Kevään sotaharjoituksessa Niinisalossa nähdään muun muassa CV9030-kalustoa. Kyseessä on niin sanottu rynnäkköpanssarivaunu, joka kykenee kuljettamaan myös jalkaväkeä.
Puolustusvoimat, Jaakko Hongisto
Puolustusvoimille lupa laajentaa kalliolouhintaa Rihkusalossa
Kuvituskuva arkistosta.
Mari Kallio
Ylennykset
Puolustusvoimat Jaakko Hongisto
24 voimalaa on vaikea sovittaa harmonisesti kansallispuiston kupeeseen
Kansallispuiston läheisyys ja alueelle siirretyn metsäpeurapopulaation elintila nousevat esille Horhalanperän tuulivoimahankkeesta annetuissa lausunnoissa.
Niina Kivioja
Dronekuvaajan oltava entistä tarkempana – ulkomaalaisten joukkojen kuvaamiseen merkittävä muutos
Arto Papunen
Puolustusvoimien ajoneuvo suistui ojaan Parkanon ja Karvian välillä – kaksi loukkaantui lievästi
2. pääkirjoitus | Strateginen miljoonasatsaus – alueen painoarvo kansallisen turvallisuuden verkostossa kasvaa
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Parkanon varastoa laajennetaan yli 21 miljoonan euron investoinnilla
Maapeitteinen varastosuoja Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen varastoalueella. Kuva ei ole Parkanon varastolta, mutta varastosuoja on tyypiltään vastaava kuin Parkanoon rakennettavat.
Puolustusvoimat
Päätoimittajalta | Uuden ajan konfliktit pakottavat arvioimaan yhteiskunnan riippuvuutta verkosta – kivijalallekin uusi arvo?
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Ylennykset | Eero Salonen kersantin sotilasarvoon
Nimitys | Ville Hakala Ilmasotakoulun johtajaksi ja Jyväskylän varuskunnan päälliköksi
Karvialaistaustainen Ville Hakala on ylennetty everstin sotilasarvoon. Hakala palvelee Ilmavoimien henkilöstöpäällikkönä.
Puolustusvoimat
Yle: Naton esikunta menossa Niinisalon sijaan Mikkeliin
Amerikkalaista sotaväkeä arkistokuvassa.
Arto Papunen
Everstiluutnantti Petteri Hemminki on Commodore 64 -sukupolvea, mutta nyt hän tekee tohtorintutkintoa tekoälystä
Maanpuolustuskorkeakoulun sotatekniikan laitoksen pääopettaja, everstiluutnantti Petteri Hemminki haluaa tehdä tutkimusta, koska Suomen on Nato-jäsenyydestä huolimatta pystyttävä jatkossakin säilyttämään itsenäinen puolustus.
Laura Jokisalo
Sotaväen perinteikäs Oltermannin hiihto tukeutui myös Karviaan
Oltermannin hiihto aloitettiin Kauhajoen Kauhajärveltä.
Arto Papunen
1. pääkirjoitus | Parkanon asema vahvistuu – osin naapurien kustannuksella
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.


