Ensimmäisellä kisakierroksella toisiaan vastassa olivat lopulta koko kisan voittaneet Katja Hyttinen ja Jokimutkan Jalo-Jalmari (edessä) sekä Henna Mäki-Kulmala ja Aarteen Renesanssi.
Niina Kivioja
Rehab jälleen kakkonen
Rehabilla on nyt takanaan 61 kilpailua, josta voittoja on kuusi ja kakkosia Teivon viime viikon kisan jälkeen kahdeksan. Kuvassa ruunan ohjissa Jukka Torvinen.
Rauli Ala-Karvia
Emmi Koivistolle kolmoisvoitto
Emmi Koiviston (s. 2004) valmentajan uralla on nyt 13 voittoa, joista tuorein tuli perjantaina Turussa. Viime vuonna ykkösiä kertyi kolme.
Rauli Ala-Karvia
Kihniön poni avasi vuoden voitolla
Ohjastaja Eerika Koskenvalta pääsi tuulettamaan Porissa voittoa kihniöläisellä Signhill's Luckylla.
Porin ravit
Tornapull pitkällä kirillä kolmas
Nykyisin parkanolaisessa omistuksessa ja valmennuksessa oleva Tornapull juoksi toistaiseksi ainoan voittonsa kuvan Markku Niemisen treenaamana.
Rauli Ala-Karvia
Wauhitta juoksi vauhdilla
Parkanolainen Ville Levula esiintyi sunnuntaina Forssassa sekä valmentajana että ohjastajana.
Rauli Ala-Karvia
Halley Wania sairastauolle
Kaksivuotiaalla Halley Wanialla on edessä tauko kilpailuista. Santtu Raitala on ajanut parkanolais-tamperelaisen lahjakkuuden kaikki kilpailut.
Rauli Ala-Karvia
Kolme kilpailua, kolme voittoa
Heikki Hoffren ja Lipassi juhlivat Jyväskylässä Junnustartin voittoa.
Terhi Piispa-Helisten
Hoffrenilla lupaava orivarsa
Heikki Hoffren ja Lipassi ovat tehneet vahvaa jälkeä 3-vuotiaiden suomenhevosten kilpailuissa.
Jokimaan ravikeskus
Halley Wania ennätyksellään kakkonen
Santtu Raitala on Halley Wanian hovikuski. Pihtiputaalainen ajoi tammalla Kasvattajakruunun voiton ja Hevosenomistajapokaalin kakkostilan.
Rauli Ala-Karvia
Halley Wanialla hieno kaksivuotiskausi
Santtu Raitala on ajanut Halley Wanialla kaikki varsan viisi kilpailua. Niistä kaksi on päättynyt voittoon, ja huonoin sijoitus on kolmas.
Rauli Ala-Karvia
Kihniön poni voittojen tiellä
Parkanolais-hämeenkyröläinen Humu-Liisa on menestynyt tämän vuoden loppupuolella mukavasti. Teivossa reilu viikko sitten tamma otti syksyn kolmannen voittonsa.
Rauli Ala-Karvia
Halley Wanialle kunnon tili
Ohjastajaliigaa ylivoimaisesti johtava Santtu Raitala kartutti etumatkaansa myös ajamalla Kasvattajakruunun voittoon Halley Wanian.
Rehab pitkästä aikaa kärkikolmikkoon
Rehab menestyi mukavasti Markku Niemisen treenissä, ja samaa voidaan odottaa myös parkanolaisvalmennuksessa. Kuvassa ruunan kyydissä on Jukka Torvinen.
Rauli Ala-Karvia
Humu-Liisalle vuoden eka voitto
Kuvan Jukka Torvisen sijasta Humu-Liisaa ohjasti Teivon voittojuoksussa kuskiliigaa hallitseva Santtu Raitala.


