Kosken Helmen vuokraaminen on yksi vyyhti, jossa moni poliitikko olisi kaivannut selkeitä periaatteita.
Kalle Kyösti
Tekninen lautakunta asettui samalle kannalle kuin sivistyslautakunta päiväkotiasiassa – maanantaina asiaa pui kh
Näillä main voi sijaita Parkanon uusi päiväkoti, mikäli sivistyslautakunnan ja teknisen lautakunnan näkemykset otetaan huomioon.
Niina Kivioja
Päivölänrannan merkityt puut olivat kevyen liikenteen väylän tiellä – isännöitsijä kertoo hankkeen peruuntuneen äkisti
Kerrostalon edessä kasvavat puut olisivat olleet kevyen liikenteen väylän tiellä.
Emil Kuivanen
Puolueet sopivat Parkanon paikkajaosta – kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus saavat uudet puheenjohtajat
Tapio Ristamäki (sd) johtaa Parkanon kaupunginvaltuustoa, joka on ylin päättävä elin.
Niina Kivioja
Junalla luontoon saa jatkoa – Seitsemisen kansallispuisto on edelleen mukana
Parkanon rautatieasema ja Seitsemisen kansallispuisto ovat myös tänä kesänä mukana VR:n Junalla luontoon -konseptissa.
Jukka Huikko
1. pääkirjoitus | Ampujat ahtaalla – tuomioistuimella on aina olemassa myös harkintavalta
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pentin alueen susihavainnolle ei vahvistusta – ilmoitus heti rhy:lle
Juna-taksi-yhdistelmällä pääsee Seitsemiseen
Parkanon rautatieasemalta pääsee taksilla Seitsemiseen kiinteillä taksihinnoilla.
Jukka Huikko
Erkki Kalliosta Valtakunnallisen riistaneuvoston puheenjohtaja
Erkki Kallio on toiminut jäsenenä Valtakunnallisessa riistaneuvostossa jo kymmenen vuotta. Elokuun alussa hän tarttuu neuvoston puheenjohtajan nuijaan.
Jussi Rantala
Susilauma liikkuu Kihniössä jatkuvasti rajan molemmin puolin
Kuusi sutta tallentui riistakameraan lokakuun loppupuolella Kihniön puolella.
Sasa Hautamäki
Parkanossa sattui syksyn ensimmäinen hirvikolari
Parkanon-Karvian riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Kallio kävi hirvikolaripaikalla maanantaina.
Aki Haapaniemi
Lapinnevalla metsästyskoiran tappaneen susilauman koko arvoitus
Riistakameratallenteessa elokuussa 2022 kuvattua niin sanottua Lauhanvuoren susilaumaa.
Vesa Raiskio
Jahtilupa halutaan kaikilta maanomistajilta
Metsästysvuokrasopimuksien olisi hyvä mahdollistaa myös villisian metsästys.
Lukijalta | Kela-taksin voi tilata kahdesta eri keskuksesta
Erkki Kallio jatkaa valtakunnallisessa riistaneuvostossa
Parkanon-Karvian riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Kallio jatkaa sekä valtakunnallisen riistaneuvoston jäsenenä että Satakunnan alueellisen riistaneuvoston puheenjohtajana alkavan kolmivuotiskauden ajan.
Arto Papunen


