Ke­sä­lo­ma-ai­ka­na mie­lee­ni tu­lee usein sar­ja­ku­va, jos­sa pap­pi kes­kus­te­lee toi­sen ih­mi­sen kans­sa.

Pap­pi: "En pidä lo­maa tai va­paa­päi­viä, kos­ka ei pa­ho­lai­nen­kaan nii­tä pidä."

Toi­nen: "Si­nul­la on kyl­lä kum­mal­li­nen esi­ku­va."

Huu­mo­ri­a­han tuo sar­ja­ku­va on, mut­ta eh­kä kris­tit­tyi­nä on syy­tä ot­taa en­nem­min mal­lia Kris­tuk­ses­ta, joka pyr­ki ve­täy­ty­mään ai­na vä­lil­lä rau­haan ja le­poon, lo­mal­le ja va­paal­le ju­lis­tus­teh­tä­väs­tään. Mut­ta kai­kes­ta huu­mo­ris­taan huo­li­mat­ta tuos­sa sar­ja­ku­vas­sa osu­taan oi­ke­aan sii­nä, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ jat­kuu joka päi­vä, ei­kä se kat­so loma-ai­ko­ja. Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ra­ken­tuu Py­hän Hen­gen kaut­ta ai­na ja kaik­ki­al­la, mis­sä Hä­nen Sa­nan­sa on läs­nä.

Lo­mal­la on oi­keus ot­taa ren­nom­min, mut­ta syn­tiä me teem­me niin va­paal­la kuin työs­sä. Sik­si kai­ken ren­tou­den lo­mas­sa pa­ran­nuk­sen teon tar­ve, syn­tien an­teek­si pyy­tä­mi­nen ja ru­kous ei­vät ole va­paal­la, vaan nii­den on syy­tä kul­kea mu­ka­nam­me joka päi­vä.

Kaik­ki nämä ja mo­net muut Ju­ma­lan lah­jat ra­ken­ta­vat Hä­nen val­ta­kun­taan­sa niin meis­sä kuin ym­pä­ril­läm­me.

Usein kris­ti­tyl­le voi­kin käy­dä toi­sin päin: loma-ai­ka­na, va­paal­la, sil­loin, kun ei ole työs­sä tai ar­jen mo­nis­sa viik­ko­toi­min­nois­sa, ai­kaa Ju­ma­lal­le löy­tyy hel­pom­min. Riip­pu­kei­nus­sa voi ot­taa Raa­ma­tun kä­teen tai ran­ta­sau­nas­sa kat­sel­la jär­vel­le ja ru­kouk­ses­sa kiit­tää ja pyy­tää.

Kun ke­sän läm­pi­mät päi­vät lop­pu­vat ja siir­rym­me jäl­leen ar­keen, voi­kin kii­re ja syk­syl­lä koit­ta­va pi­meys ot­taa ajan hen­gel­li­sen elä­män hoi­ta­mi­ses­ta omas­sa elä­mäs­säm­me. Toki seu­ra­kun­nan viik­ko­toi­min­ta ja eri­lai­set pii­rit ja ti­lai­suu­det tuo­vat Sa­naa mu­ka­naan, mut­ta ajat­te­len, et­tä juu­ri ar­kem­me va­paal­la me olem­me myös va­paal­la Ju­ma­lan edes­sä: eh­kä meil­tä nou­see hel­pom­min koko elä­mäm­me sy­vim­mät ru­kouk­set Hä­nen luok­seen ja py­säh­dym­me Hä­nen eteen­sä.

Nau­ti­taan Luo­jan luo­mis­ta kau­niis­ta ke­sä­päi­vis­tä vie­lä, kun nii­tä on ja kii­te­tään myös sa­tei­sim­mis­ta, syn­kis­tä päi­vis­tä. Joka päi­väl­le riit­tää kii­tos­ta ja joka päi­vä saam­me Ju­ma­lal­ta myös pyy­tää - joka päi­väs­sä on Her­ran ar­mo läs­nä. Aa­men.

Samu Tu­ru­nen