii­tik­ko ja po­liit­tis­ten il­mi­öi­den ak­tii­vi­nen tark­kai­li­ja, hä­nen kan­taa ot­ta­via kir­joi­tuk­si­aan nä­kyi myös sa­no­ma­leh­tien pals­toil­la. Tär­ke­än nä­ky­mi­sen väy­län tar­jo­si myös so­si­aa­li­nen me­dia, jos­sa moni jäi­kin kai­paa­maan hä­nen hy­viä kir­joi­tuk­si­aan.

Maan­vil­je­li­jä­nä hän oli huo­lis­saan am­mat­ti­kun­tan­sa tu­le­vai­suu­des­ta. Huo­len­sa il­mais­tu­aan hän usein täy­den­si sa­no­maan­sa to­te­a­mal­la, et­tä ”ei ih­mi­set syö­mät­tä pär­jää, ja sik­si me em­me voi omas­ta pe­ru­se­lin­tar­vik­kei­den tuo­tan­nos­ta luo­pua. Jos luo­vum­me, sitä Suo­mi ei kes­tä.”

Isäl­lä oli lu­kui­sia luot­ta­mus­toi­mia va­sem­mis­to­lii­ton edus­ta­ja­na. Hä­nel­lä oli me­nos­sa nel­jäs kau­si Kar­vi­an kun­nan­val­tuus­tos­sa. Muis­ta kun­nal­li­sis­ta luot­ta­mus­teh­tä­vis­tä mai­nit­ta­koon so­si­aa­li- ja pe­rus­tur­va­lau­ta­kun­nan jä­se­nyys ja va­ra­pu­heen­joh­ta­juus, sekä tar­kas­tus­lau­ta­kun­nan jä­se­nyys ja va­ra­pu­heen­joh­ta­juus. Edel­lis­ten li­säk­si hän toi­mi maa­seu­tu­lau­ta­kun­nan jä­se­ne­nä ja maan­ja­ko­toi­mi­tus­ten us­kot­tu­na mie­he­nä.

Koko ai­kui­si­kän­sä isä­ni toi­mi ak­tii­vi­ses­ti aluk­si Suo­mi–Neu­vos­to­liit­to-seu­ras­sa ja myö­hem­min Suo­mi–Ve­nä­jä-seu­ras­sa. Vii­mei­set vuo­det hän oli Suu­poh­jan yh­dis­tyk­sen va­ra­pu­heen­joh­ta­ja. Hän oli myös Kar­vi­an Va­sem­mis­to­liit­to ry:n pu­heen­joh­ta­ja.

Hil­ma Vä­li­mä­ki

ty­tär