Kevään sotaharjoituksessa Niinisalossa nähdään muun muassa CV9030-kalustoa. Kyseessä on niin sanottu rynnäkköpanssarivaunu, joka kykenee kuljettamaan myös jalkaväkeä.
Puolustusvoimat, Jaakko Hongisto
Kirjeitä Brysselistä | Eurooppalaisempi Nato on nyt välttämättömyys, ei visio
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan karvialaislähtöinen kolumnisti, joka työskentelee STT:n kirjeenvaihtajana Brysselissä.
Dokumentaarisia sarjoja tehdään kuin elokuvia – Tommi Häkkisen uran juuret ovat Parkanossa
Parkanolaistaustainen Tommi Häkkinen kertoo olevansa omalla alueellaan ohjaajana ja tuottajana.
Laura Jokisalo
Yle: Naton esikunta menossa Niinisalon sijaan Mikkeliin
Amerikkalaista sotaväkeä arkistokuvassa.
Arto Papunen
DCA-sopimus saattaa tuoda amerikkalaisia pysyvästi Parkanoon – yrityksetkin voivat hyötyä
Puolustusvoimien Parkanon varastolta saattaa tulevaisuudessa löytyä niin Yhdysvaltain armeijan materiaalia kuin henkilökuntaa. Kuva ei ole Parkanon varastolta, mutta varastosuoja on tyypiltään vastaava kuin Parkanossa.
Puolustusvoimat
Muistilehtiön reunasta | Optio vai Joulupukki?
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimitussihteeri.
1. pääkirjoitus | Poikittaisliikenteen uusi aika koitti
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pori–Parkano-rataa lobataan nyt turvallisuusperusteilla – Parkano mukaan 11 000 eurolla
Panssariprikaatin mekanisoitu yhtymä ja sen osat palaamassa PPH-rataa, eli "Mierontietä" myöten kevään harjoituksesta Niinisalosta kotiin Hämeenlinnan Parolaan.
Jukka Huikko
Vihoviimeiset uutiset | Postia pääsihteeri Stoltenbergille
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Viikon lista | Nato-kumppanit turvanamme
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Vihoviimeiset uutiset | Ratifiointi vasta Euroviisujen jälkeen, kiitos
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Puolustusministeri Savola: Olemme jo Naton porstuassa
Puolustusministeri Mikko Savolan mukaan puolueissa näyttää syntyneen yhteisymmärrys siitä, että Nato-esitys käsitellään ennen kevään eduskuntavaaleja.
Laura Jokisalo
Turpovaihteella | Naton uusi suunta
Kirjoittaja on sotatieteiden ja valtiotieteiden maisteri, ja tutkijaesiupseeri Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksella.
Turpovaihteella | Turvallisuutta takaamassa
Kirjoittaja on sotatieteiden ja valtiotieteiden maisteri, ja tutkijaesiupseeri Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksella.


