Mitä si­nul­le tu­lee mie­leen ad­ven­tis­ta? En­sin­nä se on var­mas­ti jou­lu­no­do­tuk­sen ai­kaa, eli muis­tut­taa lä­hes­ty­väs­tä jou­lus­ta, suu­res­ta va­lon juh­las­ta pi­mey­den kes­kel­lä. Sii­hen liit­ty­vät nel­jä ad­vent­ti­kynt­ti­lää, jot­ka yk­si­tel­len syt­ty­vät lä­hes­tyt­tä­es­sä jou­lua.

Ad­vent­ti on jou­lun val­mis­te­lu­ai­kaa. Moni miet­tii, kuin­ka lä­hei­si­ään muis­taa, kor­tein ja lah­join. Mo­nel­le on tär­ke­ää lait­taa myös ko­tia jou­lu­kun­toon, ko­ris­tein ja va­loin.

Lai­toim­me vai­mon kans­sa jou­lun va­lot jo va­lai­se­maan niin ko­din si­säl­le kuin ulos­päin­kin vii­me vii­kol­la. Ihan kuin oli­si jou­lu tul­lut lä­hem­mäk­si, kun sen mer­kit jo lois­ta­vat, vaik­kei lu­men val­keut­ta ja hoh­toa vie­lä ole­kaan.

Myös ad­ven­tin pe­rim­mäi­nen sa­no­ma joh­taa jou­luun val­mis­tau­tu­mi­seen. Ad­vent­ti on Her­ran odo­tus­ta. Kris­tus tu­lee mo­nel­la ta­val­la: Hän tu­lee Sa­nas­saan mei­tä lä­hel­le. Ad­ven­tis­sa odo­tam­me Hän­tä kun­ni­an ku­nin­kaa­na, ja lo­pul­ta Hän tu­lee maa­il­maam­me pie­nes­sä lap­ses­sa ih­mi­sek­si ih­mis­ten kes­kel­le.

Minä sei­son ovel­la ja kol­ku­tan… (Ilm. 3: 20–22.)

Ad­ven­tin sa­no­mas­sa Kris­tus tu­lee nöy­rä­nä ja kol­kut­taa ”sy­dä­miem­me ovel­la”. Joka avaa sy­dä­men­sä Hä­nen ää­nel­leen, pe­rii lo­pul­ta pe­las­tuk­sen ja Tai­vaan – täs­sä on ad­ven­tin sa­no­ma!

En­sim­mäi­se­nä ad­vent­ti­na lau­lam­me Hoo­si­an­naa. Mie­les­tä­ni sii­nä on iki­ai­kai­nen ru­kous, joka avaa juu­ri sy­dä­men port­te­ja Kris­tuk­sel­le tul­la sy­dän­ten Her­rak­si. Hoo­si­an­na tar­koit­taa Her­ra au­ta, Her­ra ar­mah­da. Sii­nä tun­nus­tam­me, et­tem­me omas­ta voi­mas­ta pys­ty elä­määm­me pe­las­ta­maan. Tar­vit­sem­me elä­määm­me uut­ta voi­maa yl­hääl­tä, ja lo­pul­ta­kin tar­vit­sem­me Jee­sus­ta elä­mäm­me Her­rak­si jo­kai­seen päi­vään.

Tänä vuon­na eri­tyi­ses­ti tar­vit­sem­me Kris­tus­ta ja hä­nen var­je­lus­taan va­ka­vas­sa kul­ku­tau­tik­rii­sis­sä. Her­ra var­jel­koon ja siu­nat­koon mei­tä ko­ro­na­vi­ruk­sel­ta edel­leen, niin kuin hän on mei­tä tä­hän as­ti­kin var­jel­lut. Var­mas­ti juu­ri tämä on tä­män ad­ven­tin huo­kaus Hoo­si­an­naa lau­la­es­sam­me.

Sep­po-pap­pi

Kar­via