Parkanolaisen Emmi Koiviston omistama, valmentama ja ajama poniruuna Niittykorven The King on urallaan kilpaillut 44 kertaa ja ottanut kuuden voiton lisäksi kahdeksan muuta sijaa kolmen joukossa.
Rauli Ala-Karvia
Elvirra pinkoi kakkoseksi
Forssan maalikamerakuva kertoo, minkä verran parkanolaisella Elvirralla jäi eroa kisan voittaneeseen Bebeen.
Järvensivulla uusi kolmevuotias
Rehab ykkönen, Elvirra kakkonen
Urjalalainen Markku Nieminen on valmentanut Rehabia koko uran ajan. Valmennustyö jatkui myös tiistaina Teivon kisoissa, joissa parkanolaisruuna otti uusille omistajille ensimmäisen voittonsa.
Rauli Ala-Karvia
Rehab TalviCupin finaaliin, Elvirra ahkerana
Janne Levula ohjasti Elvirran Turussa lauantaina seitsemänneksi. Sijoitus kohentui seuraavassa Teivon kisassa viidenneksi.
Rauli Ala-Karvia
Rehab kolmanneksi uusilla omistajilla
Rehab aloitti vuoden samalla sijalla kuin se viime kautensa päätti eli kolmostilalla. Kuvassa ruunan rattailla on Hannu Torvinen. Vermossa viime viikolla kuskina oli Iikka Nurmonen.
Rauli Ala-Karvia


