Las­ki­ais­sun­nun­tais­ta al­kaa las­keu­tu­mi­nen tuh­ka­kes­ki­vii­kon kaut­ta pää­si­äis­tä edel­tä­vään paas­toon. Paas­to­nai­ka tar­koit­taa yk­sin­ker­tais­ten elä­män­ta­po­jen, it­se­kiel­täy­myk­sen ai­kaa.

Paas­to­nai­ka­na mei­dän jo­kai­sen on hyvä tar­kas­tel­la elä­mäm­me si­säl­töä. Mikä on tär­ke­ää, en­tä voi­sim­me­ko luo­pua jos­ta­kin? En­sim­mäi­se­nä voi tul­la mie­leen an­taa omas­taan pois jo­tain yli­mää­räis­tä sel­lai­sel­le, joka sitä tar­vit­see.

Meil­lä on kui­ten­kin tär­ke­äm­pää­kin pois an­net­ta­vaa kuin pelk­kä maal­li­nen mam­mo­na. Mei­dän tu­li­si luo­pua si­säl­läm­me, aja­tuk­sis­sam­me ja sy­dä­mes­säm­me ole­vis­ta tur­his­ta asi­ois­ta, jot­ta Ju­ma­la sai­si ti­laa toi­mia meis­sä. Paas­to­nai­ka kut­suu mei­tä it­se­tut­kis­ke­luun, poh­ti­maan sitä, mikä elä­mäs­sä oi­ke­as­ti on tär­ke­ää ja ta­voit­te­le­mi­sen ar­vois­ta. Pel­kän oman poh­dis­ke­lun va­ras­sa em­me kui­ten­kaan pää­se pit­käl­le. Pa­ras kei­no on ru­koil­la ja pyy­tää Ju­ma­laa näyt­tä­mään meil­le oi­kea tie. Se tie, jota mei­dät on tar­koi­tet­tu kul­ke­maan.

Las­ki­ais­sun­nun­tais­ta al­kaa ai­ka, jol­loin seu­raam­me Jee­suk­sen kul­ke­maa tie­tä. Tie­tä, joka joh­taa hä­net lo­puk­si Gol­ga­tan ris­til­le.

Ajan­koh­dan evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä (Joh. 12:25–33) Jee­sus pu­huu niin omas­ta kuin seu­raa­jien­sa­kin kuo­le­mas­ta. Vaik­ka kuo­le­ma on­kin meil­le ih­mi­sil­le vai­kea paik­ka, pu­huu Jee­sus kuo­le­mas­ta myön­tei­seen sä­vyyn. Omas­ta kuo­le­mas­taan hän sa­noo, et­tä sii­nä Ju­ma­lan nimi kir­kas­tuu ja hä­nen tah­ton­sa ta­pah­tuu. Jee­sus tie­si ta­pah­tu­mat jo edel­tä kä­sin. Hän näki oman kuo­le­man­sa, mut­ta myös sitä seu­ran­neen ylös­nou­se­mi­sen ja tai­vaa­seen as­tu­mi­sen ja sen mitä tämä kaik­ki tar­koit­taa meil­le ih­mi­sil­le.

Seu­raa­jil­leen Jee­sus sa­noo: joka täs­sä maa­il­mas­sa pa­nee alt­tiik­si elä­män­sä, saa osak­seen ikui­sen elä­män. Elä­män alt­tiik­si pa­ne­mi­nen tar­koit­taa Jee­suk­sen seu­raa­mis­ta. Jee­suk­seen us­ko­vien tie on myös ris­tin­tie, yk­si­kään Jee­suk­sen seu­raa­ja ei sääs­ty kär­si­myk­sil­tä ja vai­keuk­sil­ta. Jee­sus tie­tää kuin­ka pal­jon meis­tä it­se ku­kin jak­saa kan­taa ja an­taa meil­le taak­ko­ja sen mu­kaan.

Jee­suk­sen kuo­le­ma ja kuol­leis­ta nou­se­mi­nen ei tar­koit­ta­nut sitä, et­tä vain hän, Ju­ma­lan Poi­ka­na, pää­si Isän Ju­ma­lan luok­se tai­vaan kirk­kau­teen. Kai­kil­le, jot­ka seu­raa­vat Jee­sus­ta tääl­lä us­kol­li­ses­ti, on myös paik­ka tai­vaan kirk­kau­des­sa, ikui­ses­sa elä­mäs­sä.

Joka us­koo mi­nuun, saa elää, vaik­ka kuo­lee­kin (Joh. 11:25–26), lu­paa Jee­sus seu­raa­jil­leen.

Mar­ja Tuo­mi

seu­ra­kun­ta­pas­to­ri

Kih­ni­ön ev.lut. seu­ra­kun­ta