Minna Lautamäki
Lukiolaiset pääsevät viimein opintomatkalle
Melina Hirviniemi, Petteri Suonpää ja Melina Rintaluoma kertovat, että Kreetan-opintomatkan suunnittelu alkoi loppuvuonna 2021.
Euroopan komissio rahoittaa Parkanon lukion kv-toimintaa
Erasmus+:n kautta Parkanon lukion opiskelijoiden on mahdollista päästä ryhmävierailujen lisäksi lyhyisiin yksilövaihtoihin.
Laura Jokisalo
Pienten lukioiden tulevaisuus valoisampi kuin aiemmin
Kouluneuvos Jorma Kauppinen on pitänyt avajaispuheenvuoron kahden vuosikymmenen ajan, ja Kaarnan seminaariväki kuuli niistä viimeisen. Kuvassa myös Suomen Lähilukioyhdistys ry:n puheenjohtaja Jukka O. Mattila.
Vapaus, ok-tunnelma ja kiljuminen – Kevään yo-kirjoitukset ovat pulkassa
Jenny Jaskari ja Roosa Markkola
Lukuvuoden 2022–2023 työ- ja lomapäivät lyöty lukkoon
Tämä kuvituskuva on Kaarnan koulunaloituspäivästä elokuussa 2019.
Ylä-Satakunnan arkisto / Aino Tuohiluoma
Abiturientit jättivät taas koulun
- Emme ole pyromaaneja, totesivat abit, kun pulpetti syttyi palamaan vain hyvin kituliaasti.
Niina Kivioja
Räjähdysvaaran aiheet koskettavat monia nuoria
Julia Ylitörmä näyttelee Elenaa, jolla ei näytelmän kuvauksen mukaan pitäisi olla mitään syytä voida pahoin. Huono olo ei kuitenkaan aina kysele syiden perään.
Vanhalla lukiolla vieraili yli sata kiinnostunutta – purkamispuheille niin ymmärrystä kuin kritiikkiä
Parkanon vanha lukio sijaitsee uuden Kaarnan vieressä (kuvassa etualalla). Osa päättäjistä haluaisi purkaa rakennuksen, mutta tällä hetkellä suojelumerkintä estää sen. Vanhan lukion pitkään odotettu tutustumistilaisuus järjestettiin lauantaina.
Marko Huhta
Syksyn 2021 uusia ylioppilaita
Teknologiaa robotiikasta tekoälyyn lukion teemaviikolla
Lukiolaiset Jesse Kortesluoma (vas.), Verneri Mantila, Ruut Rajamäki ja Joonas Hakala tutustuivat Parkanon lukion teknologian teemaopintoviikolla robotiikkaan. Opiskelijat valmistelivat työpajassaan ”isoja palapelejä” eli robotteja joiden toimintaa esiteltiin työpajojen yhteisillä messuilla.
Jussi Rantala
Lukiossa aloittamassa ainakin 29 uutta opiskelijaa
Uusi lukuvuosi alkaa 5 viikon päästä, 11. elokuuta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Tuore ylioppilas juhlii vasta myöhemmin kesällä
Tuore ylioppilas Markus Ylitörmä on hakenut opiskelemaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun.
Niina Kivioja
Parkanon lukion kevään 2021 ylioppilaat
Laura Jokisalo
Parkanon lukioon haki ensisijaisesti 24, kaikkiaan 60
Lukion varsinainen aloittajamäärä selviää kesällä, kun lopulliset tulokset tulevat.


