Minulla oli onni päästä lapsena hyvään kouluun. Syksystä 1989 kävin kaksi ensimmäistä luokkaani Helsingissä, Ala-Malmin viipalekoulussa. Se oli "lapsen kokoinen" kolmesta punaisesta parakista muodostunut, nyt jo purettu koulu. Pihalla oli kaikki tarvittava: pari leikkitelinettä, hiekkakenttä ja muutama puu. Suurin osa alueesta oli nurmikkoa, mutta parakkien välissä oli asvalttialue, jonka pintaan oli maalattu tervapatarinki. Korkeuserojakin oli, joten talven mittaan tiettyyn kohtaan muodostui hurja jäämäki.
Parakkien molemmissa päissä sijaitsivat luokat. Meidän parakissamme sijaitsi myös keittiö, sekä opettajainhuone, jonka ovi oli merkitty pilakuvalla korppikotkasta, jolla on karttakeppi kynsissään.
Omaan luokkaan oli kiva mennä. Omassa pulpetissa säilytettiin tavaroita ja sen päällä myös ruokailtiin. Keittäjä toi ruuan kärryllä luokkaan. Hänen saapuessaan sanottiin kuuluvalla äänellä "Hyvää päivää keittäjätäti!".
Meidän luokassamme hoidettiin pientä akvaariota, naapuriluokassa kotiloja. Akvaarion hoidosta keskusteltiin luokassa ja joku oppilaista otti sen kotiinsa aina lomien ajaksi. Se oli kerran meilläkin, mikä tuntui kunnia-asialta ja luottamuksen saamiselta.
Opettaja oli selvästi työstään innostunut ja tarvittaessa jämäkkä. Jälkeenpäin ajatellen opettajilla näytti olleen oma valtakuntansa, jossa tehdä perus-koulupäivistä kiinnostavia ja omannäköisiään. Muun muassa ympäristöopin tunneilla retkeiltiin läheisissä metsissä.
Muiden luokkien kanssa tehtiin yhteistyötä. Järjestettiin myyjäisiä, teatteriesityksiä ja naamiaisia, joihin perheenjäsenet kutsuttiin. Meillä oli teemaviikkoja. Mozart-viikolla kävimme lasten oopperassa, ja luokassa katsoimme lähinnä kai meitä varttuneemmalle yleisölle suunnatun Amadeus-elokuvan. Myöhemmin ymmärsin, että opettajat olivat kelanneet pois alun kohtauksen, jossa Salieri löytyy ranteet auki viilleltyinä.
En tiedä tehtiinkö silloin yhteisöllisyydestä numeroa niin kuin nyt, mutta tuossa koulussa oli henki ja puitteet yhteisöllisyyden ilmentyä. Oli luontevaa olla yksi muista. Nyt pidän lottovoittona sitä, että sain käydä koulua ilman mitään tietoa kännyköistä tai tietokoneista. Koulu oli minua varten ja ohjasi hyvään. Se ympäristö antoi tilaa kasvaa. Lapsia ei stressattu, mutta heiltä vaadittiin huolellisuutta ja käytöstapoja.
Uskon, että näiden hyvien aikojen kokeminen herkässä iässä on kantanut minua myöhemmin elämässäni. Toivottavasti nykylapset saavat kouluistaan elämänmyönteisiä kokemuksia.
Susanna Nykyri
Linnankylä
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.