Seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa reilu puoli vuotta. Kun uutta hallitusohjelmaa huhtikuun 2027 vaalien jälkeen ryhdytään kirjoittamaan, pöydällä on oltava suomalaisen paikallishallinnon uudelleenmäärittely. Nykyinen kuntarakenne on tiensä päässä, eikä kosmeettinen hienosäätö enää riitä.
Elämme keskellä maankäytön, teknologian ja teollisten investointien valtavaa murrosta.
Suomenselän kaltaisilla alueilla pienten kuntien päättäjiä on vastassa kymmeniä miljardeja hallinnoivia kansainvälisiä sijoitusrahastoja ja heidän palveluksessaan toimivia globaaleja konsulttiarmeijoita. Asetelma on suorastaan villin lännen kaltainen: kunnilla on valta, mutta niiltä puuttuu kyky ymmärtää, mistä ollaan päättämässä.
Kansainväliset hankekehittäjät hyödyntävät säälimättä nykyistä hajanaista kuntarakennetta. Massiivisia, usean kunnan rajalle sijoittuvia tuulivoima- ja teollisuuskombinaatteja viedään läpi kyynisellä ”salamitaktiikalla”.
Hanke pilkotaan rajakohtiin pienemmiksi osayleiskaavoiksi, jotta kokonaisuus ja sen todelliset yhteisvaikutukset – logistiikka, sähkönsiirto ja maisemahaitat – eivät hahmottuisi kuntalaisille.
Sama asiantuntijavaje näkyy kunnallisessa hankintaosaamisessa. Satojen megawattien datakeskusten luvitus, PPA-sähkösopimukset ja raskaat ympäristövelvoitteet edellyttävät kansainvälisen energiajuridiikan osaamista.
Päättäjät joutuvat ostamaan "vastaavan mestarin" osaamisensa samoilta konsulttijäteiltä, jotka suunnittelevat hankkeita sijoittajille. Pieni kunta on täysin markkinavoimien armoilla.
Haasteet eivät rajoitu vain raskaaseen teollisuuteen ja maankäyttöön. Lakisääteiset peruspalvelut ovat yhtä lailla ylitsepääsemättömän muurin edessä. Peruskoulu ja toisen asteen koulutus kohtaavat tekoälyn myötä historiansa suurimman murroksen, joka muuttaa oppimisen ja pedagogiikan perusteita.
Murros vaatii valtavia investointeja uusiin digitaalisiin alustoihin ja opettajien täydennyskoulutukseen. Pienillä kunnilla, jotka kamppailevat jo nyt kuihtuvien ikäluokkien kanssa, ei yksinkertaisesti ole kykyä rahoittaa tai johtaa tätä välttämätöntä koulutuksellista loikkaa.
Ratkaisun on oltava rakenteellinen. Tulevan hallituksen on uskallettava määritellä perustuslain turvaama käsite "kunta" uudelleen. Verotusoikeus ja vahva itsehallinto on siirrettävä nykyisiltä kunnilta ylöspäin, riittävän suuriin yksiköihin – käytännössä maakunnille, joista suurkaupungit on irrotettu.
Tämä uusi suurkunta ottaisi vastuulleen kaavoitusmonopolin, raskaan infran luvituksen, koulutusjärjestelmän sekä työvoimapalvelut. On ollut täysin epäloogista siirtää työllisyydenhoito resurssipulasta kärsivien pienten yksiköiden vastuulle.
Kunnilla on valta, mutta niiltä puuttuu kyky ymmärtää, mistä ollaan päättämässä.
Työvoimapalvelut, elinkeinopolitiikka ja verotusoikeus on sidottava samaan, leveähartiaiseen kokonaisuuteen. Sillä olisi riittävä tase ja ostovoima ylläpitää oma, riippumaton asiantuntijakoneisto, joka kykenee neuvottelemaan markkinavoimien kanssa tasaväkisesti ja sijoittamaan maankäytön raskaat hankkeet alueellisen kokonaisedun mukaisesti.
Nykyisistä pienkunnista tulisi elinvoimaisia lähikuntia. Kun niiltä poistetaan verotusoikeus ja raskaat investointiriskit, niiden rahoitus voidaan turvata vakaasti valtionosuuksilla sekä oman maaomaisuuden tuotoilla.
Lähikunta voi keskittyä olennaiseen: paikallisen identiteetin, kulttuurin ja lähidemokratian ylläpitoon. Vaikka maakunta piirtäisi kaavan, lähikunta voi omistusoikeutensa nojalla kieltäytyä vuokraamasta tai myymästä maitaan, jos kansainvälinen hanke uhkaa kohtuuttomasti asukkaiden arkea.
Nyt puhutaan vain veroista ja säästöistä, vaikka todelliset kysymykset ovat muualla: Miten paikallista elinvoimaa voidaan parantaa, kun väki vähenee?
Jaakko Rytilä