Taina Niiranen opastaa arkistokuvassa Parkanon kaupunginvaltuutettuja korona-aikana kasvomaskin käytössä.
Heikki Pettinen
1. pääkirjoitus | Kuntalaista pidetään yhä pimennossa
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Tarkastuslautakunta puoltaa vastuuvapautta Hirsimäelle ja Niiraselle
Tarkastuslautakunta pääsi kuulemaan Taina Niirasta ja Erkki Hirsimäkeä, ja päätti kuulemisen jälkeen esittää myös heille vastuuvapautta.
Niina Kivioja / Heikki Pettinen
Tarkastuslautakunta kuulee entiset viranhaltijat – Parkano laskuttaa sote-rästit, Kihniö kiistää ne
Parkanon kaupunginhallitus ei kuulekaan entisiä virkamiehiä, vaan sittenkin tarkastuslautakunta. Ylärivissä entinen terveys- ja hyvinvointi johtaja Taina Niiranen (vas) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Klaus Myllymäki. Alarivissa tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Juha Tuominen ja entinen kehitysjohtaja Erkki Hirsimäki.
Hirsimäki ja Niiranen jäämässä vaille vastuuvapautta – kh ei ole kuullut kaksikkoa
Tarkastuslautakunnan mukaan entiselle terveys- ja hyvinvointijohtaja Taina Niiraselle (ylhäällä vas.) ja entiselle kehitysjohtaja Erkki Hirsimäelle ei voi myöntää vastuuvapautta. Vastuuvapaudesta päättää kaupunginvaltuusto. Ylärivissä oikealla kaupunginhallituksen puheenjohtaja Klaus Myllymäki ja alarivissä vasemmalla tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Juha Tuominen.
Miljoona onkin 1,8 miljoonaa – Pihlajalinna-sovun hintalappu nousi perusturvalautakunnan esityslistalla
Sovun hieronta kaupungin ja Pihlajalinnan välillä on ollut pitkä ja monivaiheinen prosessi. Parkanon kaupunginhallitus käsitteli asiaa muun muassa 14.2. 2022.
Hyvinvointialue valitsi uusia johtajia – Taina Niirasesta henkilöstöjohtaja
Taina Niirasen uusi virka on Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja.
Heikki Pettinen
Päätoimittajalta | Kulisseissa kohisee
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Kaupunginhallitus äänesti Niirasen virkavapaan ottamisesta käsittelyyn
Uusi päätös Taina Niirasen osittaisesta virkavapaasta
Kaupunginjohtaja teki uuden päätöksen terveys- ja hyvinvointijohtaja Taina Niirasen 60-prosenttisesta virkavapaasta. Se alkaa joulukuun alussa ja kestää ensi vuoden kesäkuun loppuun.
Heikki Pettinen
Kaupunginhallitus palautti terveys- ja hyvinvointijohtajan virkavapaan valmisteluun
Kaupunginjohtaja myönsi terveys- ja hyvinvointijohtajalle osittaisen virkavapaan 14. lokakuuta.
Hyvinvointialueen valmistelu on nyt Taina Niirasen päätyö
Taina Niiranen siirtyy marraskuun alusta 60-prosenttisesti hyvinvointialueen ja siten valtion palkkalistoille. Arkistokuvassa hän opastaa kaupunginvaltuustoa kasvomaskin käytössä.
Heikki Pettinen
Maria Niiranen Parkanon suunnittelijaksi
Kotihoidon siirtoa Kolmostien Terveydelle valmistellaan
Parkanon ja Kihniön kotihoidon järjestää helmikuun alusta lähtien taas Kolmostien Terveys. 9lives purki kotihoitopalveluiden yhteistyösopimuksen 15. tammikuuta.
Ylä-Satakunnan arkisto/Minna Lautamäki


