Samuli Virran (kesk) vastaesitys sai taakseen koko sivistyslautakunnan. Virta on politiikassa mukana ensimmäistä kautta.
Emil Kuivanen
Sivistyslautakunnan 85 prosentin korotus taksoihin ei saanut tukea – kunnanhallitus käytti lopulta otto-oikeutta
Sivistyslautakunta käsitteli uudelleen aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuja.
Niina Kivioja
Karvia korottamassa aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuja reilusti – edellisestä kerrasta liki 10 vuotta
Marko Huhta
Hao hylkäsi kihniöläisten valituksen aamu- ja iltapäivätoiminnan lakkauttamisesta – toiminta jatkuu edelleen
Kihniön koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta oli tarkoitus lakkauttaa osana kunnan talouden sopeuttamisohjelmaa, mutta päätös pyörrettiin ja toiminta jatkuu edelleen.
Laura Jokisalo
Kihniö sai puserrettua vuoden 2025 talousarvion paperilla niukasti ylijäämäiseksi
Kihniön vuoden 2025 talousarvio tuli hyväksytyksi maanantaiehtoon kokouksessa.
Jukka Huikko
Kihniön aamu- ja iltapäivätoiminnan lopettamispäätöksestä valitettu hallinto-oikeuteen
Kihniön talouden sopeuttamisohjelman mukaan koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan lopettamisella on tarkoitus säästää 17 000 euroa per vuosi.
Laura Jokisalo


